23.10.12

Kuka kääntää?

Suomennan paraikaa italialaista dekkaria. Se tulee olemaan yhdeksäs kokonaan suomentamani teos, enkä tässä laske ohuita keittokirjoja, pieniä lastenkirjoja sun muita prujuja, joita olen kääntänyt epälukuisen joukon. Lisäksi olen suomentanut merkittäviä osia kahdesta isosta kirjasta, jotka oli kiireen vuoksi jaettu useammalle kääntäjälle. Suomennan kauno- ja tietokirjallisuutta. Työskentelen siis kustantamoille, en käännöstoimistoille.

En pidä itseäni varsinaisena ammattikääntäjänä, sillä minulle tämä työ on suojaverkko: kun akateemisen työni rahoitus katkeaa, kuten se tässä taannoin monen vuoden mukavan pätkän jälkeen teki, voin turvautua ammattitaitooni suomentajana. Palkkaus on huono, tällä elää vain juuri ja juuri, ja koska kirjallisuuden kääntäjät ovat freelancereita, minulla ei ole sitäkään vähää työttömyysturvaa mikä tutkijoille nykyään suodaan. Työn positiivisia puolia ovat aikataulujen vapaus sekä se, ettei työvoimatoimisto voi painostaa minua keskeyttämään väitöskirjani tekoa sen ollessa viime metreillään, kuten se tekisi jos olisin tippunut viimeiseltä rahoituspätkältäni työttömäksi enkä lainsuojattomaksi. Voin suositella vain kaikkein hulluimmille.

Yhtä kaikki, minusta on hauskaa, että minulla on tällainen ammattitaito. Se on myös arvoituksellista. Kääntäjän työhän on kirjoittamista, eli sitä samaa, mitä minä muutenkin teen koko ajan. Se on kuitenkin aivan erilaista kirjoittamista kuin mikään muu minulle tuttu kirjoittamisen laji. Koskaan muulloin en kirjoittaessani ole yhtä lähellä tekstiä kuin kääntäessäni. Fokuksessa on koko ajan yksi virke, tai enintään yksi kappale. Toki minun on muistettava ja mietittävä aiemmin tekstissä tekemiäni ratkaisuja, mutta keskiössä ovat kuitenkin jatkuvasti hyvin pienet tekstinosat. Kääntäjä ei mieti kääntämänsä kokonaisuuden rakennetta tai järjestä ja jäsennä ajatusta, sillä kirjoittaja on tehnyt sen työn jo. Sen sijaan kääntäjä paarustaa loputtoman aavikon halki järjestäen hiekanjyväsiä uuteen asentoon.

Olen lueskellut suomennoksiani joskus jälkikäteen, enkä voi väittää tietäväni kuka ne oikeastaan on kääntänyt. Käännöksen edetessä alkutekstin kieli tulee tutuksi ja minulle alkaa syntyä näkemys siitä, miten kirjailijan tyyli ja maneerit monen monissa erilaisissa yksittäistapauksissa parhaiten suomentuvat. Kun tämä dekkarikirjailija tunkee virkkeen alkuun korostesanan, allora, eppure, anzi, tai muuta sellaista, on syytä harkita joko sanan siirtämistä keskemmäs virkettä tai sen korvaamista liitepartikkelilla. Minulla ei kuitenkaan kääntäessäni ole käsitystä siitä, miltä kokonaisuus näyttää etäämpää luettuna. Miten tämä humoristinen teksti soljuu suomeksi jos dekkarin ahmaisee yhden kesäisen iltapäivän aikana? Minulla ei ole siitä aavistustakaan. Olen katsonut tekstiä vain suurennuslasilla ja tullut niin likinäköiseksi, etten saa tekstistä kauempaa mitään selvää (onneksi kustannustoimittajat ovat olemassa). Kun sitten otan suomentamani kirjan käteeni joskus muutamaa vuotta myöhemmin, jolloin olen jo aikaa sitten erkaantunut kirjailijan kielestä ja ehtinyt ehkä jo sukeltaa muutamaan muuhunkin kieleen sen jälkeen, katson käännöstä oudoksuen. Näen kokonaisuuden ja se on minulle uusi. Minä olen kirjoittanut kirjan sanoista joka ikisen, mutta en tunne sitä minää, joka niin teki.

Tunnisteet: , , , ,

3 Comments:

Blogger Erja said...

Kääntäjän työ on aina kiehtonut minua valtavasti, vaikka uskon kyllä että käytännössä siihenkin kuuluu myös puuduttavaa puurtamista. Erilaiset mahdollisuudet tulkita tekstejä ja eri kielten sisältämät erilaiset maailmankuvat ovat kiinnostavia keskustelunaiheita, mutta yksin käännösongelmien kanssa vääntäessä noista ei ehkä riitä riemua ;)

Oli kiva päästä kurkistamaan työhösi, eli kiitos jutusta.

24.10.12  
Blogger Eljas Verve said...

Mielenkiintoista, mielen kiintoista!

14.11.12  
Blogger Eufemia said...

Eipä kestä, Erja; olen aina valmis juttelemaan kääntämisestä. Olenkin huomannut kääntämisen selvästi jännittävämmäksi keskustelunaiheeksi kuin työksi.

24.11.12  

Lähetä kommentti

<< Home