17.1.11

Omintakeinen eläytyminen

Olin viime viikolla tavan takaa Turussa: ensin viikon aluksi Suomen filosofisen yhdistyksen kollokviossa, sitten perjantaina uudestaan Logomon kulttuuripääkaupunkivuosinäyttelyiden avajaisissa. Turun vuodesta voi hyvinkin tulla hieno. Kollokvion teemana taas oli ymmärrys, ja teemasanan valinnassa oli selvästi onnistuttu, sillä ainakin minä olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka kiinnostavia osallistujat puhuivat. Opin ilokseni uutta, mutta kirjoitan nyt kuitenkin tuttujen kollegoiden tutuista jutuista, koska ne ovat minusta hauskoja. Lisäksi niistä tuli mieleen jotain selvästi eufemiattamiseen sopivaa.

Jaakko Kuorikoski lähti esitelmässään liikkeelle siitä, että on syytä erottaa toisistaan ymmärtäminen tunteena ja ymmärtäminen kykynä. Kaikkihan tunnemme ahaa-elämyksen älyllisen orgasmin – ja moni tietänee, ettei ymmärryksen tunteeseen kannata aina luottaa. Jaakko huomauttikin, että on hyödyllistä määritellä ymmärrys kyvyksi vastata 'entä jos' kysymyksiin: Ei riitä, että osaa kuvata syiden ja seurausten ketjun, vaan täytyy osata kertoa mitä olisi tapahtunut jos jokin olisi lähtötilanteessa ollut toisin. Entä jos sillä hetkellä, jolloin palava tupakka putosi ruskeaksi kuivuneeseen heinikkoon, olisikin alkanut sataa? Entä jos omena olisikin ollut ontto ja täynnä heliumia?

Jos ymmärtäminen käsitetään kyvyksi vastata 'entä jos' -kysymyksiin, on mahdollista ymmärtää jotain ilman, että ymmärtämiseen liittyisi ymmärtämisen tunne. Vastaavasti on mahdollista kokea voimakaskin ymmärryksen tunne ilman, että siihen liittyisi ymmärrys kykynä. Tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi Jaakon esittelemä erottelu on minustakin tarpeellinen. Minusta näet näyttää vahvasti siltä, että toisaalta jonkin ilmiön erityisen hyvin ymmärtävät ihmiset saattavat olla ymmärryksestään epävarmoja, ja toisaalta omasta ymmärryksestään varmat saattavat vaikuttaa täysin ymmärtämättömiltä.

Tomi Kokkonen sivusi omassa esitelmässään samaa aihetta. Puhuessaan toisten ihmisten ymmärtämisestä hän spekuloi hauskasti: Ymmärtämisen tunne on hämäävä ja saattaa johtaa liialliseen itseluottamukseen. Ihminen saattaa kuvitella ymmärtävänsä toista ja olla vilpittömän yllättynyt jos testattaessa paljastuukin, että kuvitelma oli perusteeton. No, Tomi ehdotti, että liiallisen itseluottamuksen riski saattaisi olla erityisen suuri sellaisilla ihmisillä, joiden ymmärtämisprosessi perustuu vahvasti eläytymiselle. Tällainen ihminen – nimetään hänet Matiksi – siis eläytyy ymmärrettävän Maijan asemaan, ja tajuttuaan miksi saattaisi itse toimia kuten Maija toimii, olettaa ymmärtäneensä Maijaa. Matti voi tässä harhautua pahasti jos Maija motivoituukin eri tavalla kuin Matti.

Tomin ajatus toi mieleeni muutamia tuntemiani ihmisiä. Sulautin heitä mielessäni sujuvasti yhteen ja sain aikaan kaksi karikatyyrihahmoa, joiden ajattelutavat ja toimien motiivit eroavat tavanomaisesta sen verran, että heitä on syytä pitää eksentrisinä. Annoin heille jo nimetkin: Matti ja Maija. Matti haluaa vimmatusti ymmärtää muita ihmisiä, Maijalle taas on tavattoman tärkeää, etteivät muut ymmärrä häntä väärin. Kumpikin joutuu näiden halujensa ja oman eksentrisyytensä seurauksena tavan takaa turhauttaviin tilanteisiin.

