18.6.10

Tarina jääkaudesta

Taannoisessa konferenssissa tapasin ihmisen, joka ei uskonut intiaanien tulleen Amerikkaan Beringinsalmen maakannasta pitkin edellisen jääkauden aikana, kuten useimmat tutkijat arvelevat tapahtuneen. Hän perusti epäilyksensä sille, että hänen heimonsa tarina kertoo ajasta, jolloin talven henki voitti kesän hengen heimon alueilla ja heimon piti muuttaa etelään. Talvi hallitsi monta sukupolvea, mutta sitten sankarihahmo meni, taisteli sen kanssa ja voitti, joten heimo pääsi palaamaan. Samasta sankarista kertoo myös tarina suuresta tulvasta, joka peitti kaiken maan, kunnes erinäisten tapahtumien jälkeen maa taas kuivui. Nämä olivat kyseisen ehkä noin 70-vuotiaan miehen mielestä tarinoita jääkaudesta ja sitä seuranneesta ajasta, jolloin sulanut jäämassa peitti keskisen Kanadan tasangot vedellä. Ja koska tarinan mukaan heimo eli seudulla jo ennen talven hengen valta-aikaa, ei teoria Beringinsalmen ylityksestä jääkauden aikana selvästikään pidä paikkaansa.

Blogiani lukeneet tietävät, että tällainen kiinnostaa minua. Tämän kirjoituksenialla käydyssä keskustelussa Punainen Nörtti kysyi "uskovatko jonkun alkukantaisen heimon jäsenet itse maailmanselityksiinsä tosina", enkä osannut vastata kovinkaan tyydyttävästi. Yllä mainitsemani konferenssissa puhunut mies, William Asikinack, ei tietenkään ollut millään tapaa alkukantainen, eikä yllä kuvattu uskomus ole maailmanselitys, mutta se ei liene kysymyksessä olennaista.

Minulle syntyi sellainen vaikutelma, ettei Asikinack halunnut uskoa intiaanien tulleen Beringinsalmen yli silloin kuin länsimaiset tutkijat sanovat heidän tulleen. Hänen argumenttiketjussaan ei tietenkään ole tolkkua edes siinä tapauksessa, että pitäisi mahdollisena, että talvenhenkitarina tosiaan kertoisi jääkaudesta, sillä silloinkin se voisi hyvin heijastella ammoisia kokemuksia jääkaudesta Siperiassa. Lisäksi Asikinack kyllä hyväksyi länsimaisen tieteen tarinan jääkaudesta itsestään, sen ajoituksesta ja alueista, jotka jäämassa aikanaan peitti; vastustushalun herätti ainoastaan kertomus intiaanien alkuperästä.

Asikinack kertoi myös lapsuudenkokemuksistaan. Hän on yksi niistä, jotka ovat selvinneet hengissä kanadalaisesta residential schoolista. Koulut olivat aivan avoin yritys hävittää intiaani lapsesta – tuo Wikipedia-artikkeli kannattaa lukea. Hän, sinänsä hauskan oloinen mies, oli selvästi yhä vihainen ja epäluuloinen, ja monien muiden lailla katsoi, että Kanada on edelleen sokea oman historiansa hirveyksille ja nykypäivän laiminlyönneille. Kaikki mikä oli mahdollista tulkita niin, että intiaanien omat itseään koskevat käsitykset pyritään taas tukahduttamaan, tuntui saavan hänet vastahankaan. Minä tietysti vain veikkaan, mutta minusta tuntui siltä, että hänen halunsa luottaa omaan talvenhenkitarinantulkintaansa kumpusi tästä varsin ymmärrettävästä kaunasta.

Asikinackin asenteessa oli hassua kyllä minusta jotain samaa kuin ilmastonmuutoksen kiistäjien defensiivisissä tavoissa esittää asiansa. Yhteistä oli varsin valikoiva epäluottamus tiedeyhteisöä kohtaan ja halu tehdä juuri näistä valikoiduista asioista omaa tutkimusta omilla tavoilla. Kristilliset kreationistit ymmärtääkseni vastustavat tiedettä paljon kokonaisvaltaisemmin. Sanon rinnastusta hassuksi, koska pohjoiset alkuperäiskansat ovat yhteistuumin aktiivisia arktisen alueen ilmastonmuutostutkimuksessa ja kuten konferenssissa myös puhunut inuitnainen huomautti, heidän heimojensa vanhimmat olivat kertoneet vuodenkierron ja sään muutoksista jo hyvän aikaa, mutta kukaan ei kuunnellut ennen kuin tiedeyhteisö alkoi pitää asiasta melua. Pohjois-Amerikan intiaanien poliittinen liikehdintä on 60-luvun alustaan alkaen ollut läheisissä väleissä ympäristöliikkeen kanssa ja kuten sanottu, intiaanien ajattelun paremmuutta länsimaiseen verrattuna pönkitetään perinteisesti viittaamalla ei-tuhoavaan luontosuhteeseen – jättiläisvyötiäisten kohtaloa ei mainita.

