Vanhentunut teos

Most of the Balinese who were directly involved in the work of the port were women. Not only did they count and string the kepengs; they also were entrusted ("of course, under careful supervision") with measuring and paying for the produce brought into the port by local traders. And those traders who were not Chinese - as were the most considerable ones, whose traffic Helms handled himseld - were also women, a matter on which he is even more eloquent than usual.

Luin Clifford Geertzin Negaran ja hämmennyin. Kirjassa kerrotaan 1800-luvun Balista, sen poliittisesta, uskonnollisesta ja taloudellisesta järjestelmästä. Teos on siis historiankirjoitusta, mutta metodit ovat vahvasti antropologisia. Se on julkaistu vuonna 1980, jolloin minäkin jo osasin puhua, eli ei niin kovin kauan sitten sentään, ja silti se tuntui edustavan jotain ammoista mennyttä aikaa. Kirja on siis vanhentunut.

En tarkoita etteikö Negara olisi hieno teos tai etteikö se olisi tiedonlähteenäkin mahdollisesti vallan pätevä. Sen sijaan tarkoitan, että ne teoreettiset keskustelut, joihin Geertz teoksellaan osallistui, tuntuvat painuneen jossain määrin unohduksiin – jotkut kysymykset ovat ehkä jopa ratkenneet, tai ainakin useimmat ovat nykyään vastauksesta suunnilleen samaa mieltä – ja niiden tilalle on noussut uusia keskusteluja. Ja koska Geertz ei ota näihin uusiin keskusteluihin mitään kantaa, ja ennen kaikkea koska ne eivät näy hänen tutkimus- ja kirjoituskäytännöissään, kirja tuntuu häkellyttävän vanhalta.

Bali koki tarkasteltavan vuosisadan aikana hitaan mutta vääjäämättömän muutoksen päätyessään selvästi aiempaa vahvemmin osaksi kansainvälisen kaupan verkostoa. Geertz puhuu kaupankäyntimentaliteetin yleistymisestä useaankin otteeseen. Yllä oleva sitaatti on sivulta 94; sitä edeltää luku, jossa käsitellään yksityiskohtaisesti balilaisten kylien poliittis-taloudellis-uskonnollisia järjestelmiä. Luulisi siis, ettei lukijalle tule tässä vaiheessa teosta yllätyksenä, että hollantilaisten kauppiaiden kanssa asioivat nimen omaan kylien naiset. No, se nyt kuitenkin tulee yllätyksenä. Kyliä käsittelevässä luvussa ei puhuttu naisista tai heidän käymästään kaupasta mitään, ainoastaan miesten hallitsemasta riisinviljelystä. Geertz tuntuu mainitsevan kauppaa käyvät naiset vain siksi, että heistä kerrotaan erään hollantilaisen kauppiaan päiväkirjassa. Aiheeseen ei palata eikä sitä millään tavalla sidota osaksi saaren talousjärjestelmien käsittelyä.

Kirjassa puhutaan kyllä Balin aatelisnaisista. Geertz kertoo, että he olivat vaihdon välineitä ja pelinappuloita aatelissukujen välisissä hapsburgilaistyylisissä prestiisikamppailuissa, ja lisäksi jotkut heistä tappoivat itsensä hyppäämällä miehensä hautajaisrovioon. Minulle jäi tunne, että enemmänkin olisi ehkä voinut sanoa.

Geertzin informantit olivat tietysti kaikki miehiä. Heitä ei mainita leipätekstissä lainkaan, ainoastaan lyhyesti loppuviitteissä, eikä Geertz kerro mitkä hänen tiedoistaan ovat mistäkin peräisin. Viitteissä mainitaan sekin, että merkittävän osan kirjan materiaalista oli kerännyt Geertzin vaimo Hildred Geertz, antropologi hänkin.

Kirja on mukaansatempaava ja erinomaista kieltä, mutta se muistuttaa kerronnaltaan vanhoja, yleistajuisia historiateoksia tai jopa kaunokirjallisuutta. Geertz kertoo jännittävän tarinan. Hän puhuu selvästi minä-muodossa ainoastaan kommentoidessaan muiden tutkijoiden näkemyksiä; sen sijaan hän ei lainkaan pohdi omaa asemaansa tutkimuskentällään ja ulkopuolisen tutkijan rooliaan, eikä kerro kenttätyöstään mitään.

Loppuun päästyäni en voinut kuin todeta, että olipa hieno teos, mutta hassua, se oli satukijamainen narratiivi, jossa merkittävät toimijat olivat kaikki miehiä vaikka aineisto antaisi ymmärtää muuta, jossa informanttien äänestä ei kuultu pihaustakaan eikä tutkimusmetodeja avattu lukijalle lainkaan. Suosittelen lämpimästi: fantastinen kirja, jonka kaltaista ei kukaan vakavastiotettava tutkija nykyään voisi kirjoittaa.