Matti koettaa ymmärtää muita eläytymällä heidän tilanteisiinsa, mutta saa aikaan lähinnä tuohtumusta ja tuhahteluja jos kertoo ymmärtämiskokemuksistaan. Hän ei näet osaa ottaa huomioon omaa eksentrisyyttään, ja toisaalta pyrkii ymmärtämään eläytymällä. Ymmärrysyritysten kohteiden ajatusmaailmat ja motivoitumisen tavat ovat usein niin erilaisia kuin Matin, että yritys osuu pahasti harhaan. Jos Matti kertoo ymmärryskokemuksistaan niiden kohteille, he eivät välttämättä lainkaan ymmärrä mistä Matti puhuu.

Maija puolestaan kärsii siitä, että muut koettavat ymmärtää hänen tekojaan eläytymällä hänen asemaansa. Maija on kuitenkin siksi eksentrinen, että muiden innokkaista eläyrymisyrityksistä seuraavat ymmärtämisen kokemukset tuntuvat hänestä täysin harhautuneilta jos niistä kerrotaan hänelle. Hän mielellään korjaisi muiden käsityksiä selittämällä miten oikeasti ajattelee ja mitä hänen tekojensa motiivit oikeasti ovat, mutta usein yritys epäonnistuu. Monet ihmiset kun haluavat eläytymisen kautta saavutettavan ymmärtämisen kokemuksen eivätkä tyydy selityksiin.

Tunnisteet: , , , ,

13 Comments:

Blogger Matti said...

En malta olla naputtelematta pitkää lainausta Robert Brandomin kirjasta Reason in Philosophy:

"This is what the elementary-school kid thinks happens in math class when the girl next to him 'gets it' and he doesn't. He is waiting for the light to go on in his head, too, so that he'll understand fractions. In fact, he's just got to practice making the moves, and distinguishing which ones are okay and which ones are not, until he masters the practical inferential abilities in question...The important thing is to realize that the understanding is that practical mastery, and the feeling (the cartesian light) is at best an indicator of it - often an unreliable one."

19.1.11  
Anonymous Kaimojaan merkittävästi tyhmempi Tommi said...

Ihmisaivo on rakentunut niin, ettei se kykene hallitsemaan kuin minimaalisen pieniä jos A niin B -rakenteita. Tiedosta tulee käyttökelpoista vain riittävällä toistolla.

Siksi pelkällä jakolaskun tajuamisella ja ahaa-elämyksellä ei ole paljoakaan käyttöä sinänsä. Normaalisti jakolaskuja pitää tehdä kymmenen tai sata tajuamisen jälkeen voidakseen käyttää sitä Aatun ja Börjen omenoidenjako-ongelmaan tai siihen, että tajuaa jonkin teorian, joka käyttää jakolaskua.

Tässä on tietenkin eroja, mutta niillä ei ole merkitystä. Joku neropatti voi päästä esimerkiksi kolmen askeleen syvyyteen sisäkkäisiä tajuamisia mutta sillä ei kauheasti revitellä jos koulutuksessa oletetaan, että jokainen puupää yksinkertaisesti treenataan toistolla kahdenkymmenen askeleen syvyyteen.

Kaikenlainen oivalluskeskeisyys on vahingollista erityisesti sellaisille, jotka ovat toisia älykkäämpiä ja jotka kokevat helposti ahaa-elämyksiä ja oppivat että on jopa jotenkin hienoa kun ei treenaa. Heillä asioiden hyödylliseksi harjoittelu jää aivan oman kiinnostuksen varaan ja siksi tunneasiat ja motivaatiokysymykset kasvavat usein koko elämää leimaaviksi.

21.1.11  
Anonymous M said...

Matin ja Maijan kärsimystä vähentäisi luopuminen epistemologisesta relativismista. Jos ei usko, että on olemassa todellisuutta, tai että tieteellinen metodi on parempi keino kasvattaa ymmärrystä todellisuudesta kuin omat tai muiden selittelyt, on tuomittu loputtomaan kärsimykseen. Ihmiset kun valehtelevat itselleen ihan liikaa. Ja kärsimys on seurausta kuvitelmista jotka ovat todellisuuden kanssa ristiriidassa.

Antiikin filosofioissa puhutaan ymmärtämisestä, kun tieto, tunne ja teot ovat kaikki harmoniassa keskenään. Voin tietää, että joku on oikein, mutta jos tunne puuttuu, en ole motivoitunut toimimaan.