Tunnisteet: , ,

19 Comments:

OpenID paulasankelo said...

Palasin juuri Norjassa järjestetystä Kansainvälisen Polaarivuoden loppukonrefenssista, jossa esiteltiin polaarivuoden tutkimusantia niin luonnontieteiden kuin ihmistieteidenkin kentältä (ja kaikkein kiinnostavimmillaan niiden risteyskohdista). Ajattelin siellä blogiasi ja pohdintojasi siitä, onko alkuperäiskansoilla (tässä tapauksessa Arktikan alkuperäiskansoilla) edes olemassa sellaista omaa tietämisen tapaa, joka a) poikkeaisi olennaisesti länsimaisen tieteen tavasta tietää, mutta b) josta länsimainen tiede voisi siitä huolimatta omaksua uusia, rikastuttavia suuntia tai painotuksia.

(En juurikaan ymmärrä filosofiaa, joten voi olla, että olen käsittänyt kysymyksenasettelusi väärin. Tällä tavalla kuitenkin sen itse ymmärsin ja siitä lähtien kysymys on kiinnostanut minua, nimenomaan Arktisten alueiden ja ilmastonmuutoksen tutkimuksen yhteydessä.)

Konferenssissa tuli aika paljon hyvää juttua tästä aiheesta, tai ainakin sain itse siitä ajattelemisen aihetta. Pitäisi varmaankin kirjoittaa oma blogimerkintä, sillä tajusin juuri, että jos ryhtyn tähän avautumaan, niin siitä tulisi suuri valtava jättipostaus. Mielenkiintoinen kysymys joka tapauksessa, kiitos että herätit minut ajattelemaan sitä.

18.6.10  
Blogger Eufemia said...

Tuo on kiinnostava kysymys ja ilman muuta liippaa läheltä sitä, mihin koetan keskittyä. Olisi äärimmäisen jännittävää jos joku tosiaan tarjoaisi esimerkin tuollaisesta erilaisesta ja silti tieteeseen omaksuttavissa olevasta tietämisen tavasta. Olen kuitenkin keskittynyt lähinnä tarkastelemaan sitä, ettei tällaista esimerkkiä meinaa kaikista puheista huolimatta millään tulla vastaan, ja sitä millaisia tieteenfilosofisia johtopäätöksiä tästä mahdollisesti voi tehdä.

Kuulostaa muuten siltä, että minun täytyy jutella kanssasi, sillä olen haeskelemassa tapaustutkimusaihetta juuri tuolta suunnalta.

18.6.10  
OpenID paulasankelo said...

No minä sain omasta mielestäni siellä konferenssissa vastauksia tuohon kysymykseen, ja juurikin tapauskertomusten kautta. Tai siis ainakin tein sellaisia omia johtopäätöksiä, jotka tyydyttivät itseäni (hih). Mutta mä olen ainakin pääosin luonnontieteilijä, joten se varmaankin leimaa minun ajatteluani aiheesta.

Yritän kirjoittaa tästä blogiini tänään tai huomenna ja toki voidaan jutella, vaikka sähköpostitse tai skypeitse. Paula Sankeloja ei tietääkseni ole maailmassa kuin yksi, joten Skypestä pitäisi löytyä suoraan tuolla nimellä. S-postiosoitteen saa ainakin jos laittaa mun blogiin kommentin, ellei näistä kommenteista tule suoraan näkyviin sulle mun osoitetta.

18.6.10  
Anonymous M said...

Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, kyse on vain siitä miten pääset niihin käsiksi. Mikä muu voi oikeasti olla esteenä kuin oma mielesi?

