17.2.13

En koskaan osta kirvestä

Mutta toisaalta tämäkään ei ole koko totuus; pyörä pyörähtää vielä yhden kierroksen. Suomessa on nimittäin tehty myös taidetta, jonka on ollut tarkoitus lyödä läskiksi ei korkealentoista korkeakulttuuria vaan juuri kansanomaista kulttuuria ja elämänmenoa. Tällöin tämä parodinen aikomus on jäänyt taideteokset vastaanottavalta yleisöltä huomaamatta ja parodia on tulkittu kirjaimellisesti.
Näin on käynyt vuosikymmenten varrella toistuvasti esimerkiksi populaarimusiikissa. Kari Kuuvan "Tango Pelargonia" (1964) oli suunniteltu naurettavaksi parodiaksi itkettävästä, surumielisestä suomalaisesta tangosta. Se nousi valtavaksi hitiksi, koska suomalaisista se oli kerta kaikkiaan loistava surumielinen tango. Eppu Normaalin "Murheellisten laulujen maa" (1982) yritti samaan tapaan virnuilla murheen alhossa vaeltavalle kotimaiselle iskelmämusiikille, mutta laulun koettiin koskettavasti pukevan sanoiksi suomalaisten kipeimpiä tuntoja.

Perjantai-iltana istuin ystäväni kanssa Kontulan Pub Kipparissa, jossa hontelo nuori mies nojasi baaritiskiin ja lauloi tunteella karaokenauhaa seuraillen, kuinka "perinteisen miehen kohtalon halus välttää poika tuo. En koskaan osta kirvestä enkä koskaan viinaa juo." En voinut olla muistamatta ylläolevaa katkelmaa Tommi Uschanovin kirjasta Miksi Suomi on Suomi. Myös "Tango Pelargonia" kannattaa kuunnella. Pub Kipparissa kipeitä tuntojaan tulkinnutta suomalaista seurasi karaokevuorossa mies, jonka juuret näyttivät olevan Länsi-Afrikassa, ja jonka kappalevalinta oli Mamban "Meille vai teille". Miehet lauloivat äidinkielestään riippumatta melkein kaikki suomeksi, naiset taas vastaavasti englanniksi. Baarin ainoa tummaihoinen nainen tosin kokeili myös italiaa, jota hän ei osannut.

Seuraavana aamuna heräsin krapulassa, mikä on harvinaista. Olo oli henkisesti hontelo koko päivän, ja muistin taas miksi joskus vietän pitkiäkin aikoja tykkänään alkoholitta. Se näet vaikuttaa mielialaan, ja erityisesti silloin kun on alamaissa, alkoholi on salakavala aine. Luin tänään Sakari Heiskasen kirjoituksen, jossa hän pui omaa masennushistoriaansa ja alkoholinkäyttöään ja toteaa näin: "Usealle alkoholi on rentoutuslääke. Minulle se oli tuota depressiota syventävä asia, josta eroon pääseminen vaati apua." Sitaatti on itse asiassa harhaanjohtava, sillä Heiskanenkin käytti alkoholia rentoutuakseen iltaisin, eikä aineen depressiota syventävä vaikutus ole poikkeus vaan sääntö. Alkoholi tuottaa ahdistuneelle tai masentuneelle hetkellisen helpotuksen tunteen, mutta rentoutuslääkkeenä se on todellisuudessa kelvoton: se ei pelkästään syvennä, vaan myös aiheuttaa masennusta. Asiaa on tutkittu moneen otteeseen, ja Hesarikin kirjoitti vastikään uusimmasta laajasta tutkimuksesta. Itse tutkimusartikkeli löytyy täältä (pdf). Tutkimuksessa keskitytään runsaaseen alkoholinkäyttöön, mutta ainakin minä olen huomannut vähäistenkin alkoholimäärien vaikutukset, ja siksi tiukilla ollessani olen tiukkana. Silloin lasillinen viiniä riittää tekemään minusta seuraavana päivänä ahdistuneemman kuin muuten olisin. Nautin siis hyvistä viineistä ja oluista ilomielin silloin kun olen iloinen, mutta oikeasti allapäin en, sillä silloin minulla ei ole varaa leikkiä mielialallani. Säännöllinen apeana juominen johtaa vain pahan mielen kroonistumiseen.