Kun tätä ajatusta soveltaa filosofiaan, huomaa nopeasti ettei nyky-filosofiassa enää ymmärretä mistä puhutaan, koska filosofit eivät todellisuudessa toimi niin kuin ajattelevat.

Paras tapa aidosti selvittää mitä tietää ja tuntee on tarkkailla tekoja. Ne eivät valehtele yhtä paljon kuin sisäinen selityksemme tiedosta ja tunteista. Se saa esimerkiksi Maijan suunniltaan, koska se haittaa Maijan valehtelua.

21.1.11  
Blogger Eufemia said...

Matti, hauska sitaatti, kiitos!

Tommi, samastuin. Kun lukiossa tentin matematiikkaa, menin välillä kokeisiin niin, etten ollut harjoitellut laskemista lainkaan, vaan ainoastaan lukenut ja käynyt esimerkkilaskut huolellisesti läpi. Se oli hauskaa älyllistä urheilua, mutta totta kai tein nimen omaan helpoimmissa laskuissa virheitä. Jälkeenpäin ajatellen olin pönttö, touhuni ei ollut sen järkevämpää kuin pianoläksyistä luistaminen. Vieläkään en oikein ole oppinut järkeviä harjoittelurutiineja.

M, miksi arvelet Matin ja Maijan olevan episteemisiä relativisteja? Ainakin Maija on ilmiselvästi sitä mieltä, että häntä on mahdollista ymmärtää väärin. Hän ei siis usko, että toisten tulkinnat hänestä olisivat yhtä oikeita kuin hänen oma tulkintansa, vaan hänen mielestään on olemassa yksiselitteisesti oikea ja yksiselitteisesti väärä tulkinta. Toisin sanoen hän ei ole episteeminen relativisti. Matinkaan käytöksessä ei minusta ole mitään erityisen relativistista.

21.1.11  
Anonymous M said...

Eufemia: Kyllä, jos tarkastellaan Maijan käsitystä itsestään, voidaan sanoa että hän ei ole epistemologinen relativisti.

Mutta, kuten yllä esitin, ihmiset tuppaavat valehtelemaan itselleen paljon. (Tätä ei tarvitse ottaa faktana, vaan se on syytä todistaa itselleen tieteellisellä metodilla tarkkailemalla itseään. Siihen on niin paljon viitteitä erilaisessa kirjallisuudessa, että sellaisen joka ei halua tarkastaa kyseisen hypoteesin todellisuutta voidaan ajatella haluavan jatkaa itselleen valehtelua.)

Ainoa keino selvittää, onko Maija oikeasti epistemologinen relativisti vai onko Maijan käsitys itsestään totta on tarkastella Maijan tekoja.

Jos Maija on ahdistunut muiden käsityksestä itsestään, Maijalle rationaalisin teko olisi selvittää mikä on todellisuus hänestä itsestään ulkoisten todisteiden perusteella. Koska Maija ei pyri selvittämään todellisuutta itsestään, voidaan sanoa että Maija ei tavallaan usko tuollaisen todellisuuden olemassaoloon. Eli Maija on siis epistemologinen relativisti.

Jotta itselle valehtelu voisi toimia, mieli on usein rakentunut niin, että kuvittelemme itsemme juuri päinvastaiseksi kuin mitä oikeasti olemme. Eli Maijan kuvitelma itsestään että hän ei ole epistemologinen relativisti, on täsmälleen kääntöpuoli sille että Maija on todellisuudessa epistemologinen relativisti. Tämänkin voi todistaa itselleen empiirisesti, jos haluaa.

22.1.11  
Blogger Eufemia said...

M, näyt ymmärtävän epistemologisen relativismin ontologiseksi kannaksi. Tämä on mielestäni asioiden sekoittamista. Epistemologia tarkoittaa tietoteoriaa, eli epistemologinen relativismi on tiedollista relativismia. Se ei puutu kysymyksiin siitä, mitä on tai ei ole olemassa, siis ontologisiin kysymyksiin. Se, ettei usko ulkoisen todellisuuden olemassaoloon, on ontologinen kanta. Sitä ei siis voi kutsua epistemologiseksi relativismiksi.

