Israelin kadonneet heimot, Atlantis ja autioituvat kaupungit

Kuvassa oleva kukkula ei ole luonnonmuodostelma vaan ihmisten tekemä. Se on suurin UNESCOn maailmanperintöluetteloon kuuluvan Cahokian kummuista. Tätä vanhaa kaupunkia käsittelevä suomenkielinen Wikipedia-artikkeli on jännittävä, sillä sen kirjoittaja on selvästi kokenut tarvetta kuvata paikka jotenkin selittämättömäksi. Kontrasti englanninkieliseen artikkeliin on hupaisa, koska siinä vain kerrotaan lyhyesti mitä tutkijat ovat saaneet selville. Suomenkielisen artikkelin kirjoittaja sentään tyytyy mystifioimaan pelkästään sitä, ettei tarkkaan tiedetä miksi kaupunki aikanaan autioitui (kirjoittaja liioittelee autioitumisvauhtia niin paljon, että se lähenee jo vääristelyä) ja minne sitä asuttaneet ihmiset häipyivät. Cahokian rakentajista on esitetty kaikenlaista paljon villimpääkin.

Palaan kohta villeihin teorioihin, mutta sanottakoon tähän väliin, että minun on vaikea ihmetellä autioituvia kaupunkeja. Itse asiassa tuntuu tavattoman sopivalta, että aivan St. Louisin vieressä on ennen eurooppalaisten tuloa autioitunut kaupunki. Huckleberry Finnin aikojen jälkeen St. Louis on näet muuttunut aika synkäksi paikaksi. Missisippin ja Missourin yhtymäkohdassa sijaitseva kaupunki kasvoi 50-luvulle saakka, mutta sen jälkeen väkiluku on pudonnut alle puoleen, yli kahdeksastasadastatuhannesta alle neljäänsataantuhanteen.

Kaupunki koostuu nykyään siellä täällä sijaitsevista asuttavista ja jopa melko viehättävistä kortteliryppäistä sekä niitä ympäröivistä autiotaloalueista. Yliopiston (SLU) lähellä erään valtavan, palatsimaisen rakennuksen, ehkä entisen pankin tai kirjaston, seinällä oli mittakaavaan hyvin sopiva myynti-ilmoitus. Lähistöllä entinen kirkko oli muutettu keilaradaksi. Keskusta on autioitunut aavemaiseksi, kuvassa näkyvän kaltaisia taloja näkyi paljon. Ilman autoa liikkuminen oli tietysti vähintäänkin vaikeaa, vaikka yksi metrolinja löytyikin. Kävin uteliaisuuttani keskustan ainoassa tavaratalossa ja olin ainoa asiakas; myyjien väsyneentoiveikkaat tervehdykset karmivat.

Aiemmin olin käynyt Yhdysvalloissa vain New Yorkissa. En luullut olevani vaikutelmille kovin altis, mutta täytyy myöntää, että tämä ensikosketukseni Yhdysvaltain Keskilänteen sai minut lievästi pois tolaltani. Ennen kaikkea kaikkialla syntyvä tolkuton roskan määrä ja autotta elämisen sula mahdottomuus tuntuivat käsittämättömiltä. Cahokia esimerkiksi oli 15 minuutin ajomatkan päässä keskustasta ja pääsin kuin pääsinkin julkisilla kulkuvälineillä melko lähelle sitä, mutta maantienlaitaa tarpoessani tajusin olevani seinähullu eurooppalainen.

No, palataan villeihin teorioihin aikaa sitten autioituneista kaupungeista, ne ovat hauskempia kuin nykyisen autioitumisen ajatteleminen. Olen viime aikoina lueskellut huvikseni kirjoja ns. fantastisesta arkeologisesta, eli arkelologiaa liippaavasta pseudotieteestä ja uskonnollisluonteisista uskomuksista. Kirjat ovat nyt työhuoneella ja minä olen flunssaisena kotona, joten en voi siteerata enkä edes verestää muistiani, mutta onneksi on internet.