Kaikella on hintansa. Olennainen kysymys on, mistä olet valmis luopumaan löytääksesi muita tapoja ajatella? Jos esimerkiksi vaaditaan että itse luovut lopullisesti länsimaisesta tavasta ajatella, oletko valmis maksamaan niin kovan hinnan?

Ei ole itsestäänselvää, että "alkuperäiskansat" haluavat jakaa esim. tärkeimmät tietonsa julkisesti kenen tahansa tutkijan kanssa. Ei ole myöskään itsestäänselvää, että muut tiedon jakamisen tavat ovat samalla tavalla sana-kielellisiä kuin länsimaissa rajoittuneesti ajatellaan.

Word language is only one of many possible kinds of language. — Wittgenstein

Ei ole myöskään itsestäänselvää, että jonkun muun kielen ilmaisu olisi muunnettavissa sana-kielelliseksi.

There are, indeed, things that cannot be put into words. They make themselves manifest. They are what is mystical. — Wittgenstein

Minusta vaikuttaa vahvasti siltä, että on olemassa muitakin tapoja ajatella kuin tämä meidän länsimainen tapamme. Mutta ajattelutavan muuttamiseen ei välttämättä riitä pelkkä älyllinen päätös. Saattaa olla, että tarvitaan paljon syvällisempi transformaatio.

Useimmissa traditioissa näytetään vaadittavan vuosikausien harjoittelua ajattelutavan systemaattiseen muuttamiseen. Eikä mitään takeita onnistumisesta ole.

The sickness of a time is cured by an alteration in the mode of life of human beings, and it was possible for the sickness of philosophical problems to get cured only through a changed mode of thought, not through a medicine invented by and individual. — Wittgenstein

19.6.10  
Blogger Eufemia said...

M hyvä, huomaatko, ettet itsekään antanut yhtään esimerkkiä? Itse asiassa et tainnut edes lukea kovin tarkasti mitä minä oikein olin hakemassa. Kuten sanoin, minusta olisi äärimmäisen jännittävää jos joku tosiaan tarjoaisi esimerkin selvästi länsimaisista tieteellisistä ajattelun tavoista poikkeavasta ja silti tieteeseen omaksuttavissa olevasta tietämisen tavasta. Sellaista ei ole vielä tullut vastaan.

En siis mitenkään kiellä, etteikö olisi olemassa tai ainakin voisi olla olemassa hyvin erilaisia ajattelun ja tiedon tuottamisen tapoja kuin ne, joihin törmää tieteen ja tutkimuksen yhteydessä. Mutta kuten tuossa Tractatus-sitaatissa sanotaan, sellaiset eivät kovinkaan helposti ole yhdistettävissä länsimaiseen tieteelliseen ajatteluun, jossa jokseenkin järjestään edellytetään että lauseet ovat sellaisia, "jotka voidaan sanoa, siis luonnontieteen lauseita", kuten Wittgenstein (minusta hieman piruilevanoloisesti) määrittelee heti seuraavassa pykälässä 6.53.

Huomautuksia matematiikan perusteista -sitaatissasi Wittgenstein taas äityy suorastaan heideggerilaisen eskatologisiin äänenpainoihin. Minustakin on jännää aina joskus miettiä ajattelun radikaalien muutosten mahdollisuutta. Kuitenkin, ajattelun suurta mullistusta odotellessammekin meidän täytyy tehdä jotain, muuten tulee tylsää, ja jos kuuntelee Wittgensteinia ja Heideggeria, kannattaa minusta tehdä jotain muuta kuin yrittää edistää sitä inhimillisen ajattelun suurta mullistusta. He näet olivat erinomaisen yksimielisiä siitä, ettei ihminen sitä muutosta yrittämällä saa aikaan.

20.6.10  
Anonymous M said...

Yksi esimerkki on sinä itse.

21.6.10  
Blogger Matti said...

Oletko miettinyt mitä fraasi "tietämisen tapa" merkitsee? Jos tiedon kohteet ovat propositioita, onko niin että herra 47 voi tietää että P tavalla X, ja rouva 48 voi tietää että P tavalla Y? He tietävät saman proposition mutta "eri tavalla". Ehkä herra 47 tietää sen kokemusperäisesti, rouva 48 on päätellyt sen muista propositioista.

