29.9.10

Toisten ihmisten ongelmat

Britanniassa on viime aikoina käyty mielenkiintoista keskustelua siitä, missä määrin yhteiskuntaa on muovannut se, ettei hyväosaisin vähemmistö tajua, kuinka hyväosaista se on muuhun kansaan verrattuna. Toimittajat Polly Tonybee ja David Walker kertovat kirjassaan Unjust Rewards (2008), kuinka he kysyivät satumaisen rikkaan brittiläisen yläluokan edustajilta, mihin kohtaan yhteiskuntaa he mielestään sijoittuivat. Kyselyn kohteeksi joutui joukko lakimiehiä, joiden vuositulot vaihtelivat 500 000 punnasta 1 500 000 puntaan (mikä nostaa heidän Britanniassa suurituloisimpaan yhteen promilleen kansasta, ts. 999 brittiä tuhannesta ansaitsee heitä vähemmän) sekä pankkiireja, joiden tulot vaihtelivat 150 000 punnasta peräti 10 000 000 puntaan. Ilmeni, että haastatellut megarikkaat olivat täydellisen, absoluuttisen pihalla siitä, miten poikkeuksellisessa asemassa he olivat. Heiltä kysyttiin esimerkiksi, kuinka paljon täytyy ansaita, että pääsee suurituloisimpaan kymmeneen prosenttiin. Vastausten keskiarvo oli 162 000 puntaa. Todellisuudessa siihen riitti vuonna 2007 alle 40 000 puntaa – suurituloisuuden raja arvioitiin yli neljä kertaa korkeammaksi kuin se on.

Entä missä kulkee niin kutsuttu köyhyysraja? Superrikkaat sijoittivat sen 22 000 puntaan. Tulojakauman keskikohdassa sijaitseva britti ansaitsi kuitenkin vain noin 20 000 puntaa; jopa hieman paremmin kuin keskimääräisesti tienaavat elävät siis rikkaiden mielestä köyhyydessä.

Luen Tommin muutaman viikon päästä ilmestyvän kirjan Suuri Kaalihuijaus käsikirjoitusta. Teoksesta on näemmä tulossa viihdyttävä ja näkemyksellinen anekdoottikimara yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä. Sain luvan blogata siitä, ja käytän tuon luvan nyt täysin hävyttömästi puhumalla tavalliseen tapaani niistä sivupoluista, joille ajatukseni lukemani innoittamina harhautuivat.

Jos Jutta Urpilainen pitää alle 3000 euroa kuussa ansaitsevia suomalaisia pienituloisina, niin millaiset mahdollisuudet hänellä on käsittää, millaisia ongelmia todellisilla pienituloisilla on? Varmasti 2 500 euroa kuussa ansaitsevalla voi välillä olla taloudellisia huolia, mutta ne ovat laadullisesti aivan erilaisia huolia kuin sen ihmisen, jonka kuukausipalkka on selvästi alle tuhat euroa. Heitäkin on. Heidän ongelmiensa käsittäminen voi kuitenkin olla ylivoimaista jos niiden uskotaan olevan samantyyppisiä kuin 2 500 kuukausipalkkaa nauttivan pulmat, tai arvellaan eron olevan vain määrällinen.

Tommi toteaa, etteivät taloudellisesti hyvin etuoikeutetussa asemassa olevat ihmiset tunnista omaa hyväosaisuuttaan – David Cameronkin kuvittelee edustavansa keskiluokkaa. Oman hyväosaisuuden tunnistamatta jääminen ei kuitenkaan rajoitu taloudelliseen hyväosaisuuteen, ja juuri tästä tahdon nyt puhua.

Kirjoitin joitain vuosia sitten siitä, että tietyissä asioissa olen ja olen lapsuudestani saakka ollut etuoikeutettu; en pelkästään verrattuna kehitysmaiden nälkäänäkeviin lapsiin, vaan suomalaisiin ikätovereihini. Taustani ansiosta olen tietyissä suhteissa sosiaalisesti hyvin etuoikeutetussa asemassa. Olen saanut elää keskimääräistä liberaalimmassa ja älyllisesti hyvin kannustavassa ympäristössä, ja tämän seurauksena esimerkiksi monien ihmisten häpeäreaktiot ja vaikeudet luottaa omiin kykyihinsä ovat olleet minulle hyvin vaikeastiymmärrettäviä. Minun onkin mahdoton käsittää niitä jos vertaan niitä omiin samantyyppisiin tunteisiini, sillä ne ovat selvästi laadullisesti erilaisia. On yksi asia ahdistua joskus deadlinen uhatessa tai nolostua jostain kämmistä, mutta nukkua sitten yön yli ja koota itsensä aamulla taas kuntoon. On tykkänään toinen asia pelätä epäonnistumista tai häpeään joutumista niin kroonisesti, että se rajoittaa elämänvalintoja raskaasti. Jälkimmäisen kaltaiset kokemukset ovat minulle kuitenkin niin vieraita, että joudun näkemään vaivaa tunteakseni empatiaa niistä kärsiviä kohtaan, sillä eläytyminen on vaikeaa.

Olen vuosien saatossa hahmottanut useitakin asioita, joissa olen niin etuoikeutetussa asemassa kohtalaisen moniin verrattuna, että se heikentää kykyäni muodostaa minkäänlaista kuvaa siitä, millaisten ongelmien kanssa he painivat. Näin voin välttää ainakin joitain kaikkein typerimpiä ymmärtämättömyyden ilmauksia. En sis esimerkiksi arvele, että vakavasti masentuneen pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni tai lähteä lenkille, enkä kuvittele, että anorektikolle kannattaa tuputtaa laardivanukasta suklaakastikkeella. Tietenkään en voi tietää kuinka paljon vielä on hahmottamatta, mutta yhtä kaikki, tämän tietoisen opettelun seuraukset ovat jo ehtineet yllättää. Koen näet välillä oloni hieman epämukavaksi liberaalien ja etuoikeutettujen tuttavieni seurassa, kun he mielestäni ymmärtävät räikeästi väärin ja sitten tuomitsevat jotain, jossa olen itse tunnistanut sellaisia toisten ihmisten ongelmia, joihin minun on vaikea eläytyä.

Annan yhden esimerkin parin vuoden takaa. Minusta oli ikävää nähdä, kuinka monet vapaamielisinä pitämäni tuttavani reagoivat vihamielisesti ja pilkallisesti Timo Hännikäisen kirjaan Ilman. Reaktio ei minusta mitenkään ratkaisevasti eronnut vaikkapa tilanteesta, jossa upporikas menestyjä kohtaa mielenterveysongelmaisen työttömän, ja tämä erehtyy valittamaan kohtaloaan äkeään sävyyn, jolloin menestyjä syyttää toista luuseriksi, joka on itse vastuussa naurettavasta kohtalostaan, koska onhan menestyjämmekin kohdannut ongelmia, mutta selättänyt ne.