Unohdetaan siis epistemologinen relativismi ja keskitytään siihen, ettei Maija mielestäsi usko ulkoisen todellisuuden olemassaoloon. Minusta tälle ei ole perusteita. Sinä jostain syystä lisäsit kuvaamaani kuvitteelliseen henkilöön, Maijaan, yhden piirteen, josta minä en sanonut mitään: "Maija ei pyri selvittämään todellisuutta itsestään". Miksi teit niin? Eihän se, ettei hyväksy toisten ihmisten esittämiä selittelyitä itsestään, tarkoita, että suhtautuisi omiin selittelyihinsä kritiikittömästi.

Oletetaan esimerkiksi, että Maija on äärettömän, suorastaan fetisistisen mieltynyt kloorin tuoksuun. Hän on älykäs ja lahjakas ja opiskelee pitkälle. Kaiken vapaa-aikansa hän viettää uimahalleissa. Vapaa-aika vähenee vaativan työn myötä eikä Maija enää pääse uimahallille mielestään tarpeeksi usein. Hän ahdistuu ja käy terapiassa. Lopulta hän saa tarpeekseen, jättää hyväpalkkaisen työnsä, pestautuu hallille uimavalvojaksi ja on onnellinen.

Maijan tuttavat alkavat "ymmärtää" Maijaa, eli kehittävät erilaisia tarinoita elämän yksinkertaistamisesta, burn outista tms. Maija koettaa sanoa miten asia on, mutta häntä ei kuunnella, vaan ihmiset joko ihastelevat hänen downshiftingiään tai tuputtavat näkemyksiä keinoista toipua burn outista. Tämä on Maijasta turhauttavaa.

Ylläoleva sopii täysin yhteen alkuperäisen Maija-kuvaukseni kanssa. Minusta olisi aika kaukaahaettua väittää, että Maija siinä vain selittelee toimiensa motiiveja itselleen, ja toiset näkevät selvemmin - etenkin kun toisten tulkinnat tilanteesta ovat keskenään ristiriidassa. Minusta on myös täysin ymmärrettävää, että ihmisten tulkinnat jurppivat Maijaa.

22.1.11  
Anonymous M said...

Olet loogisesti täysin oikeassa kummassakin huomiossasi.

Erityisen oikeassa olet siinä, että se että Maija vaihtaa työpaikkaa voi olla juuri sitä empiriaa mikä on Maijalle keino oikeasti selvittää omia motiivejaan.

En siis missään nimessä väitä, että Maijan pitäisi uskoa mitä muut ihmiset sanovat. He ovat yleensä ihan yhtä harhautuneita omissa kuvitelmisaan. Nimenomaan ainoa tapa päästä motiiveistaan selville on pyrkiä tarkkailemaan mahdollisimman riippumattomasti omia motiivejaan ja tehdä empiirisiä kokeita.

Mutta työpaikan vaihto on vain yksi empiirinen koe. Yksittäisen kokeen tuloksista ei voi vetää johtopäätöksiä puoleen tai toiseen. Jos Maija pyrkisi löytämään totuuden onnellisuudestaan, Maija tarvitsisi paljon enemmän kokeita ja koetuloksia.

Lisäksi tarvitaan jonkinlaista riippumattomuutta. Kokeen tekee empiiriseksi se, miten sitä käytetään. Kaikkea voi halutessaan käyttää myös aina poliittisiin tarkoituksiin, jos haluaa. Kyse on asenteesta.

On olemassa mekanismi, jolla riippumattomuutta voi lisätä. Riippumattomuutta tuskin voi koskaan kokonaan saavuttaa, mutta aste-eroja voi havaita olevan kun mekanismeja oppii soveltamaan käytännössä. Se vaatii käytännössä kuitenkin meditaation kaltaista säännöllistä harjoittelua.

Maijan tarinaa voidaan myös aina muuttaa sopivasti siten, että se todistaa halutun teorian. Tämä kyky punoa tarinaa on juuri se menetelmä, jolla ihmiset todistelevat itselleen olevansa oikeassa missä vain.

Esimerkiksi jatkoesimerkkiisi voisi lisätä, että Maija on myös alkanut käyttää heroiinia, joka on se mikä tosiasiassa tekee Maijan "onnelliseksi", koska se tarjoaa voimakkaita hyvän olon tunteita. Maija haluaa kuitenkin ajatella käyttävänsä huumeita vain "virkistystarkoituksessa", haluaa uskoa käyttönsä olevan kontrollissa, joten Maija uskottelee itselleen että "onnellisuus" on seurausta uimahallityöstä eikä heroiinikäytöstä. Todellisuudessa Maija on narkkarinalku, joka on ilmiselvää kenelle tahansa ulkopuoliselle.