Usein mystisyyteen taipuvat ajattelijat hakevat jotain muuta. Joko he hakevat (1) salaperäisiä propositioita, joita ei voi lainkaan tietää "länsimaisella tavalla", tai sitten he hakevat (2)jotain syvempää tietämistä joka ei ole lainkaan propositionaalista.Tapauksessa (2) käsite "tieto" on jotain muuta kuin perusteltu tosi uskomus.

21.6.10  
Anonymous M said...

Matti: (2) ei sulje pois mahdollisuutta muodostaa tieteen hyväksyttävissä olevia propositioita syvemmän tiedon pohjalta.

Lisäksi, jos ajattelee esimerkiksi siten, kuten kai yleisesti ajatellaan, että mielen toiminta pohjautuu pitkälti assosiaatioihin, ja että koska assosiaatiot syntyvät kokemuksista, kaikilla on erilaiset assosiaatiot, ei kahdella ihmisellä ole koskaan samaa "tietämisen tapaa".

21.6.10  
Blogger Eufemia said...

Matti, olen tosiaan koettanut ajatella mitä tietämisen tavoilla tarkoitetaan. Yksi esiin tulleista ongelmista on se, ettei ensi silmäyksellä vertautuvia propositioita välttämättä voikaan vertailla niin helposti kuin luulisi. Herran 47 ja rouvan 48 tapauksessa varmaan vielä voi, mutta jos ryhdytään vertaamaan vaikkapa shamaanin keinoin tuotettua proposition oloista lausetta tieteilijän esittämään propositioon, ei ole itsestäänselvää mitä oikeastaan pitäisi verrata mihin.

Oletetaan, että shamaanin tiedon tuottaminen tapahtuu tietyssä käsitejärjestelmässä ja tieteilijän tiedon tuottaminen toisessa. Vaikka heillä olisi yhteinen kieli ja he päätyisivät toteamuksiin, jotka kuulostavat toisiaan vastaavilta, helppo vertailtavuus voi lähemmin tarkasteltuna osoittautua kyseenalaiseksi, kun shamaanin käsitejärjestelmässä kyseinen lause on aivan erilaisessa suhteessa muihin siinä mahdollisiin lauseisiin kuin tieteilijän käsitejärjestelmässä.

Vaikka siis ei olisi kyse mystisistä tapauksista (1) tai (2), erilaiset tietämisen tavat voivat johtaa jos ei vertailukelvottomuuteen, niin ainakin käytännössä suuriin vertailun vaikeuksiin.

21.6.10  
Blogger Gc said...

Eiko jonkinlainen "hermeneuttinen" (en tiedä parempaa sanaa) tieto voi olla tuollaista, ei tiukassa mielessä tieteellistä tietoa?

21.6.10  
Blogger Eufemia said...

Hermeneuttisista menetelmistä voi tietysti olla hyötyä kun koetetaan tajuta millä kaikilla tavoilla shamanistinen tieto eroaa tieteellisestä tiedosta. En kuitenkaan tiedä onnistuisiko joku pääsemään tulkintaprosessissa sellaiseen pisteeseen, että voisi tuoda shamanistisesta ajattelusta piirteitä osaksi tieteellistä tai edes laajemmin akateemista argumentaatiota.

21.6.10  
Blogger Punainen Nörtti said...

[i]kun shamaanin käsitejärjestelmässä kyseinen lause on aivan erilaisessa suhteessa muihin siinä mahdollisiin lauseisiin kuin tieteilijän käsitejärjestelmässä.[/i]

Sinähän alat kuulostaa aivan Quinelta. Jos lähdemme siitä, että lause saa merkityksensä suhteessa muihin lauseisiin, onko yksittäisen lauseen totuudesta puhuminen enää mielekästä? Eikö tällöin testiin joudu kerralla koko maailmankuva?

Ja jos omaksumme tällaisen holistisen kannan, onko tiedosta enää järkeä puhua perusteltuna totena uskomuksena (koska lauseen totuudesta puhuminen ei ole mielekästä)?

Mutta eikö kuitenkin tieteilijänn ja shamaanin käsitejärjestemien/maailmankuvien vertaileminen kokonaisuuksina ole mielekästä, ja eikö voida todeta, että tieteiljän maailmankuva on totuudenmukaisempi?

22.6.10  
Blogger Tommi Uschanov said...

Sinähän alat kuulostaa aivan Quinelta. Jos lähdemme siitä, että lause saa merkityksensä suhteessa muihin lauseisiin, onko yksittäisen lauseen totuudesta puhuminen enää mielekästä?