Tunnisteet: , ,

33 Comments:

Blogger aleksis salusjärvi said...

Todella olennaisia asioita nämä. Tuntuu, että yhtä keskeistä kuin realiteetit on se, miten suhtautuu todellisuuteen.

Hyvätuloisten vieraantumisen ongelmat kumpuavat mun mielestä siitä, että heidän todellisuutensa rakentuu niin homogeeniseksi, että se värittää kaiken. Kyse on halusta katsoa maailmaa itsensä ulkopuolelta.

Tässä on paljolti myös hesarin toimittajien maailmankuvan omituisuuksista kyse. Nuoret ihmiset, jotka tekevät työtään vallan keskuksien kanssa saavat turvallisen kuukausipalkkansa ja tahtovat oikaista vääryyksiä asuntolainansa lyhentämisen ja ministerihaastatteluiden välissä. Ei heidän kurjuuksiin puuttumisessa ole mitään kokemuksellista. Siksi Nyt-liite-maailmassa tasa-arvoisiksi asettuvat televisiosarjojen uusinnat ja nuorten itsemurhatilastot. Ne ovat ikävää matskua.

Ihminen luonnostaan katsoo ylöspäin, haalii lisää. Modernistisessa kulttuurissa todellisuus kiertyy nuorten ihmisten kunnianhimolle. Mikään ei ole inspiroivempaa tässä maailmassa kuin olla asemassa, jossa ensimmäiset kynnykset on vallattu, eikä mikään näytä estävän valtauksien levittämistä. Ehkä paras kuvaus tästä on Balzacin Kadonneet illuusiot ja Lucien de Rubembré.

Kiinnostavaa on se, että matka alas, aivan pohjalle, on aina minuuttien päässä. Sinne ei haluta katsoa, pohja on tabu. Joskus näin metrossa täydelliseen deekikseen vajonneen miehen, sellaisen kaiken menettäneen. Erikoista oli se, että vaatteista (puku + poplari) ja aurinkolaseista näkyi varallisuus. Varovasti arvioiden 3000 euron tamineet, eli pohjalla ei ollut oltu pitkään ja matka sinne kävi vapaapudotuksena.

Yleisesti voisi sanoa, että koko tämä maailmanjärjestys hyväosaisineen ja kurjineen on aika pahasti suhteellisuudentajunsa menettänyt. Ihmiset tunnistavat intuitiivisesti sen, mikä on oikein. Esimerkiksi ei ole oikein paskuuttaa vanhuksia vaippoihin ja hylätä heitä laitosten yksinäisyyteen. Kaikki sanovat, että se jos mikä on väärin. Vanhuksia ei kuitenkaan näy televisiossa eikä lehdissä. He eivät ole oikein ihmisiä sellaisena kuin ihminen on totuttu määrittelemään viimeiset kymmenet vuodet. Vanhukset ovat ikävää matskua. Sucks to be you -tyyppisesti. Sinänsä kiusallista, että se on kohtalo, joka meihin kaikkiin on kirjoitettu. Kiusallista myös sikäli, että humaaneissa arvoissa (joita tässä kai yritetään itse kukin toteuttaa) tulisi ensimmäisellä sijalla olla niiden, jotka eivät pysty itseään kantamaan (lapset, vammaiset, vanhukset), mutta käytäntö on kerta toisensa jälkeen osoittanut, että vain ne, jotka kykenevät puolustamaan itseään, tulevat kuulluiksi.

Tässä meidän suomalaisessa yhteiskunnassa tasa-arvo eri sosiaalisten luokkien välillä on aika hyvä. Ainakin täällä köyhässä päässä. Kiinnostavaa on se, että sosiaaliset ongelmat ovat monesti myös suhtautumis- ja itsetuntokysymyksiä, kuten kirjoititkin.

Juttelin takavuosina kapakassa suurin piirtein itseni ikäisen miehen kanssa. Samoja hommia tehtiin, eli luettiin kirjoja. Erona se, että mä tein sitä yliopistossa ja hän työttömänä. Mies kuului siihen pahimpaan syrjäytymisvaara-ryhmään, eli pitkäaikaistyöttömiin, kymmenen vuotta oli tullut täyteen. Se näkyi. Hänen koko olemuksensa pyysi anteeksi ja hänen mielipiteensä olivat kaikki sidottu siihen itseymmärrykseen, että työttömänä ja yhteiskunnan pummina hänen ajatuksensa ovat arvottomia. Keskustelu kävi mahdottomaksi, kun hän piti itseään alempiarvoisena.

Tuntuu että Pentti Linkolan tai Lasse Nordblomin kaltaiset hahmot ovat kansallisen mielenterveyden ankkureita määrittäessään ihmiselämää traditiosta, maasta ja vedestä.

30.9.10  
Blogger Tommi Uschanov said...

Toynbeen ja Walkerin kirjasta on luettavissa ote tässä.

Ehkä järkyttävintä - vaikka tätä en kirjassani mainitsekaan - on rikkaiden reaktio heidän saadessaan tietää asian oikean laidan. He järkyttyvät hetkeksi, osa kaikesta päätellen todella syvästikin. Mutta vielä saman keskustelun aikana he ponnahtavat takaisin alkuperäiseen positioonsa ja alkavat toistella uudestaan noita tyhjiä fraaseja siitä, kuinka markkinat palkitsevat täsmälleen ne ihmiset, jotka moraalisesti ansaitsevat tulla palkituiksi (eli heidät itsensä).

"On vaikeaa saada ihminen ymmärtämään jotain, kun hänen palkkansa riippuu siitä, ettei hän ymmärrä." (Upton Sinclair; siteeraan tämän kirjassa)

30.9.10  
Blogger aleksis salusjärvi said...

Äh, mä vuodatan tänne nyt koko sieluni, mutta Tommi, eikö tuo esittämäsi kuvio lemahda vähän turhan asenteelliselta? Vaikka ihmiset ovatkin usein vähän typeriä, ei kai ole uskottavaa väittää, että kaikki menestyneet ovat sokeita?

Sehän tarkoittaa, että Knut Hamsunin Nälkä, George Orwellin Puilla paljailla, Harry Martinsonin Kulkijan pilvilinnat, Vincent van Goghin tuotanto, Charles Chaplin tai Aki Kaurismäki eivät olisi vaikuttaneet kulttuuriin käytännössä mitenkään.

Sehän tarkoittaa, että romanit, Saharan eteläpuolinen Afrikka, intiaanit, Haitin valtio sun muut lyhyen korren vetäneet olisivat moraalisesti ansainneet tilanteensa.