Otin tällaisen karrikoidun esimerkin, koska muutama pointtini tulee helposti esille. Narkkarius muuttaa tarinaa olennaisesti, joten ei tunnu "järkevältä" muuttaa tarinaa näin radikaalisti. Sama koskee sinunkin esimerkkiäsi.

Heroiininkäytöstä on myös helpompaa nähdä että Maijan "onnellisuus" on todellisuudessa usein itsensä huijaamista. Samalla tavalla fetisismin jatkuva tyydyttäminen voi tuottaa lyhyellä tähtäimellä mielihyvän tunteita, mutta pidemmällä tähtäimellä se tekee ihmisen onnettomaksi.

23.1.11  
Anonymous M said...

... jatkuu edellisestä kommentista:

Ainoa keino jolla voimme tietää Maijan motiivit, on ymmärtää paljon syvällisemmin miten ihmisen psyyke ja motivaatio toimii.

Se taas vaatii, että käytämme ihan oikeassa elämässämme itseämme koekaniinina, eli alamme oikeasti elää empiirisen metodin mukaan.

Siksi filosofiassa on jo tuhansia vuosia sitten ymmärretty, että filosofiaa ei voi erottaa omasta elämästä. Jostain syystä tämä viisaus on vain päässyt hukkumaan.

Koska on todellisuudessa erittäin harvinaista nähdä todellisia oman elämänsä empiristejä, voi alkuperäisessä esimerkissä surutta päätellä ettei Maija ole empiristi koska asiaa ei mitenkään siinä korostettu. Lisäksi kuten minkä tahansa asian harrastamisen suhteen, needs one to know one.

Kun kaksi ihmistä tekee paljon jotain samaa, vaikka eri puolilla maailmaa, syntyy väistämättä yhtenäistä kosketuspintaa ja jaettua todellisuutta, samanlaista tapaa hahmottaa maailmaa. Mihinkään ei voi käytännössä vihkiytyä teoreettisesti vaan tarvitaan käytännön tekemistä. Siksi asiaan vihkiytyneen on helppo jonkun selityksestä tunnistaa, onko toinen myös ihan oikeasti kokeillut jotain vai ei.

23.1.11  
Blogger Eufemia said...

M, taisin tippua kärryiltä. Oletan kuitenkin ymmärtäneeni muutaman asian, joskaan en varmastikaan lainkaan kaikkea. Vastaan niihin asioihin, jotka käsittääkseni ymmärsin.

Ensinnäkin, tässä ei nyt enää lainkaan keskustella kirjoitukseni aiheesta. Ei se mitään. Harhapolut ovat usein hauskoja. Tämäkin on, vaikka olen oikeastaan kaikesta ymmärtämästäni kanssasi perustavanlaatuisesti eri mieltä.

Toiseksi, sanot näin: fetisismin jatkuva tyydyttäminen voi tuottaa lyhyellä tähtäimellä mielihyvän tunteita, mutta pidemmällä tähtäimellä se tekee ihmisen onnettomaksi.

Fetisistin pitäisi siis mielestäsi jollain tapaa eheytyä, eikä hakea fetissistään tyydytystä, sillä jälkimmäinen ei mielestäsi tuota aitoa onnea vaan tekee itse asiassa onnettomaksi. Minusta ei ole mitään perusteita uskoa näin. Tämä liittyy suoraan seuraavaan kohtaan:

Kolmanneksi, sinulla on hyvin selkeä ihmiskuva, jonka uskot pätevän universaalisti. Kuvaan sisältyy käsitys siitä, millaisella tekniikalla jokainen ihminen saavuttaa maksimaalisen onnen. Tietyllä perustavalla tavalla tämä tekniikka on kaikille ihmisille sama. Olet siis humanisti siinä mielessä, että ajat ihmiskunnan kehitystä kohti parempaa, sinulla on käsitys siitä, mitä tämä "parempi" on, ja uskot sen olevan kaikille pohjimmiltaan sama.

