12.3.06

Etuoikeutettu

Täällä on satanut lunta jo monta päivää. Minun pitäisi saada lähipäivinä kasaan kolme tekstiä, se vähentäisi erilaisisten töiden sirpaleisuutta. Olen saamaton ja unohdun verkkoon ihmettelemään ihmisten aikaansaannoksia (herkkätunteiset lukijani, varokaa tuota jälkimmäistä linkkiä). Tässä kahvilassa soi Yma Sumak. Selailen hajamielisenä blogeja, ja Panun merkintä saa minut taas miettimään sitä, mitä alun perin hain verkkokeskusteluista.

Olin aloittanut osa-aikatyön Helsingin yliopiston kirjastolla. Iltavuorot olivat tapahtumattomia ja minun kuului istua tiskin takana päätteen ääressä pitämättä melua. Törmäsin aivan sattumalta keskustelupalstoihin, luin muutamia ja kirjoittelin lähinnä yhdelle kunnes se sulkeutui ja avautui sitten uudestaan latteana ennakkosensuroituna rupattelupaikkana. Blogeja aloin lukea loppuvuodesta 2003.

Kun ajattelen sosiaalisuutta, ajattelen oikeastaan sitä, mille esimerkiksi englannissa on sana "social"; sekä sosiaalista että yhteiskunnallista, erottamatta näitä kahta toisistaan. Näin verkkososiaalisuudessakin. Totta kai osallistun keskusteluun, mutta samalla seuraan sitä ja koetan oppia. Erityisesti keskustelupalstat näet olivat minulle ovi sellaisiin ajattelumaailmoihin, joihin en ole muuten törmännyt.

En keksi parempaakaan tapaa kuvata tätä, joten sanon provosoivasti: olen viettänyt älyllisesti hyvin suojattua elämää. Suojaaminen on tapahtunut ristiriitaisesti: jatkuvasti on ollut tarjolla lukuisia vaihtoehtoja, ja olen elänyt sellaisten ihmisten ympäröiminä, jotka näkevät kaikkialla monenlaisia vaihtoehtoja ja ajattelevat ottaen huomioon vaihtoehtojen kirjon. Pidän kasvuympäristöäni siis monella tapaa vapaamielisenä. Kun olin lapsi, ymmärsin aikuiset sosiaalisiksi työnarkomaaneiksi, jotka jatkoivat opiskelua, riensivät erilaisten järjestöjen kokouksissa ja kavereiden näyttelynavajaisissa ja järjestivät juhlia. Esimerkiksi monikulttuurisuus oli käytännön itsestäänselvyys, olen asunut ulkomailla aivan pienenä lapsenakin, ja kotimme ruokapöydän ääressä on istunut monenlaista väkeä.

Suojaaminen näkyi siinäkin, millaisiin kouluihin minut pantiin. Aloitin Benghazin kansainvälisessä koulussa, ja kun palasimme Suomeen, jatkoin vielä pari vuotta Helsingin kansainvälisessä koulussa. Tavalliselle suomalaiselle ala-asteelle joutuminen oli aika järkyttävää. Onneksi sitä kesti vain kaksi vuotta, sitten vanhempani lykkäsivät minut kauheaan porvarilliseen eliittikouluun (ei siis Suomalais-venäläiseen kouluun kuten olisi voinut olettaa). Päädyin taas tutulta tuntuvaan sosiaaliseen ympäristöön. Poliittiset suuntaukset eivät siis niinkään vaikuttaneet siihen, mikä oli sosiaalisesti ymmärrettävää; olennaista oli se, että hyvin monenlainen oli tavallista.

Totta kai teinit ovat julmia toisiaan kohtaan, totta kai muodostimme koulussa toisiamme halveksuvia klikkejä, totta kai jotkut olivat siistimpiä kuin toiset ja niin edelleen. Joitain kiusattiinkin. Mutta ketään ei fyysisesti pahoinpidelty (lisäys kuultuani ja muistettuani muutaman vastaesimerkin: kyllä kiusaaminen oli fyysistäkin, minä vain en nähnyt sitä), ja erityisesti ns. nörttiys oli sen verran tavallista, ettei sen vuoksi kiusaaminen voinut olla kovin tehokasta. Hyvä koulumenestys oli itsestäänselvyys. Kaikki menivät lukioon. Vanhat luokkakaverini tekevät nykyään aika kiinnostavia asioita.

Sekä kotonani että koulussani kiistelynkin taustaoletuksena oli aina, että hyvin monenlainen on tavallista. Sillä, että jokin on tavallista, ei siis voinut erityisen uskottavasti oikeuttaa mitään. Suuri enemmistö ihmisistä ympärilläni oli sisäistänyt tämän itsestäänselvyytenä. Samalla suurella enemmistöllä ihmisistä ympärilläni ei kai ollut hajuakaan siitä, millaiset asiat keskimäärin Suomessa ovat tavallisia. Ei tietenkään minullakaan.