Kai tässä jotain on opittu? Hyvätuloisia on helppo kiusata sopivalla kysymyksenasettelulla. Ei kai kukaan usko elämänsä ja onnistumistensa olevan pelkkää arpapeliä. Mä olen ainakin "omahyväisen" tyytyväinen joistakin saavutuksistani, varsinkin niistä, joiden kaaren nollasta lopputulokseen koen käsittäväni. Silti osaan erottaa luontaisen arpaonnihyväosaisuuteni siitä missä koen olevani ansaitusti hyvä. Sopivalla asenteellisuudella ja kysymyksenasettelulla nämä kaksi on sulautettavissa aina toisiinsa.

30.9.10  
Blogger tommi said...

Tahallinen tai tahaton ymmärtämättä jättäminen on myös kätevä keino viestittää omaa statusta. Sitä, miten kaukana on noiden surkimusten ongelmista.

Toisin kuin toiset kirjoittajat (yllätys yllätys!) en tulkitsisi mitään näistä pelkkänä sarvipäisenä hähhähhää-pahuutena. Ilman-kirjan pilkkaamisessa on varmaankin ollut aivan käytännöllisiä motiiveja. Esimerkiksi naisilla, jotka kokevat, että heidän julkilausumattomat saavutetut etunsa vaarantuvat ja miehillä, jotka pelkäävät että sympatisoimalla luuserileima tarttuu heihinkin.

Sinänsä peruajatus on yleistettävissä enemmänkin: käytännössä kenenkään ei kannata yleistää omia kokemuksiaan juuri mihinkään. Oli sitten köyhä tai rikas, tyhmä tai viisas, oma tausta on joka tapauksessa hyvin kaukana siitä, mitä tulisi jos ominaisuuksia ja kokemuksia lätättäisiin päällekkäin satunnaisgeneraattorilla.

30.9.10  
Blogger Teemu Helle said...

Hyvä kirjoitus. Mä kommentoinnin näin lyhyesti:

Muistelen, että Urpilainen olisi käyttänyt tuota esimerkkiä juuri julkituodakseen sen paradoksin, että suurten tuloerojen vuoksi "pienituloisten raja" asettuu johonkin tuohon euromäärään.

30.9.10  
Blogger Tommi Uschanov said...

Sehän tarkoittaa, että Knut Hamsunin Nälkä, George Orwellin Puilla paljailla, Harry Martinsonin Kulkijan pilvilinnat, Vincent van Goghin tuotanto, Charles Chaplin tai Aki Kaurismäki eivät olisi vaikuttaneet kulttuuriin käytännössä mitenkään.

Tämä ei ole se vastaus, jonka haluat kuulla, mutta: ne eivät ole vaikuttaneet kulttuuriin käytännössä mitenkään.

Taiteen ja yhteiskunnan välinen suhde on tyypillisesti, että taide antaa ilmaisun sille, miten yhteiskunnassa ajatellaan ja koetaan jo valmiiksi. Taide esittää yleisölleen kysymyksen "Tämä on se, miten me kaikki tämän asian koemme, eikö niin?" ja on taiteena onnistunutta, mikäli saa tähän myöntävän vastauksen. (Olen kirjoittanut tästä taidekäsityksestä täällä tämän saman blogin kommenteissa ennenkin.) Jos yhteiskunnassa on esimerkiksi vasemmistolaisuutta, radikaaleja emansipaatiopyrkimyksiä tai muuta "mageeta", taide voi antaa niille ilmaisun. Mutta tapauksia, joissa sen voitaisiin uskottavasti argumentoida nostattaneen tällaisia pyrkimyksiä siellä, missä niitä ei entuudestaan ole esiintynyt, ei oikein löydy historiasta vaikka hakemalla haettaisiin.

Lisäksi kurjuuden ja epäoikeudenmukaisuuden taiteellisissa kuvauksissa ei ole mitään intrinsisesti vasemmistolaista tai edistyksellistä. Sen osoittavat vaikka Célinen romaanit tai Cioranin aforismit.

Kai tässä jotain on opittu?

On kyllä opittu, mutta ei taiteesta.

Sehän tarkoittaa, että romanit, Saharan eteläpuolinen Afrikka, intiaanit, Haitin valtio sun muut lyhyen korren vetäneet olisivat moraalisesti ansainneet tilanteensa.

En näe, mistä sanomastani tai sanomastasi tämä johtopäätös seuraisi. Saan ehkä lisävalaistusta.

Muistelen, että Urpilainen olisi käyttänyt tuota esimerkkiä juuri julkituodakseen sen paradoksin, että suurten tuloerojen vuoksi "pienituloisten raja" asettuu johonkin tuohon euromäärään.

Muistelet väärin. Eurooppalaisessa pienituloisuuskeskustelussa on yleisesti käytetty EU:n tilastolaitoksen Eurostatin määritelmää, jonka mukaan pienituloisuuden raja olisi Suomessa esimerkiksi vuoden 2007 luvuista laskettuna ollut 1 457 euroa. Urpilainen puhui "pienituloisina" alle 3 000 euroa ansaitsevista eli veti rajan yli kaksi kertaa korkeammalle siitä, missä sen yleisesti hyväksytyn normaalimääritelmän mukaan katsotaan olevan. Urpilaisen määritelmän mukaan vain vähän yli 20 % suomalaisista palkansaajista olisi muita kuin pienituloisia ja vastaavasti melkein 80 % olisi pienituloisia.

30.9.10  
Blogger Teemu Helle said...

Okei, sitten muistanen väärin. Tällaisen löysin kuitenkin:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Urpilainen+Alle+3%C2%A0000+euroa+ansaitseva+pienituloinen/1135249106986

Tuon mukaan suomalainen palkansaaja keskimäärin tienaa 2940 €/kk, mutta suurituloisten nostaessa keskiarvoa yli puolet suomalaisista tienaa alle tuon.

30.9.10  
Blogger Tommi Uschanov said...

Eli siis: Urpilainen puhui tulojen keskiarvosta,

1) joka ei mitenkään kerro keskituloisuudesta, ts. siitä, missä kohtaa tulojakauman keskikohta sijaitsee;

2) josta kukaan ei ole koko pienituloisuuskeskustelussa koskaan edes väittänyt, että se kertoisi.

Hän ei puhu "paradoksista, että suurten tuloerojen vuoksi pienituloisten raja asettuu johonkin tuohon euromäärään" vaan päinvastoin väittää itse sen asettuvan siihen, ainoana joka koskaan on väittänyt niin. Hän on sekoittanut keskiarvon ja mediaanin. Ja pienituloisuuden yleisesti käytetty määritelmä vetää rajan vielä kauas mediaaninkin alapuolelle; jonkin verran alle keskituloiset eivät ole vielä pienituloisia.