Tai joltain yksinkertaistetulta oppikirja-Quinelta. Puhuttaessa Quinesta yleensä vaietaan siitä, että hän otti suuren osan kuuluisimmista sanomisistaan takaisin myöhemmällä iällä. Esipuheesta vuoden 1980 painokseen From A Logical Point of View -teoksesta:

"All we really need in the way of holism, - - is to appreciate that empirical content is shared by the statements of science in clusters and cannot for the most part be sorted out among them. Practically the relevant cluster is indeed never the whole of science; there is a grading off - -." (s. viii)

Quinen vastauksista Library of Living Philosophers -volyymissään (1986):

"Observation sentences do have their empirical content individually, and other sentences are biased individually to particular empirical content in varying degrees." (s. 427)

Ja: "we need only argue that many scientific sentences inseparably share empirical content. - - it would suffice to argue that many sentences that are synthetic by popular philosophical acclaim can be held true come what may, and many that are analytic by acclaim can be declared false when a theory is being adjusted to recalcitrant evidence." (s. 619-620)

Kysymykseen, "onko tiedosta enää järkeä puhua perusteltuna totena uskomuksena (koska lauseen totuudesta puhuminen ei ole mielekästä)", voisi vastata tämän vesitetyn vanhan Quinen hengessä: joskus on ja joskus ei, riippuu kontekstista. Jos kieli saa merkityksensä asiayhteydestä, myös lause "kieli saa merkityksensä asiayhteydestä" saa merkityksensä asiayhteydestä siinä missä muutkin saman kielen lauseet. Tämä viimeinen ajatus on ehkä paremminkin wittgensteinilainen kuin quinelainen, mutta se on hyvin sopivaa, koska niin on meidän bloggaajammekin.

22.6.10  
Blogger Matti said...

Vaikka merkitys olisikin inferentiaalinen rooli, tieto on silti perusteltu TOSI propositio.

Shamaanilla täytyy olla jokin informaatiokanava, jokin "truth tracking device", jota muilla ei ole. No mikä se olisi muu kuin jokin aisti, päättelytapa tai tietolähde? Tämän erikoisen kanavan pitäisi tuottaa luotettavaa informaatiota, joka on muidenkin sertifioitavissa.

Tietysti ns luonnonkansoilla on paljon tietoa ympäristöstään, aivan kuin nettinörteillä omastaan. Suuri osa heidän kyvystään selviytyä voi myös olla relevanssin tajua, taitoja, herkkyyttä nyansseille ja sellaista know-howta.

Puhe erityisistä tietämisen tavoista lienee kuitenkin enemmän politiikkaa: kenellä on oikeus tulla kuulluksi ja vakavasti otetuksi.

23.6.10  
Anonymous M said...

Matti: Shamaanilla täytyy olla jokin informaatiokanava, jokin "truth tracking device", jota muilla ei ole. No mikä se olisi muu kuin jokin aisti, päättelytapa tai tietolähde? Tämän erikoisen kanavan pitäisi tuottaa luotettavaa informaatiota, joka on muidenkin sertifioitavissa.

Monille perinteille tuntuisi olevan yhteistä että niissä jotkut henkilöt pääsevät korkeampiin visioihin joko tajuntaa laajentavien aineiden (shamaanit jne.) tai mielen hallinnan avulla, joka vaatii vuosikausien harjoittelua (gurut, fakiirit jne.).

Vaikuttaisi siltä, että aineet ja mielen hallinta auttavat vaimentamaan automaattisesti astiärsykkeistä seuraavia mielen assosiaatioketjuja. Automaattiset assosaatioketjut estävät ihmisiä "näkemästä" asioita sellaisena kuin he ne oikeasti havaitsevat.

Joskus siis mieli asettuu "näkemisen" esteeksi. On varmaan helppo tajuta, että jos yllä oleva on totta, mielen heikkouksia on mahdotonta ymmärtää mielen avulla.

Siksi tämä keskustelu on vähän sama kuin keskusteltaisiin teoreettisesti mansikoiden mausta, mutta kieltäydyttäisiin maistamasta niitä.

28.6.10  
Blogger Eufemia said...

Punainen nörtti, toivottavasti en sentään ihan Quinelta kuulosta, vaikka quinelaishenkistä jargonia tuossa kommentissani käytinkin. Quinen käsitys kääntämisestä on näet näin kääntäjän näkökulmasta vähän kummallinen.