Alakulon tai ahdistuksen hoitaminen viinalla on toivotonta hommaa, mutta kaikeksi onneksi toivottomuuteen ei tarvitse jämähtää. Yllämainitun tutkimuksen tulokset ovat rohkaisevia, kuten Hesarikin tiivistää: "Schuckitin mukaan alkoholista johtuvaa masennusta ei pidä hoitaa mielialalääkkeillä. Masennus katoaa useimmiten itsestään muutaman viikon tai kuukauden raittiusjakson myötä." Haastankin sinut, joka olet lukenut tähän asti, tietämään millainen sinun olosi on ilman alkoholia. Jos et tiedä, ota selvää: ole kuukausi raittiina.

Tommin kirjasta napattua hulvatonta katkelmaa seurasi näemmä raittiussaarna, mutta luotan siihen, ettei Tommi vanhana raittiusmiehenä tästä pahastu.

Tunnisteet: , ,

5 Comments:

Blogger Matti said...

Tietääkseni alkoholi vahvistaa olemassaolevia tunnetiloja, olivat ne sitten masentuneisuutta, aggressiota tai jotain positiivista. Se ei aiheuta depressiota ihmisessä, jolla ei ole mitään taipumusta depressioon. Lääkkeenä alkoholi on tietysti sama kuin pistäisi bensaa liekkeihin.

18.2.13  
Blogger Eufemia said...

Linkittämäni tutkimuksen mukaan ainakin runsas alkoholinkäyttö tosiaan myös aiheuttaa masennusta.

18.2.13  
Blogger Tommi Uschanov said...

Lol, en toki pahastu vaan pikemminkin hyvästyn.

Tämähän on mielenkiintoista – istuin Heiskasen vieressä eräillä illalliskutsuilla joku viikko sitten, eikä hänellä olisi mitenkään voinut päätellä olevan tällaista historiaa. Eli jos tätä käyttää evidenssinä, niin toivoa selkeästi on.

19.2.13  
Blogger Arawn said...

Runsas alkoholinkäyttö varmaan aiheuttaakin, mutta arvelisin, että satunnainen toimii Matin kuvaamalla tavalla. Itsehän olin 10 vuotta juomatta pisaraakaan, joten tiedän erinomaisen hyvin, millainen olen ilman alkoholia. Muutaman testauksen jälkeen tiedän myös, millainen ole päissäni, joskaan kattavia nämä testit eivät vielä ole... Ja se on toiminut aika lailla Matin kuvaamalla tavalla, alkoholi vahvistaa tunnetiloja. Pidän huolen, että juon vain, kun on valmiiksi miellyttävä olo, mutta joskus on käynyt niin, että illan aikana tapahtuu jotain, mikä aiheuttaa mielialan romahduksen - no, se jokin on ollut riita miehen kanssa. Tämän perusteella ymmärrän kyllä, miksei humalaisten riitelystä pidetä... Olemme räjähdysaltis yhdistelmä, jos ryhdymme humalassa riitelemään. Onneksi näin käy harvoin ja pystyn jo nyt humalassakin varomaan sitä. Mutta se on johtunut juuri tunnetilojen vahvistumisesta, mies sanoo asioita paljon ikävämmin humalassa, minä loukkaannun paljon syvemmin humalassa jne.

Humalan yksi masennustekijä on, luulen, morkkis. Humala poistaa estoja ja sitä tekee tyhmiä asioita, mistä seuraa morkkis ja itseinho. Humala myös aiheuttaa tosiaan krapulaa, mikä taas ilmeisesti aiheuttaa mielialan laskua ylipäätään ja saattaa esim. johtaa työpäivien skippaamiseen, mikä johtaa itseinhoon. Ei hyvä.