Uudisasukkaat löysivät Pohjois-Amerikkaa kansoittaessaan mantereen itäosien jokilaaksoista ilmiselvästi ihmisten rakentamia suuria kumpuja. Niitä kaivettaessa löytyi hautoja ja paljon esineitä. Varhaiset tutkimusmatkailijat 1500-1700-luvuilla olivat kyllä nähneet vielä käytössä olleita kumpukaupunkeja ja uusien kumpujen rakennustöitä, mutta heidän tietonsa joko eivät kantautuneet 1800-luvun teorioitsijoiden korviin tai sitten niistä ei yksinkertaisesti piitattu. Kumpuihin liittyviä villejä teorioita näet yhdistää näkemys, etteivät niin massiiviset maatyöt voineet olla intiaanien aikaansaannoksia. Kuten äskeisen linkin takaa voi lukea, kummunrakentajiksi onkin veikkailtu muun muassa viikinkejä, kreikkalaisia, afrikkalaisia, kiinalaisia, Israelin kymmentä kadonnutta heimoa (jotkut mormonit taitavat edelleen uskoa tähän lujasti), Atlantiksen ja Mun asukkaita tai Jumalaa.

Israelin kadonneiden heimojen kohtalo on askarruttanut kristittyjä iät ajat. Nykyään niihin liittyvät teoriat ovat lähinnä kummalliseen taipuvaisten harrastuksia, mutta tämäntyyppisellä historiantutkimuksella on varsin kunniakas historia. Goottilainen historiankirjoitus rakentui sen varaan, että pyrittiin osoittamaan oman kansan polveutuvan Raamatun kantaisistä. Erityisen hienoa oli polveutua Israelin heimoista, sillä silloinhan oli valittua kansaa, joten Raamatussa mainitut kymmenen kadonnutta heimoa olivat otollisia tarjokkaita esi-isiksi. Goottilaisen historiankirjoituksen henkiseen perintöön voi käydä perehtymässä esimerkiksi tällä sivustolla, jolla todistellaan suomalaisten polveutuvan noista heimoista.

Myös hyperdiffusionistiset teoriat ovat kiehtoneet aikanaan varsin selväpäistäkin väkeä. Esimerkiksi arvossa pidetty anatomisti ja evoluutioteoreetikko Grafton Elliot Smith oli vankasti sitä mieltä, että kaikki suuret sivilisaatiot olivat egyptiläistä alkuperää, sillä tämä käsitys sopi yhteen hänen ihmisaivojen evoluutiosta kehittämänsä tarinan kanssa. Koska teorian vaatimat valtamerten ylitykset olivat tietysti melkoinen haaste, onkin luonnollista, että vaikka Elliot Smith pärjäsi olemassaolevilla mantereilla, erinäiset myöhemmät diffusionistit mieltyivät ajatukseen, että aiemmin valtamerten ylittäminen oli helpompaa koska mantereita oli yksi tai kaksi nykyistä enemmän. Niinpä esimerkiksi Pohjois-Amerikan kummunrakentajat olivat osa sitä suurta sivilisaatiota, joka ulottui Egyptistä Mu-mantereelle Atlantiksen ja Amerikan kautta. (Nimen Mu muuten keksi Augustus Le Plongeon, josta olen kirjoittanut ennenkin, mutta hänen mukaansa Mu sijaitsi keskellä Atlanttia, ei Tyyntämerta.)

Vietin pääsiäisen maalla, ja koska majoituin isoisäni aikanaan kallion laelle rakennuttamaan kirjailijanmökkiin, luin hänen sieltä löytyviä kirjojaan. Joissain niistä seurataan tarkasti Israelin tapahtumia ja odotetaan maailmanloppua. Mökin rappusilta avautui näkymä alas järven jäälle, sumunriekaleet kiertelivät kalliota.