Ja jos omaksumme tällaisen holistisen kannan, onko tiedosta enää järkeä puhua perusteltuna totena uskomuksena (koska lauseen totuudesta puhuminen ei ole mielekästä)?

Hmm. Miksei lauseen totuudesta puhuminen olisi mielekästä? Sehän riippuu siitä, ovatko käyttämämme totuuden kriteerit sellaiset, että holismi vesittää koko käsitteen, vai eivät.

Mutta eikö kuitenkin tieteilijänn ja shamaanin käsitejärjestemien/maailmankuvien vertaileminen kokonaisuuksina ole mielekästä, ja eikö voida todeta, että tieteiljän maailmankuva on totuudenmukaisempi?

Jos löydät sen neutraalin jalansijan, josta käsin vertailu voidaan suorittaa, niin mikä ettei.

En tiedä liittyykö asiaan, vai kuvittelenko vain, mutta tästä tulee mieleen kaksi erottelua, joita olen viime aikoina pohtinut. Ensimmäinen on Bernard Williamsilta, tekstistä, jossa hän käsittelee moraalista relativismia ja puhuu arvostelmista pidättäytymisestä. Hän sanoo, että käsitykset voivat olla joko todellisessa, tai sitten vain teoreettisessa (notional) ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi pronssikautisen kreikkalaisen sepän elämismaailma käsityksineen ei ole meille todellinen vaihtoehto, sellainen jonka voisimme valita, joten hänen käsityksensä voivat olla vain teoreettisessa ristiriidassa omiemme kanssa. Sitten Williams toteaa näin:

For some types of S, however, the life of the vocabulary is largely confined to cases of real confrontation, and the more remote a given S is from being a real option for us, the less substantial seems the question of whether it is 'true', 'right' etc. While the vocabulary can no doubt be applied without linguistic impropriety, there is so little to this use, so little of what gives content to the appraisals in the context of real confrontation, that we can say that for a reflective person the question of appraisal does not genuinely arise for such a type of S when it is standing in purely notional confrontation, genuinely arise.

Toinen mieleentullut erottelu on Mark Risjordin tekemä ero refleksiivisen ja geneettisen episteemisen relativismin välillä. Hän käyttää esimerkkiä, jossa eräs nuorimies kieltäytyy syöpähoidoista kristillistieteellisen uskomusmaailmansa vuoksi ja kaksi erityyppistä relativistia pohtii voivatko he kritisoida nuorukaisen ratkaisua. Relativistit ovat yhtä mieltä siitä, että eri yhteisöissä on erilaiset käsitykset siitä, mikä on hyvinvointia, eikä ole mitään neutraalia näkökulmaa, josta käsin nämä käsitykset voitaisiin panna paremmuusjärjestykseen. Heidän omat hyvinvoinnin kriteerinsä ovat kuitenkin erilaiset. Refleksiivinen relativisti ajattelee näin:

X contributes to a person S's well-being if and only if members of S's social group believe that X contributes to a person's well-being.

Geneettinen relativisti taas ajattelee näin:

X contributes to the well-being of a person if and only if X extends his life and does not cause excessive pain.

Toisin sanoen vaikka geneettinen relativisti katsookin uskomustensa olevan siinä mielessä kontingentteja, että toisenlaisessa ympäristössä kasvaneena tms. hän varmaan uskoisi toisin, ei hänen käsityksensä hyvinvoinnista mitenkään viittaa tähän kontingenssiin. Hän uskoo mitä uskoo, ja toisin kuin reflektiivinen relativisti, voi täysin mainiosti kritisoida nuorukaisen ratkaisua pidättäytyä hoidoista.

Paperi on lyhyt ja hauska, kannattaa lukea: Mark Risjord (1998). Relativism and the Possibility of Criticism. Cogito 12 (2):155-160.

2.7.10  
Blogger Eufemia said...

Punainen nörtti, toivottavasti en sentään ihan Quinelta kuulosta, vaikka quinelaishenkistä jargonia tuossa kommentissani käytinkin. Quinen käsitys kääntämisestä on näet näin kääntäjän näkökulmasta vähän kummallinen.