Itse viittaan kirjassani tässä kohtaa tähän Taloussanomien juttuun, jossa on kommentit myös pienituloisuuden tutkijoilta ja poliittisilta pienituloisuusaktivisteilta ("alkaa nauraa kuullessaan Jutta Urpilaisen määritelmän pienituloisuudesta").

30.9.10  
Blogger Teemu Helle said...

Ahaa. Kiinnostaisi tietää, miksi (oikeammin, millä tavalla) suurimmat palkat vääristävät niin paljon keskiarvoa kun taas mediaania ei.

Tarkoittaako mediaanin käyttö samalla sitä, ettei kaikista suurimpia tuloja oteta huomioon?

Kuinka keskustelussa on määritelty suurituloinen (hyvätuloinen) (pyydän anteeksi, en ole seurannut sitä niin intensiivisesti) ja onko esimerkiksi mainittua mediaania käytettäessä laskettu kuinka tulot jakautuvat taloutta kohden? Tarkoitan tällä sitä, että samaan talouteen voinee kuulua sekä hyvin- että huonosti toimeentuleva ihminen, hyvä- ja pienituloinen, jos vain toinen ansaitsee hyvin toisen ollessa työtön. Kysynkin tässä asiaa tuntevilta: onko laskettu minkäänlaista mediaania taloutta kohden, missä kulkevat em 'tulorajat'. Ihmisen hakiessa tukia lasketaan myös esimerkiksi puolison tulot mukaan.

30.9.10  
Blogger Mikko said...

Hyvä kirjoitus!

1.10.10  
Blogger aleksis salusjärvi said...

Tommi, voi olla että joillain mittareilla sosiologis-poliittinen taidetulkintasi pitääkin paikkansa, mutta en näe sitä kovin hedelmällisenä oikein miltään kantilta. Kurjuuden kuvatkaan taiteessa eivät automaattisesti edusta vasemmistolaisuutta. Hamsun esim. oli tiukasti oikealla, oikeisto on myös perinteisesti mesenoinut kulttuuria erittäinkin avokätisesti.

Tarkoitin tuolla litaniallani lähinnä sitä, että taiteen kautta kulttuuriin on tulvinut sen täysin lävistäneitä fiktiivisiä hahmoja, joiden kova kohtalo ei oikein minkäänlaisella tulkinnalla voi johtua heistä itsestään. Suomeksi: noissa esimerkeissäni yhteistä on se, että tarinan päähenkilö ei kärsi tai kuole kurjuudessa siksi, että olisi ansainnut kohtalonsa, a lá Vihan hedelmät. En yksinkertaisesti usko, että nämä teokset eivät olisi vaikuttaneet kulttuuriin. Mehän kannamme niitä mielessämme kaikki.

Ja mitä taas tulee romaneihin ja muihin paarioihin, viittasin sillä mainintaasi: "markkinat palkitsevat täsmälleen ne ihmiset, jotka moraalisesti ansaitsevat tulla palkituiksi (eli heidät itsensä)."

Tämä ajatushan pitää loogisesti sisällään myös kääntöpuolensa, eli romanit ja muut kurja, jotka eivät ole tulleet palkituiksi ja ovat ilmeisesti siis ansainneet hekin kohtalonsa.

1.10.10  
Anonymous toisaa said...

aleksis: "Vaikka ihmiset ovatkin usein vähän typeriä, ei kai ole uskottavaa väittää, että kaikki menestyneet ovat sokeita?"

Mä en lue tota ihan noin. Kaikilla ihmisillä on omista lähtökohdistaan johtuen rajalliset kyvyt samaistua toisten kokemuksiin. Tämä koskee kaikkia, ei vain menestyneitä. Menestyneillä ne rajoitukset usein liittyy jotenkin siihen menestykseen, vaikka ei välttämättä. Riippuen menestyneen henkilöhistoriasta kyllä menestynytkin voi pystyä samaistumaan ei-menestyneiden kokemuksiin. Tässä nyt vaan puhuttiin siitä ilmiöstä, joka koskee useiden menestyneiden asennetta - eikä siis kaikkien.

Lisäksi kirjoittaja esittää, että asialle voi tehdä edes jotain: että ihminen voi hahmottaa niitä kohtia, joissa omat lähtökohdat eroaa toisen lähtökohdista niin paljon, ettei voi kunnolla ymmärtää. Ja että näissä kohdissa voi sitten ymmärtää olla aukomatta päätään. Lisäksi voi vähitellen opetella ymmärtämään erilaisia kokemuksia. Pidän sitä aitona sivistyksenä: halua ymmärtää ja pitkäjänteistä pyrkimystä suurempaan ymmärrykseen.

Teemu: http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/keskiluvut/keskiluvut.html#mediaani (Tuolla on esitelty mediaani ja keskiarvo ja esitetty selkeä esimerkki näiden erosta: "Esimerkiksi lukusarjan (1,1,1,1,100) aritmeettinen keskiarvo on 20,8 ja saman lukusarjan mediaani 1.")

2.10.10  
Anonymous toisaa said...

Menestystäkin voi olla monenlaista. En itse ehkä mene kirjoituksessa kuvailluilla tavoilla kaikkein menestyneimpien joukkoon, mutta olen selvinnyt ihmeen hyvin varsin isoista ongelmista. Jotkut, aika monet, ihmiset pitävät omaa selviytymistään pelkästään omana ansionaan. Mä en: ilman mahtavaa sosiaalista verkostoa ja monissa suhteissa hyviä lähtökohtia en ois selvinnyt niin kuin olen. V*tuttaa semmoinen "mä selvisin näin hyvin, turhaan säkään ruikutat ettet pysty". Kaikilla ei ole esimerkiksi samoja itsereflektio- ja tunteidenkäsittelytaitoja, kykyjä puoliensa pitämiseen byrokratiasysteemissä ja sosiaalista tukea. Noin esimerkiksi. Kaikkeen selviytymiseen on joku syy. Jotain kykyjä on oltava tai jostain saatava, jotta niitä voi mihinkään käyttää. Ihmistä auttaa parhaiten, jos se hahmottaa, mitä kykyjä ja vahvuuksia sillä ja sen elämässä on, joita käyttää (vaikkapa varsinaisesti tarvittavien kykyjen ja resurssien hankkimiseen), eikä ne ole samoja kaikilla.

Btw, taiteen merkityksestä olen aika samaa mieltä aleksiksen kanssa.

