Etuoikeutettu

Täällä on satanut lunta jo monta päivää. Minun pitäisi saada lähipäivinä kasaan kolme tekstiä, se vähentäisi erilaisisten töiden sirpaleisuutta. Olen saamaton ja unohdun verkkoon ihmettelemään ihmisten aikaansaannoksia (herkkätunteiset lukijani, varokaa tuota jälkimmäistä linkkiä). Tässä kahvilassa soi Yma Sumak. Selailen hajamielisenä blogeja, ja Panun merkintä saa minut taas miettimään sitä, mitä alun perin hain verkkokeskusteluista.

Olin aloittanut osa-aikatyön Helsingin yliopiston kirjastolla. Iltavuorot olivat tapahtumattomia ja minun kuului istua tiskin takana päätteen ääressä pitämättä melua. Törmäsin aivan sattumalta keskustelupalstoihin, luin muutamia ja kirjoittelin lähinnä yhdelle kunnes se sulkeutui ja avautui sitten uudestaan latteana ennakkosensuroituna rupattelupaikkana. Blogeja aloin lukea loppuvuodesta 2003.

Kun ajattelen sosiaalisuutta, ajattelen oikeastaan sitä, mille esimerkiksi englannissa on sana "social"; sekä sosiaalista että yhteiskunnallista, erottamatta näitä kahta toisistaan. Näin verkkososiaalisuudessakin. Totta kai osallistun keskusteluun, mutta samalla seuraan sitä ja koetan oppia. Erityisesti keskustelupalstat näet olivat minulle ovi sellaisiin ajattelumaailmoihin, joihin en ole muuten törmännyt.

En keksi parempaakaan tapaa kuvata tätä, joten sanon provosoivasti: olen viettänyt älyllisesti hyvin suojattua elämää. Suojaaminen on tapahtunut ristiriitaisesti: jatkuvasti on ollut tarjolla lukuisia vaihtoehtoja, ja olen elänyt sellaisten ihmisten ympäröiminä, jotka näkevät kaikkialla monenlaisia vaihtoehtoja ja ajattelevat ottaen huomioon vaihtoehtojen kirjon. Pidän kasvuympäristöäni siis monella tapaa vapaamielisenä. Kun olin lapsi, ymmärsin aikuiset sosiaalisiksi työnarkomaaneiksi, jotka jatkoivat opiskelua, riensivät erilaisten järjestöjen kokouksissa ja kavereiden näyttelynavajaisissa ja järjestivät juhlia. Esimerkiksi monikulttuurisuus oli käytännön itsestäänselvyys, olen asunut ulkomailla aivan pienenä lapsenakin, ja kotimme ruokapöydän ääressä on istunut monenlaista väkeä.

Suojaaminen näkyi siinäkin, millaisiin kouluihin minut pantiin. Aloitin Benghazin kansainvälisessä koulussa, ja kun palasimme Suomeen, jatkoin vielä pari vuotta Helsingin kansainvälisessä koulussa. Tavalliselle suomalaiselle ala-asteelle joutuminen oli aika järkyttävää. Onneksi sitä kesti vain kaksi vuotta, sitten vanhempani lykkäsivät minut kauheaan porvarilliseen eliittikouluun (ei siis Suomalais-venäläiseen kouluun kuten olisi voinut olettaa). Päädyin taas tutulta tuntuvaan sosiaaliseen ympäristöön. Poliittiset suuntaukset eivät siis niinkään vaikuttaneet siihen, mikä oli sosiaalisesti ymmärrettävää; olennaista oli se, että hyvin monenlainen oli tavallista.

Totta kai teinit ovat julmia toisiaan kohtaan, totta kai muodostimme koulussa toisiamme halveksuvia klikkejä, totta kai jotkut olivat siistimpiä kuin toiset ja niin edelleen. Joitain kiusattiinkin. Mutta ketään ei fyysisesti pahoinpidelty (lisäys kuultuani ja muistettuani muutaman vastaesimerkin: kyllä kiusaaminen oli fyysistäkin, minä vain en nähnyt sitä), ja erityisesti ns. nörttiys oli sen verran tavallista, ettei sen vuoksi kiusaaminen voinut olla kovin tehokasta. Hyvä koulumenestys oli itsestäänselvyys. Kaikki menivät lukioon. Vanhat luokkakaverini tekevät nykyään aika kiinnostavia asioita.

Sekä kotonani että koulussani kiistelynkin taustaoletuksena oli aina, että hyvin monenlainen on tavallista. Sillä, että jokin on tavallista, ei siis voinut erityisen uskottavasti oikeuttaa mitään. Suuri enemmistö ihmisistä ympärilläni oli sisäistänyt tämän itsestäänselvyytenä. Samalla suurella enemmistöllä ihmisistä ympärilläni ei kai ollut hajuakaan siitä, millaiset asiat keskimäärin Suomessa ovat tavallisia. Ei tietenkään minullakaan.

Sitä tietoa minä olen hakenut muun muassa verkon keskustelupalstoilta. Tavallista ja itsestäänselvää ei sanota ääneen, mutta erilaisia tavallisuuksia ja itsestäänselvyyksiä on hyvin helppo poimia mielipidekirjoituksista, keskusteluista, blogeista jne. Täysi-ikäisenä olen tietysti törmännyt sellaisiin sosiaalisiin ympäristöihin, joissa monenlainen ei ole tavallista. Ainakaan kovin kärjistyneissä muodoissa en oikein kestä sitä kuin pieninä annoksina, fyysinen läsnäolo sellaisessa sosiaalisessa ympäristössä alkaa aika pian ahdistaa. Siksi verkko on hyvää maastoa. Onhan hyvä tietää keskimääräisestä tavallisesta edes jotain.