Ja jos omaksumme tällaisen holistisen kannan, onko tiedosta enää järkeä puhua perusteltuna totena uskomuksena (koska lauseen totuudesta puhuminen ei ole mielekästä)?

Hmm. Miksei lauseen totuudesta puhuminen olisi mielekästä? Sehän riippuu siitä, ovatko käyttämämme totuuden kriteerit sellaiset, että holismi vesittää koko käsitteen, vai eivät.

Mutta eikö kuitenkin tieteilijänn ja shamaanin käsitejärjestemien/maailmankuvien vertaileminen kokonaisuuksina ole mielekästä, ja eikö voida todeta, että tieteiljän maailmankuva on totuudenmukaisempi?

Jos löydät sen neutraalin jalansijan, josta käsin vertailu voidaan suorittaa, niin mikä ettei.

En tiedä liittyykö asiaan, vai kuvittelenko vain, mutta tästä tulee mieleen kaksi erottelua, joita olen viime aikoina pohtinut. Ensimmäinen on Bernard Williamsilta, tekstistä, jossa hän käsittelee moraalista relativismia ja puhuu arvostelmista pidättäytymisestä. Hän sanoo, että käsitykset voivat olla joko todellisessa, tai sitten vain teoreettisessa (notional) ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi pronssikautisen kreikkalaisen sepän elämismaailma käsityksineen ei ole meille todellinen vaihtoehto, sellainen jonka voisimme valita, joten hänen käsityksensä voivat olla vain teoreettisessa ristiriidassa omiemme kanssa. Sitten Williams toteaa näin:

For some types of S, however, the life of the vocabulary is largely confined to cases of real confrontation, and the more remote a given S is from being a real option for us, the less substantial seems the question of whether it is 'true', 'right' etc. While the vocabulary can no doubt be applied without linguistic impropriety, there is so little to this use, so little of what gives content to the appraisals in the context of real confrontation, that we can say that for a reflective person the question of appraisal does not genuinely arise for such a type of S when it is standing in purely notional confrontation, genuinely arise.

(...)

2.7.10  
Blogger Eufemia said...

(...)

Toinen mieleentullut erottelu on Mark Risjordin tekemä ero refleksiivisen ja geneettisen episteemisen relativismin välillä. Hän käyttää esimerkkiä, jossa eräs nuorimies kieltäytyy syöpähoidoista kristillistieteellisen uskomusmaailmansa vuoksi ja kaksi erityyppistä relativistia pohtii voivatko he kritisoida nuorukaisen ratkaisua. Relativistit ovat yhtä mieltä siitä, että eri yhteisöissä on erilaiset käsitykset siitä, mikä on hyvinvointia, eikä ole mitään neutraalia näkökulmaa, josta käsin nämä käsitykset voitaisiin panna paremmuusjärjestykseen. Heidän omat hyvinvoinnin kriteerinsä ovat kuitenkin erilaiset. Refleksiivinen relativisti ajattelee näin:

X contributes to a person S's well-being if and only if members of S's social group believe that X contributes to a person's well-being.

Geneettinen relativisti taas ajattelee näin:

X contributes to the well-being of a person if and only if X extends his life and does not cause excessive pain.

Toisin sanoen vaikka geneettinen relativisti katsookin uskomustensa olevan siinä mielessä kontingentteja, että toisenlaisessa ympäristössä kasvaneena tms. hän varmaan uskoisi toisin, ei hänen käsityksensä hyvinvoinnista mitenkään viittaa tähän kontingenssiin. Hän uskoo mitä uskoo, ja toisin kuin reflektiivinen relativisti, voi täysin mainiosti kritisoida nuorukaisen ratkaisua pidättäytyä hoidoista.

Paperi on lyhyt ja hauska, kannattaa lukea: Mark Risjord (1998). Relativism and the Possibility of Criticism. Cogito 12 (2):155-160.

2.7.10  
Blogger Eufemia said...

Matti, olen taipuvainen olemaan samaa mieltä siitä, että ainakin useimmiten puhe erilaisista tietämisen tavoista on ennen kaikkea keskustelua valtakysymyksistä. Toisaalta olen myös taipuvainen uskomaan, että eri puolilla maailmaa on eri ainoina ihan oikeasti kiinnostuttu hyvin erilaisista kysymyksistä. Sekin jo riittää tuottamaan melkoisen ohipuhumisen kakofonian.

2.7.10  

Lähetä kommentti

<< Home