Minä olen antihumanisti. Minusta ei ole mitään perusteita olettaa, että ihmiskunnalla olisi yksi yhteinen "parempi", joka olisi jokaiselle yksilölle sama, tai että olisi mahdollista, vaikka kuinka yleisellä tai abstraktilla tasolla, kuvata jokin tekniikka, jonka avulla jokaisen ihmisen olisi mahdollista saavuttaa suurin hänelle mahdollinen onni tai hyvä.

Neljänneksi, filosofian pitäisi mielestäsi olla kiinnostunut onnelliseksi tulemisen tekniikoista, kuten monet antiikin filosofit olivat. Mielestäsi on virhe, ettei filosofia ole enää tällaisten tekniikkojen pohdiskelua ja harjoittamista. Olen täysin eri mieltä: minusta on erinomaista, ettei suurin osa filosofiasta enää lainkaan yritäkään luoda minkäänaista "hyvän elämän" ohjelmaa.

Kuudenneksi, oikeutat oman hyvän elämän tavoittelun ohjelmasi viittaamalla tieteellisiin metodeihin ja empiriaan. Et siis halua käsitellä ihmiskuvaasi ja käsitystäsi paremman elämän tekniikoista uskomusjärjestelmänä muiden joukossa, vaan objektiivisena tieteellisenä totuutena. En kuitenkaan näe millä tapaa hahmottelemasi järjestelmä olisi erityisen tieteellinen, pikemminkin näyt yhdistelevän elementtejä monista erilaisista uskomusjärjestelmistä, joissa osassa käytetyt tiedon tuottamisen tekniikat eivät ole lainkaan yhteensopivia minkään tieteellisiksi katsottujen metodien kanssa. Esim. "needs one to know one" ei taida olla tieteellisesti hyväksyttävää päättelyä.

Lopuksi mielestäsi ihmiset, jotka eivät ymmärrä ja hyväksy näkemystäsi, valehtelevat itselleen (mahdollisesti tietämättään). Heh, aukotonta.

23.1.11  
Anonymous huonoin Tommi said...

Bilekutsut loppuvat varmaan lopullisesti tähän, mutta jotenkin tuntuu, että Matti ja Maija seikkailevat tässä kommenttiketjussa. Roolituksena niin, että Matti on M, joka tulkitsee asioita niin monimutkaisella systeemillä, että toisilla on vaikeuksia tajuta mistä mikin tulkinta tai väite tulee ja miksi.

Maija olen ehkä minä joka lopettaa blogejaan ja yhteydenpitojaan koska olen niin yliherkkä sille, että ihmisillä on omia tulkintojaan ja koen, että nämä tulkinnat sumentavat entisestäänkin hataraa visiotani ja niistä pitää päästä jotenkin eroon.


M jatkaa kai erityisesti Platonin toistamaa ajatusta, että itsepetoksesta luopuminen on onnen avain. Tässä keskustelussa asiaa haittaa hieman se, että mukana esitetään paljon konkreettisia oletuksia ympäristöstä ja psykologiasta ja toiset taas tarttuvat näihin.

Itse ajattelisin, että vaikka itse elääkin harhoissa, toisista ei voi sanoa samaa. Ihmisten yksittäiset harhat nimittäin kasautuvat jonkin taloustieteellisen voiman ansioista tietynlaisiksi. Toisin sanoen yksilöllä on hyvä syy olettaa, että ympäristö ohjaa tekemään jotain, mikä ei välttämättä ole yksilön kannalta optimaalista.

Esimerkiksi jos aikoo jättää työnsä, asiasta ei välttämättä ole viisainta keskustella työkavereiden kanssa (joilla on motiivi paitsi puolustella omaa jäämistään, myös velvollisuus hoitaa harmit joita poistumisesta tulee) vaan jonkun sellaisen, jolle asia on yhdentekevä tai sellaisen, joka hyötyisi omasta menestyksestä.

Yritän kai sanoa, ettei toisia kannata aina uskoa muttei olla uskomattaan vaan tarvitaan teoria (joka tietenkin on aina jossain määrin uskonvarainen) jolla arvottaa saatu informaatio. Tuota empiiristä metodia kannatan tietenkin painokkaasti, mutta sen soveltaminen ei ole aina kaikille aivan yksinkertaista. Tarkoitan tilanteita, missä ollaan jo tiiviisti kiinni ympäristössä, joka sanelee mitä tehdään ja miten, eikä tilanne voi edetä ellei ensin irrota itseään tästä ympäristöstä. Tätä irrottamista ei aina voi tehdä empiirisesti vaan korkeintaan toisen käden informaatiolla tai tekemällä ajatuskokeita.