Krapulasta täytyy tosin sanoa, että alkoholinsietokykyni on yllättänyt minut. Kun aloin 2-3 vuotta sitten taas juoda, minulla on vain kerran ollut oikeasti krapula. Pari kertaa on ollut heikotus, joka on mennyt ohi, kun olen syönyt jotain. Useimpina kertoina ei ole ollut mitään, olen ollut pirteä kuin peipponen seuraavana aamuna. VAIKKA filmi olisi poikki osalta iltaa - minulla on vahva taipumus muistikatkoihin, mikä on lievästi ärsyttävää. En tiedä sitten, johtuuko tämä fysiikastani vai siitä, että juon useimmiten kirkkaita, koska en pidä alkoholijuomista ja kirkkailla tulee helpoiten humalaan. Joo, juon alkoholia vain humaltuakseni, aivan totta. Mutta koska teen sitä niin harvoin (esim. tänä vuonna en vielä kertaakaan), en ole lainkaan huolissani. Tosin yritän kyllä pysyä sellaisessa "sievässä nousussa", koska muistikatkoilta on vähän tylsä, mutta tämä vaatii vielä treenausta.

20.2.13  
Anonymous tommi said...

Näin junttisuomalaisen perspektiivistä taas näyttää, että nimenomaan tosissaan oleminen on tabu. Jotain noloa, mitä uskovaiset naiset ja alkukantaiset ulkomaalaiset harrastavat. Hyvänä esimerkkinä se, että meillä kesti kymmenen vuottaa että kukaan kehtasi levyttää rokkia tai rappia muuna kuin parodiana.

Pidän juuri tätä kaikelle virnuilua hyvin kotoisana suomalaisuuden piirteenä. Se on tietenkin hyvin ymmärrettävä pienen kulttuurin ominaisuus. Isommilla on resursseja järjestää spektaakkeleita, joille voidaan vetää kättä lippaan kyynel silmäkulmassa.

Hyvin usein parodia ja huumori juuri antaa luvan tulkita kappaletta myös kirjaimellisella tavalla. Miehisyys säilyy paremmin.

En ole lukenut tuota kirjaa mutta niin pitkään kuin levyjä on tehty, huumorimusiikkia on sekä äänitetty että myyty hyvin paljon. Jotenkin tuntuu, että tämä osuus menee ohi korkeakulttuurisissa suomalaisuuden tulkinnoissa.

Kalle Päätalon kirjoissa on aika harvinaista, että kirjoittaja arvioi tapahtumia nykyajan näkökulmasta. Yksi sellainen kerta on kuitenkin se, kun hän pohtii sodanjälkeistä itsemurhayritystään. 80-luvulla siitä kirjoittaessaan hän uskoi olleensa ennenkin ja jälkeen pahoissa paikoissa, mutta huumori oli pelastanut. Talvella 1946 hän kuitenkin hakkasi päivät yksin halkoja ja kuunteli illat vaimonsa ja tämän sukulaisten nalkutusta. Kun hän keksi mennä rakennukselle töihin, miesporukan herjanheiton kuuntelu kuulemma tepsi heti.

Tähän liittyy löyhästi myös toinen vakaumukseni, eli että koska evoluutio on antanut miehille ja naisille vastakkaiset tehtävät ja roolit, en edes usko että olisi mitään sukupuolesta riippumatonta kulttuuria vaan miesten ja naisten tavoilla on ehkä korkeintaan joitain yhtäläisyyksiä. Sukupuoli on varmasti ihmisen tärkein sosiaalinen ominaisuus ja vain olematon osa ihmisten vuorovaikutusta muuta kuin seksin ja rahan vaihtamista.

Meillä totisuus on nähty naisten ja naisten käskyvallan alle alistuneiden miesten juonena miesten elämän pilaamiseksi. Takana varmasti se, että ennustettavuus on yleensä naisten ja lasten etu. Ainakin varhaisista herätysliikkeistä lähtien mutta todennäköisesti jo aiemmin erilaiset moralistiset muodit ovat uhanneet arkielämää ja sen siedettävyyttä. Juuri tämän takia vetistelevää miestä inhotaan: katsotaan, että hän on siirtynyt vihollisen puolelle edistämään tosikkoutta ja kieltoja.

2.3.13  

Lähetä kommentti

<< Home