25.5.10

Tulistuu

Matkustin kahden koneenvaihdon ja yhdeksän tunnin aikaeron päähän konferenssiin. Vaikuttaa siltä, että kannatti tulla, sillä onnistuin ärtymään yhdelle tervetulopaneelin puhujista. Sellainen on aina inspiroivaa.

Täkäläinen yliopistopoliittinen tilanne on tulenarka, sillä paikallinen First Nations University kamppailee rahapulassa ja se ollaan mahdollisesti lakkauttamassa. Panelisti Joyce Greenin kollegiaalinen palopuhe alkuperäiskansojen ja yliopiston suhteesta oli kuitenkin poliittisesta ymmärrettävyydestään huolimatta aivan tuhottoman ärsyttävä. Hän oli sitä mieltä, että yliopistoinstituution tulisi muuttua omaksumalla piirteitä alkuperäiskansojen tiedon tuottamisen tavoista, sillä muu on rakenteellista rasismia. Harkitsin hetken ennen kuin sanoin mitään, mutta avasin sitten suuni. Totesin kyllä ymmärtäväni hänen esittämänsä eettiset perustelut, mutta olevani silti episteemisistä seurauksista hieman huolissani; voisiko hän siis antaa yhdenkin konkreettisen esimerkin siitä, miltä alkuperäiskansojen tietokäytäntöjen omaksuminen voisi käytännössä näyttää.

Vastaus sai ennakkoluuloni angloamerikkalaista cultural studiesia kohtaan syvenemään entisestään (hämmentävää, että se edelleenkin onnistui). Yliopistojen kannattaisi kuulemma omaksua alkuperäiskansoilta luontosuhde, jossa ihmistä ja luontoa ei nähdä vastakkaisina voimina eikä ihmistä hahmoteta kristilliseen tapaan luonnon herraksi. Näin saataisiin ratkaistua pahan länsimaisen teknologisen ajattelun tuottama ekologinen kriisi. Huomautin tähän, että Green oli juuri niputtanut kaikki maailman alkuperäiskansat yhdeksi olioksi ("they") ja väittänyt, että tämän olion ajattelu on näppärän peilikuvamainen vastakohta vastaavasti postuloidulle "länsimaiselle ajattelulle". Että ehkä asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Green myönsi, että eihän se ehkä ole aivan näin yksinkertainen.

Mikä siinä on, että aina kun kysyy esimerkkiä sellaisesta ei-länsimaisesta ajattelusta, joka pitäisi omaksua ja jonka pitäisi muuttaa tieteellistä ajattelutapaa, niin vastaukseksi saa jotain 1700- tai 1800-luvuilta haiskahtavaa umpilänsimaista ja moneen kertaan väljähtänyttä länsimaisen ajattelun itsekritiikkiä? Eikä koskaan mitään oikeasti akateemiselle ajattelulle vierasta. Minusta olisi hyvin kiinnostavaa kuulla jonkun suosittelevan, että koettaisimme esim. omaksua sellaisen käsityksen tiedon luonteesta, että mikäli tiedon kertoo, sen arvo tietona katoaa. Tai että muuttaisimme tiedon tuottamisen käytäntöjämme sellaisiksi, että ikä määrää episteemisen auktoriteetin: vanhempi on aina oikeassa eikä nuorempi saa esittää kysymyksiä. "Alkuperäiskansojen" tietokäytännöistä löytyy paljonkin tällaista kamaa, joka ihan oikeasti poikkeaa nykyisistä tieteellisistä tiedon tuottamisen tavoistamme. Mutta ei, sieltä tulee aina se sama luontosuhde- ja ekologialäppä, joka on esitetty jo 1700-luvulla ja jonka käytännön relevanssi vaikuttaa kovin vähäiseltä.

(Ja eikö cultural studies voisi jo päästä 80-luvulta eteenpäin kun kaikki muut, siis myös muut humanistiset alat, ovat jo hyvän aikaa sitten tehneet niin?)

Tunnisteet: ,

4 Comments:

Blogger Mikko said...

Onko olemassa todisteita siitä, että joku epistemologia olisi joskus historiassa tietoisesti valittu?

25.5.10  
Blogger Eufemia said...

Hyvä kysymys. Ensimmäisenä minulle tulee mieleen kuulemiani tapauksia, joissa siirtolaisvanhemmat ovat tietoisesti kasvattaneet lapsensa uuden kotimaan kielellä ja koulututtaneet uuden kotimaan systeemissä. Tai se, kuinka Suomessa fennomaaninen sivistyneistö vaihtoi äidinkieltä 1800-1900 -lukujen vaihteessa; ainakin he itse ajattelivat sen merkitsevän myös merkittävää muutosta ajattelun tavoissa.

25.5.10  
Anonymous Nimetön said...

Kirkon, koululaitoksen ja tutkimuksen erottaminen toisistaan.

25.5.10  
Blogger aleksis salusjärvi said...

Tää oli hyvä tarina, nauratti vietävästi.

Olen muuten ihaillut valtavan paljon alkuperäiskansojen elämää ylistävää aikalaisjournalismia, intiaanit, inuiitit, aboriginaalit ja afrikan kansat on kirjoitettu suorastaan häikäisevän kirkkailla ja syvillä sanoilla historiaan.

Sanomattakin tietysti selvää, että tekstiä tuotti aikansa parhaat kirjailijat, länsimaiset huippulahjakkaat kynäilijät, joiden totuudet vieraista kulttuureista kulkivat monesti meistä itsestämme meille itsellemme.

Suhteemme alkuperäiskansoihin kumpuaa monessa suhteessa näistä teksteistä. Se on esimerkki kirjallisuuden kyvystä syvään humanismiin. Eri asia sitten, miten syvästi ne olivat tekemisissä kohteidensa, eli alkuperäiskansojen haastateltujen todellisisten aatosten kanssa.

27.5.10  

Lähetä kommentti

<< Home