2.10.10  
Anonymous toisaa said...

Mediaani ja keskiarvo:
http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/keskiluvut/keskiluvut.html#mediaani

Tuolla on myös seuraava esimerkki: Esimerkiksi lukusarjan (1,1,1,1,100) aritmeettinen keskiarvo on 20,8 ja saman lukusarjan mediaani 1.

2.10.10  
Blogger Kaj Sotala (Xuenay) said...

Hyvä kirjoitus, kiitos siitä. Tommin kirja meni ostoslistalle.

2.10.10  
Blogger Teemu Helle said...

toisaa:lle kiitokset valaisevasta linkistä.

Eli asia siis on tosiaan niin, ettei mediaania määriteltäessä mukaan lasketa suurimpia palkkoja (ei kaiketi pienimpiäkään), eli mediaani on ns. "keskiarvon keskiarvo". Ja että keskiarvolla mitattuna aikaiseksi saataisiin vain jonkinlainen todiste siitä, kuinka tuloerot kasvavat.

2.10.10  
Blogger Otso said...

Itse tulkitsin Urpilaisen pienituloisuuspuheen pyrkimykseksi pienituloisuuden rajan poliittiseksi uudelleenmäärittelyksi. Noin suunnilleen "me melkein kaikki olemme pienituloisia, ja siksi meidän etumme on äänestä demareita, jotka pitävät pienituloisten puolta". Siis herätellä alle 3000€ ansaitsevia "pienituloisia" olemaan äänestämättä oikeistoa.

Projekti meni tietenkin ihan poskelleen, ja kaikki alkoivat vaan pilkata Urpilaista. Lähtökohtainen uskottavuus ei riittänyt siihen, että käsitteitä voisi määritellä uudestaan noin vapaasti, vaan se nähtiin asiatiedon puutteena. Jos vaikka Tuomioja olisi sanonut jotain vastaavaa, häntä ei olisi pilkattu, joskin lausunosta ei ehkä olisi myöskään kauheasti piitattu. Erkki olisi tietenkin sanonut sen myös jotenkin eri tavalla.

2.10.10  
Blogger Sampo Syreeni said...

Itse kyseenalaistaisin tässä käytetyn tulkinnan. Jos rikas pitää pienituloisuutena alle 3000€ kuukausipalkkaa, eikö siitä pitäisi seurata, että kun hän joutuu vastaamaan kysymykseen "mikä minimielintason pitäisi olla" huomattavasti suuremmilla luvuilla kuin joku joka pitää kyseisenä rajana esim. 800€/kk? Eli voidaan siis väittää, että vaikka tässä tehdään virhe (ja ihmiset tekevät paljon pahempiakin tilastopäättelyvirheitä vaikka data olisi suoraan nenän edessä), virhe itse asiassa on tietyssä mielessä suotuisaan suuntaan sen vähätuloisen näkökulmasta.

2.10.10  
Blogger Timo said...

Teemu, keskituloinen ts. "mediaanisuomalainen" on sellainen, jota suurempituloisia on yhtä paljon kuin pienempituloisiakin. Näiden muiden absoluuttinen tai suhteellinen tulotaso ei siis vaikuta millään tavoin mediaaniin, joka yksinkertaisesti jakaa kansan tulojärjestyksessä kahtia ja kertoo, kuinka suuret tulot ovat jakolinjan kohdalla. Köyhyysrajaa tms. määriteltäessä jokin muu kvantiili on todennäköisesti kiinnostavampi: Toynbeen ja Walkerin tutkimuksessa oli kyse juuri kvantiileista.

3.10.10  
Blogger Teemu Helle said...

Timo, aivan. Esim. samassa taloudessa asuvan avulla ihminen voi olla mediaanin mukaan pienituloinen, jos hän ei käy töissä lainkaan, vaikka oikeasti hän saattaa olla keskituloinen, jos vaikkapa puoliso on suurituloinen.

3.10.10  
Blogger Eufemia said...

Onpas tänne tullut kommentteja! En osaa kommentoida kaikkea, mutta muutama asia kuitenkin:

Tommi ilman sukunimeä, en usko, että Ilman -kirjan herättämä närä naisten kohdalla ainakaan yleisesti olisi johtunut siitä, että he olisivat kokeneet julkilausumattomien saavutettujen etujensa vaarantuvan. En näet näe, miten kirja olisi mitenkään voinut uhata mitään saavutettuja etuja. Lisäksi samasta aiheesta olisi voitu kirjoittaa sata vuotta aiemminkin ja kirjasta olisi silloinkin närkästytty, ts. närkästyksellä oli uskoakseni hyvin vähän tekemistä saavutettujen etujen kanssa. En kuitenkaan myöskään usko, että kyse olisi ollut tietoisesta ilkeydestä. Pikemminkin uumoilen, että kyse oli haluttomuudesta tunnistaa itselle vieras kärsimyksen muoto, ja suuttumuksesta kun siitä tultiin aggressiivisesti kertomaan. (Tätä kirjoittaessani aloin miettiä voisiko tuon närkästyneen reaktion rinnastaa kristillisten viime aikoina esittämiin Pride-kulkueita moittiviin kommentteihin. Näemmä voi.)

Aleksis, ei ehkä kannata olettaa, että ihmiset välttämättä ajattelisivat ajatustensa kääntöpuolia. Rikkaan on täysin mahdollista uskoa, että "markkinat palkitsevat täsmälleen ne ihmiset, jotka moraalisesti ansaitsevat tulla palkituiksi (eli heidät itsensä)", ja silti olla täysin eri mieltä sen väitteen kanssa, että "romanit ja muut kurjat" olisivat ansainneet kohtalonsa. Useimpien ihmisten uskomusten kokonaisuudet lienevät jossain määrin sisäisesti ristiriitaisia, eikä tuo ristiriita ole vielä edes erityisen räikeä.

3.10.10  
Blogger Timo said...

Teemu, se, ettei henkilökohtaisen tulotason mittaaminen kerro koko totuutta yksilön toimeentulosta, on aivan eri kysymys, johon ei voi luoda millään tilastollisella analyysivälineellä valoa sellaisen aineiston pohjalta, joka sisältää pelkästään henkilökohtaisia tulotietoja.

3.10.10  
Blogger Mikko said...

Lisäksi samasta aiheesta olisi voitu kirjoittaa sata vuotta aiemminkin ja kirjasta olisi silloinkin närkästytty, ts. närkästyksellä oli uskoakseni hyvin vähän tekemistä saavutettujen etujen kanssa. En kuitenkaan myöskään usko, että kyse olisi ollut tietoisesta ilkeydestä. Pikemminkin uumoilen, että kyse oli haluttomuudesta tunnistaa itselle vieras kärsimyksen muoto, ja suuttumuksesta kun siitä tultiin aggressiivisesti kertomaan. (Tätä kirjoittaessani aloin miettiä voisiko tuon närkästyneen reaktion rinnastaa kristillisten viime aikoina esittämiin Pride-kulkueita moittiviin kommentteihin. Näemmä voi.)