24.1.11  
Anonymous M said...

Ei, en usko että on olemassa mitään "tekniikkaa" tai edes "metodia", jolla ihmiskunta voisi muuttua paremmaksi. Vaikken ole humanisti, en usko että kukaan humanistiksi itseään nimittävä myöskään uskoisi niin.

Usko tekniikkaan on sama kuin usko prosessien tai vaikka markkinatalouden kaikkivoipaisuuteen. Itse en usko, että laatua tai välittämistä asioista voi koskaan typistää tekniikaksi.

En myöskään esitä, että esittämäni...sanoisinkö lähestymistapa...olisi sama kuin tieteellinen metodi. On hyviä syitä miksi se ei ole. Se on kuitenkin tieteellisen metodin kanssa analoginen.

Ei ole myöskään niin, että vain tämä lähestymistapa toimisi. On varmasti muitakin lähestymistapoja, jotka toimivat, en vain tiedä niistä mitään. Niitä kuitenkin yhdistää pyrkimys kasvaa, muuttua joksikin mitä ei vielä ole.

En usko, että kenenkään pitäisi kasvaa, tai pyrkiä kohti onnellisuutta, tai pois tuskasta. Ensiksikään ketään ei voi sellaiseen pakottaa, ja pakottamisyritykset kääntyvät itseään vastaan. Voi vain houkutella.

Mitään mitä sanon, myöskään tekemiäni havaintoja esim. koskien fetisismiä, ei pidä uskoa sellaisenaan, vaan nimenomaan testata ne itse itsellään.

Mutta haluttomuus empiirisesti selvittää miten itse toimii, kertoo karua kieltä siitä, ettei joku halua kasvaa, pyrkiä kohti onnellisuutta tai pois tuskasta. Vaikka ihminen itse väittäisi tai kuvittelisi toista.

Jaan varauksella Tommin käsityksen siitä, että toiset ovat vähemmän harhautuneita kuin itse. Toisaalta kuitenkin uskon myös siihen, että ajaudumme herkästi tekemisiin sellaisten ihmisten kanssa joilla on insentiivit hahmottaa oma ongelmamme tietyllä tavalla joka vastustaa omaa muutostamme. Eli riippumattomia tahoja saattaa olla todella hankala löytää.

24.1.11  
Blogger Eufemia said...

Vastaaminen vähän viivähti koska nautin tällä hetkellä trooppisesta ilmastosta.

Tommi, hupaisa tulkinta! En tietenkään voi tietää osuuko se oikeaan, sillä en osaa arvata missä määrin M:n ajattelu perustuu introspektiolle ja eläytymiselle (vaikka hämmentynyt reaktioni epäilemättä muistuttaa reaktioita, joita Matin aatokset herättävät), enkä toisaalta tietenkään tiedä sinun kokemusmaailmastasi kuin sen, mitä siitä sanot. Kiinnostavaa jos samastut Maijaan.

M, tulkitsin siis väärin. Ei olisi todellakaan ensimmäinen kerta. :) Vaan nyt taidan jättää tulkitsemiset ja mennä ihmettelemään kylpyveden lämpöistä merta.

28.1.11  
Blogger Niko said...

Matti tai Maija saattavat valehdella. Tällöin ulkopuolisen käsitys Matista ja Maijasta - koko ymmärrys heistä - saattaa olla kokonaan vääriin tosiasioihin perustuva. Kyyninen ei usko, että ihmiset puhuvat totta. Naiivi uskoo, että kaikki puhuvat totta. Meta-dikotomia on, että emme voi ymmärtää ketään, koska emme voi tietää kenenkään rehellisyydestä mitään (ainakaan elämänohjetasolla). Tällöin emme voi, tietenkään, tietää kenestäkään mitään. Minusta tämä on hyvä lähtökohta. Uskomus siihen, että ihmiset ovat niin kuin me, tai kun he sanovat jotain minkä me ymmärrämme niin he ovat kuin me, on höpönlöpöä. En tiedä, on paras vastaus.

4.3.11  

Lähetä kommentti

<< Home