Hyvä huomio tämäkin. Itselle vieraasta kärsimyksestä ei oletusarvoisesti närkästytä, vaan suhtautuminen on välinpitämätöntä.

3.10.10  
Blogger Teemu Helle said...

Timo, niinpä. Ja siksi (mielestäni aika selkeästi rivien välistä) ihmettelenkin mitä hyötyä byrokraattisesta ja sinänsä vain osittain kertovasta laskutavasta, määritelmästä onkaan.

3.10.10  
Blogger Tommi Uschanov said...

Tarkoitin tuolla litaniallani lähinnä sitä, että taiteen kautta kulttuuriin on tulvinut sen täysin lävistäneitä fiktiivisiä hahmoja, joiden kova kohtalo ei oikein minkäänlaisella tulkinnalla voi johtua heistä itsestään. - - En yksinkertaisesti usko, että nämä teokset eivät olisi vaikuttaneet kulttuuriin. Mehän kannamme niitä mielessämme kaikki.

Nämä teokset on voitu ottaa kulttuurissa vakavasti juuri siksi, että kulttuuri on jo ennalta ollut psykologisesti valmis ottamaan ne vakavasti. Jos näin ei olisi ollut, teosten olisi katsottu olevan oman itsensä reductio ad absurdum: mehän tiedämme, että kaikki ansaitsevat kohtalonsa, joten taide, joka väittää etteivät kaikki ansaitse kohtaloaan, on yksinkertaisesti huonoa ja mielenkiinnotonta taidetta, joka voidaan saman tien unohtaa. Se, että mainitsemiesi teosten ei ole tällä tavalla katsottu kaatuvan omaan mahdottomuuteensa, osoittaa, että kulttuuri on jo valmiiksi ollut ainakin jossain määrin samaa mieltä niiden kanssa.

Suuri osa viimeksi kuluneiden sanokaamme sadan vuoden aikana tapahtuneesta emansipaatiosta on jotain, jonka on tullut nyt vasta ensimmäistä kertaa historiassa edes mahdolliseksi toteutua - koska aiempina vuosisatoina tämä emansipaatio olisi ollut jotain, jonka pelkällä vaatimisella sinänsä olisi automaattisesti jo pelannut itsensä ulos vakavasti otettavien yhteiskunnallisten keskustelijoiden joukosta. Mehän tiedämme, että esimerkiksi yleinen äänioikeus, uskonnonvapaus tai rotujen ja sukupuolten tasa-arvo ovat täysin absurdeja ajatuksia, joten kenenkään päinvastaista väittävän sanomisiin ei kannata sen syvemmin ruveta edes paneutumaan. Orwell ja Kaurismäki eivät olisi menestyneet esimerkiksi 1700-luvun eivätkä vielä edes 1800-luvun alun Euroopassa: heidät olisi suljettu vankilaan tai jopa suoraan tapettu. Heidän taiteensa ei olisi ollut mahdollista vaikuttaa yhteiskuntaan, koska sen ei olisi edes annettu yrittää vaikuttaa.

Ja mitä taas tulee romaneihin ja muihin paarioihin, viittasin sillä mainintaasi: "markkinat palkitsevat täsmälleen ne ihmiset, jotka moraalisesti ansaitsevat tulla palkituiksi (eli heidät itsensä)."

Luulin asiayhteydestä olevan selvää, että kyseessä oli tässä referaatti Toynbeen ja Walkerin haastattelemien miljonäärien näkemyksistä, ei omista näkemyksistäni.

Näytät niittaavan jollakin itselleni täysin epäselväksi jäävällä tavalla yhteen nippuun nämä kaksi asiaa. Vaikutat ikään kuin ajattelevan, että meidän on uskottava taiteen voivan muuttaa yhteiskuntaa sillä-ja-sillä tavalla, koska muuten joutuisimme väittämään, että kurjat ansaitsevat kohtalonsa. Minä taas väitän, että nämä kaksi asiaa eivät liity mitenkään toisiinsa - ja että tämän todistaa esimerkiksi juuri se, että itse pidän tätä taidekäsitystä täysin perusteettomana ja paikkansapitämättömänä (tunnen vastustamatonta halua käyttää adjektiivia "suuruudenhullu"), vaikka olen samaan aikaan sitä mieltä, että kurjat nimenomaan eivät ansaitse kohtaloaan.

4.10.10  
Blogger aleksis salusjärvi said...

En nyt ehdi jatkaa keskustelua kunnolla, kun esitit niin monta asiaa - mutta sanottakoon, että en suinkaan sotkenut referoimaasi väitettä omiin ajatuksiisi (sori että lainasin tuota kohtaa huonosti), en myöskään itse asiassa ajattele että olisimme koko asiasta kovinkaan paljoa eri mieltä.

Puutuin lähinnä kohtiin, jotka vaatisivat täsmentämistä. Piirtämäsi yhteiskunnallinen kaari ja taiteen paikka siinä asettaa lisäksi tausta-ajatukseksi sen, että taiteen moraaliset/muut pyrkimykset olisivat aina yhteiskunnallisia. Tämä on kohta, jossa ajattelumme menee ristiin sen sijaan että törmäisi.

En ensinnäkään uskaltaisi määritellä taidetta tai sen merkityksiä muuten kuin äärimmäisen löyhästi. Joitakin taiteen vaikutuksia maailman menoon sen sijaan tunnistanee kaikki. Tahtoisin ensimmäisenä pitää poliittisen keskustelun irralaan keskustelusta taiteen mahdollisista vaikutuksista, koska poliittinen taide on niin marginaalinen ilmiö kokonaisuudessa.

Ja taisi olla huono veto samaan syssyyn meikäläisen puolelta niputtaa noi todellisen elämän kurjat. Asia tuli mieleen tämän taidehomman ulkopuolisena seikkana.

Tässä netti on huono. Keskustelen ihailemani ajattelijan kanssa, enkä osaa tehdä itseäni kunnolla ymmärrettäväksi siitä yksinkertaisesta syystä, että vaikka puhumme suurin piirtein samasta asiasta, on lähtökohtamme niin kaukana toisistaan, että suoraa yhteyttä ei tunnu muodostuvan. Yritän palata tähän asiaan tolkullisempana hetkenä.

4.10.10  
Blogger aleksis salusjärvi said...

"Näytät niittaavan jollakin itselleni täysin epäselväksi jäävällä tavalla yhteen nippuun nämä kaksi asiaa. Vaikutat ikään kuin ajattelevan, että meidän on uskottava taiteen voivan muuttaa yhteiskuntaa sillä-ja-sillä tavalla, koska muuten joutuisimme väittämään, että kurjat ansaitsevat kohtalonsa. Minä taas väitän, että nämä kaksi asiaa eivät liity mitenkään toisiinsa - ja että tämän todistaa esimerkiksi juuri se, että itse pidän tätä taidekäsitystä täysin perusteettomana ja paikkansapitämättömänä (tunnen vastustamatonta halua käyttää adjektiivia "suuruudenhullu"), vaikka olen samaan aikaan sitä mieltä, että kurjat nimenomaan eivät ansaitse kohtaloaan."

Esimerkkini taiteesta kytkeytyy ennemmin sen luomiin ihmiskuviin kuin yhteiskunnalliseen vaikutukseen. Taiteen merkitystä ihmiselämään ei ole mielekästä tarkastella sen vaikutuksena yhteiskuntaan.

Esimerkki: ITE-taiteen myötä on taiteen keinoin voitu laajentaa aivan viime aikoina ihmiskuvaa kattamaan sellaisia originelleja hahmoja, jotka vielä parikymmentä vuotta sitten kategorisesti käsitettiin kylähulluina tai vajavaisina. Totta onkin, että suurin osa ITE-taiteen tekijöistä on "omituisia" tai jopa diagnosoitu mieleltään järkkyneiksi. Heidän tekemiensä taideteosten myötä he ovat yhtä kaikki kyenneet laajentamaan sekä kuvaa ihmisestä että taiteesta. Mikä sitten on tämän seikan vaikutus byrokratiaan on minulle suhteellisen yhdentekevää.

Toinen esimerkki: vammaistaiteen kautta on niin ikään kyetty laajentamaan ihmiskuvaa - tällä esimerkillä on tosin usein vahva poliittinenkin agenda. Yhtä kaikki suurta osaa vammaisuudesta voi taiteen kautta hahmottaa muuna kuin ihmisyyden vajavaisuutena, jopa niin että esimerkiksi kuurot kokevat edustavansa omaa kulttuuriaan. Jälleen, tässäkin olen vaikuttunut enimmäkseen teoksista, enkä yhteiskunnallisesta aspektista. Viime keväänä vietin Cross Over -festareilla monta päivää. Siellä oli paljon tanssia. Fyysisesti kehitysvammaiset ihmiset toivat tanssiin ja ruumiillisuuteen aivan uudenlaisia lähestymistapoja. Koin yhden esityksen jälkeen käsittäväni ihmisen ruumiillisuutta konkreettisesti eri tavalla kuin aiemmin. Tässä ei ole mitään poliittista tai yhteiskunnallista - kyse on siitä, että käsitin jotain ihmisyydestä uudella tavalla.

Voi olla, että on niin kuin kirjoitat, että aika on tullut kypsäksi näille ilmiöille, että niille on tilausta nykyisessä mielipideilmastossa. Varmaa on sekin, että sekä kylähullut että vammaiset ovat tehneet taidetta halki historian.

Kirjoitan tästä asiasta ehkä epäselvästi, sillä tämän keskustelun kehys tuntuu olevan hieman vääristynyt suhteessa lähestymistapaani. Suuruudenhulluudesta ei mielestäni ole kyse, vaan yhdestä näkökulmasta, joka ei ehkä läpäise jokaisen ihmisen koko elämää, mutta joka varmasti vaikuttaa kulttuuriin yleisellä tasolla.

Yritän kirjoittaa kieli keskellä suuta, jotta en tulisi vetäneeksi äkkivääriä johtopäätöksiä, mutta sen sijaan että väittäisin taiteen heijastavan aikaansa tai vaikuttavan maailman menoon politiikan tavoin, yritän tässä väittää, että taide vaikuttaa ihmiskuvaan ja käsityksiimme ihmisyydestä, olemassaolosta, elämämme sisällöistä. Näin tapahtuu ainakin itselleni ja katsoessani taaksepäin, olen näkevinäni muillekin ihmisille tapahtuneen.

Tätä taustaa vasten jyrähdyksesi:

"Tämä ei ole se vastaus, jonka haluat kuulla, mutta: ne eivät ole vaikuttaneet kulttuuriin käytännössä mitenkään."

ei ole totta siltä osin kuin olen kiinnittynyt tähän maailmaan ja muiden ihmisten yhteyteen.

4.10.10  
Blogger aleksis salusjärvi said...

Pilkottu viesti 1:

"Näytät niittaavan jollakin itselleni täysin epäselväksi jäävällä tavalla yhteen nippuun nämä kaksi asiaa. Vaikutat ikään kuin ajattelevan, että meidän on uskottava taiteen voivan muuttaa yhteiskuntaa sillä-ja-sillä tavalla, koska muuten joutuisimme väittämään, että kurjat ansaitsevat kohtalonsa. Minä taas väitän, että nämä kaksi asiaa eivät liity mitenkään toisiinsa - ja että tämän todistaa esimerkiksi juuri se, että itse pidän tätä taidekäsitystä täysin perusteettomana ja paikkansapitämättömänä (tunnen vastustamatonta halua käyttää adjektiivia "suuruudenhullu"), vaikka olen samaan aikaan sitä mieltä, että kurjat nimenomaan eivät ansaitse kohtaloaan."

Esimerkkini taiteesta kytkeytyy ennemmin sen luomiin ihmiskuviin kuin yhteiskunnalliseen vaikutukseen. Taiteen merkitystä ihmiselämään ei ole mielekästä tarkastella sen vaikutuksena yhteiskuntaan.

Esimerkki: ITE-taiteen myötä on taiteen keinoin voitu laajentaa aivan viime aikoina ihmiskuvaa kattamaan sellaisia originelleja hahmoja, jotka vielä parikymmentä vuotta sitten kategorisesti käsitettiin kylähulluina tai vajavaisina. Totta onkin, että suurin osa ITE-taiteen tekijöistä on "omituisia" tai jopa diagnosoitu mieleltään järkkyneiksi. Heidän tekemiensä taideteosten myötä he ovat yhtä kaikki kyenneet laajentamaan sekä kuvaa ihmisestä että taiteesta. Mikä sitten on tämän seikan vaikutus byrokratiaan on minulle suhteellisen yhdentekevää.

Toinen esimerkki: vammaistaiteen kautta on niin ikään kyetty laajentamaan ihmiskuvaa - tällä esimerkillä on tosin usein vahva poliittinenkin agenda. Yhtä kaikki suurta osaa vammaisuudesta voi taiteen kautta hahmottaa muuna kuin ihmisyyden vajavaisuutena, jopa niin että esimerkiksi kuurot kokevat edustavansa omaa kulttuuriaan. Jälleen, tässäkin olen vaikuttunut enimmäkseen teoksista, enkä yhteiskunnallisesta aspektista. Viime keväänä vietin Cross Over -festareilla monta päivää. Siellä oli paljon tanssia. Fyysisesti kehitysvammaiset ihmiset toivat tanssiin ja ruumiillisuuteen aivan uudenlaisia lähestymistapoja. Koin yhden esityksen jälkeen käsittäväni ihmisen ruumiillisuutta konkreettisesti eri tavalla kuin aiemmin. Tässä ei ole mitään poliittista tai yhteiskunnallista - kyse on siitä, että käsitin jotain ihmisyydestä uudella tavalla.

4.10.10  
Blogger aleksis salusjärvi said...

pilkottu viesti 2:

Voi olla, että on niin kuin kirjoitat, että aika on tullut kypsäksi näille ilmiöille, että niille on tilausta nykyisessä mielipideilmastossa. Varmaa on sekin, että sekä kylähullut että vammaiset ovat tehneet taidetta halki historian.

Kirjoitan tästä asiasta ehkä epäselvästi, sillä tämän keskustelun kehys tuntuu olevan hieman vääristynyt suhteessa lähestymistapaani. Suuruudenhulluudesta ei mielestäni ole kyse, vaan yhdestä näkökulmasta, joka ei ehkä läpäise jokaisen ihmisen koko elämää, mutta joka varmasti vaikuttaa kulttuuriin yleisellä tasolla.

Yritän kirjoittaa kieli keskellä suuta, jotta en tulisi vetäneeksi äkkivääriä johtopäätöksiä, mutta sen sijaan että väittäisin taiteen heijastavan aikaansa tai vaikuttavan maailman menoon politiikan tavoin, yritän tässä väittää, että taide vaikuttaa ihmiskuvaan ja käsityksiimme ihmisyydestä, olemassaolosta, elämämme sisällöistä. Näin tapahtuu ainakin itselleni ja katsoessani taaksepäin, olen näkevinäni muillekin ihmisille tapahtuneen.

Tätä taustaa vasten jyrähdyksesi:

"Tämä ei ole se vastaus, jonka haluat kuulla, mutta: ne eivät ole vaikuttaneet kulttuuriin käytännössä mitenkään."

ei ole totta siltä osin kuin olen kiinnittynyt tähän maailmaan ja muiden ihmisten yhteyteen.

4.10.10  
Blogger aleksis salusjärvi said...

Itseäni oikkaisten: "on voitu laajentaa" passiivimuoto meni heti pieleen. En näe, että tällaisia ihmiskuvan laajennuspyrkimyksiä olisi ollut taustalla, joita sitten taidekäsityksen myötä olisi manifestoitu. Niin vain tapahtui.

4.10.10  
Anonymous Anonyymi said...

Pitää NIIN kutinsa. High class - never been under. Nannaa tekee.
Koskaan meillä ei nälkää nähty, saati kadehdittu varakkaita. Yksi anti tulikin oikeasti älyllisesti kiihotttavista keskusteluista.
Alimman "tulokastin" kasvatuksen saanena luulen kirjoittajan olevan aito ihminen.

15.10.10  
Anonymous toisaa said...

Vielä mediaanista. En kerta kaikkiaan nyt kykene ymmärtämään, miten Teemu tulkitsee, että mediaania laskettaessa "mukaan ei lasketa suurimpia palkkoja". Tietenkin lasketaan. Mediaania laskettaessa otetaan huomioon joka ikinen palkka (tai muu luku, mistä sitä mediaania nyt sitten katsotaankaan). Jokainen palkka pidetään ikään kuin omana yksikkönään - jolloin säilytetään informaatio jokaisen yksittäisen palkan suhteesta kokonaisuuteen. Toisin kuin keskiarvoa laskettaessa, jolloin kaikki palkat lasketaan yhteen. Näin keskiarvo kertoo siitä, paljonko kaikki saisivat rahaa, jos tuo kaikki raha jaettaisiin tasaisesti ihmisille. Mediaani taas kertoo, paljonko tienaa ihminen, jota rikkaampia ja köyhempiä on yhteiskunnassa yhtä paljon.

Esimerkki: lukujen 1,2,2,3,3,10,15
- keskiarvo on noin 5,14
- mediaani on 3
- mediaani, jos suurimmat luvut - tässä tapauksessa varmaankin 10 ja 15, jotka ovat selvästi eri kokoluokkaa muiden kanssa - jätetään pois laskuista (kuten Teemu olettaa) on 2

19.10.10  
Anonymous Saara said...

Ihailemani Tommi Uschanov suhtautuu taiteeseen yllättävän penseästi:
"Tämä ei ole se vastaus, jonka haluat kuulla, mutta: ne eivät ole vaikuttaneet kulttuuriin käytännössä mitenkään."

Moni musiikista pitävä tunnistanee, millainen vaikutus oikeanlaisella musiikilla voi olla vaikkapa työtehoon tai luovuuteen. Samoin Aleksis Salusjärven kuvaama ymmärryksen lisääntyminen (koskien omaa itseä, muita, ympäristöä, tai oikeastaan ihan mitä tahansa) vaikuttaa ilman muuta henkilön käyttäytymiseen ja asenteisiin.

Me kaikkihan muutumme ihmisinä koko ajan. Kun taide - muiden ilmiöiden muassa - muuttaa tiettyyn suuntaan meitä ihmisiä, joista yhteiskunta koostuu, se muuttaa yhteiskuntaa. Simple as that.

Olen kyllä Tommin kanssa samaa mieltä siitä, että taiteen suorat yhteiskunnalliset vaikutukset rajoittuvat sellaisiin teoksiin, joiden välittämät arvot ja informaatio ovat siinä ajassa olennaisia ja tarpeellisia, ja joille ollaan yhteiskunnassa riittävän vastaanottavaisia. Mutta tämä ei merkitse, ettei taiteella olisi mitään vaikutusta. Sillä on samanlainen vaikutus kuin jo tiedetyn, mutta ääneen lausumattoman, asian ääneen lausumisella on. Jos vaikkapa sinä ja vaimosi kumpikin jollakin tasolla "tiedätte", että suhteenne on tullut tiensä päähän, tilanne muuttuu kuitenkin aivan toiseksi heti kun jompi kumpi sanoo asian ääneen. Ja edelleen tilanne muuttuu, kun kerrotte siitä muille ihmisille. Asian esittäminen julkisesti validoi sitä ja edesauttaa ihmisiä pyrkimään tätä uutta tavoitetta kohti.

3.1.11  

Lähetä kommentti

<< Home