Sitä tietoa minä olen hakenut muun muassa verkon keskustelupalstoilta. Tavallista ja itsestäänselvää ei sanota ääneen, mutta erilaisia tavallisuuksia ja itsestäänselvyyksiä on hyvin helppo poimia mielipidekirjoituksista, keskusteluista, blogeista jne. Täysi-ikäisenä olen tietysti törmännyt sellaisiin sosiaalisiin ympäristöihin, joissa monenlainen ei ole tavallista. Ainakaan kovin kärjistyneissä muodoissa en oikein kestä sitä kuin pieninä annoksina, fyysinen läsnäolo sellaisessa sosiaalisessa ympäristössä alkaa aika pian ahdistaa. Siksi verkko on hyvää maastoa. Onhan hyvä tietää keskimääräisestä tavallisesta edes jotain.

11 Comments:

Blogger KK said...

Hei, sykkiläinen! Arvaapa mitä? Kun käännän hiukan katsettani ja annan sen liukua Isonnevantien yli, näen vanhan tutun opinahjoni (tai oikeastaan sen uimahallin). Toiset meistä "etuoikeutetuista" eivät ole päässeet elämässään tämän pidemmälle...

Karri, vm. -75

12.3.06  
Blogger Eufemia said...

Kas, terve sykkiläinen. Oletkin oikein sopiva esimerkki siitä, mistä koetin puhua.

Eufemia, vm. -96

12.3.06  
Blogger Eufemia said...

Tarkennetaanpas vielä varmuuden vuoksi ... Siis esimerkki siitä, mistä koetin puhua kun kuvasin kouluympäristöäni.

12.3.06  
Blogger Tristan said...

Olet sietämättömän etuoikeutettu. Tarkoitan tuolla että kun lukee tällaista tekstiä niin ei voi olla ajattelematta miksei esim. minulla voinut olla tuollaista taustaa. En ollut varsinaisesti koulukiusattu (toisinkuin paras kaverini) mutta suurin osa koulukavereista oli tyhjäpäitä. Olen aika varma ettei yksi poika oppinut koko peruskoulunaikana lukemaan. Mutta eihän se sinänsä synti ollut. Pahempi juttu se poikaporukka joka yritti polttaa koulun. Huah.

Kai nuoruus on niin erityistä aikaa että olisi ollut mukava luoda silloin ystävyyssuhteita älykkäisiin ihmisiin. Istua kahviloissa puhumassa kirjallisuudesta jne. Vaikka varmaan hyvissä kouluissakin on omat ristinsä joita minä en pysty näkemään ulkopuolisena (paitsi sen ilmeisen ettei oma narsismi pääse kehittymään kun ympärillä on samantasoisia ja fiksumpiakin oppilaita).

Kuitenkin tuollaisista olosuhteista tulleena kokee itsensä vähän Erno Paasilinnan kaltaiseksi itseoppineeksi. Sitä löysi itse silloin teininä ja varhemminkin esim. ne hyvät kirjailijat eikä siihen vaikuttaneet ulkopuoliset ärsykkeet tai sosiaaliset normit.

12.3.06  
Blogger KK said...

Lienee parempi, etten turhaan mieti, mistä olen mielestäsi esimerkki... :)

prfipnab

perfectly impossible! no! absolutely!

12.3.06  
Blogger KK said...

Tai, no. Jos nyt jotain hyvää koulustamme on sanottavissa, niin se että siellä erilaisuus tosiaan oli sallittua ja jopa suositeltavaa, kaikista sykkiläisyyteen liitetyistä odotuksista huolimatta. Voit kuvitella, että minun aikanani, seitsemänkymmentäluvun harmaassa Suomessa, siinä ilmapiirissä kasvamisella oli paljon enemmän merkitystä kuin silloin osasin arvatakaan. Siinä mielessä olin etuoikeutettu.

12.3.06  
Blogger Eufemia said...

Tristan, niih noh, emme me kyllä kahvilassa istuessamme puhuneet kirjallisudesta, vaikka lukioaikana tulikin vietettyä Café Esplanadissa huomattavasti aikaa. Mutta toisaalta kyllä me olisimme voineet puhua kirjallisudesta, kaikkihan me luimme aika paljon; me vain puhuimme mielummin lähinnä muista ihmisistä. Heh. Kotini vaikutti siihen, mitä luin, kuitenkin ehkä enemmän kuin kouluni.

Toki ns. eliittikouluissa on ristinsä, ymmärtääkseni jotkut kokevat ilmapiirin ahdistavan kilpailullisena. Minä en kokenut, mutta tunsin kuitenkin pari, jotka päätyivät jonkin aikaa ennen kirjoituksia sairaalaan stressaamisensa vuoksi. Lisäksi tuntuuhan se koulun sisäinen koulun jatkuva kehuminen aika eltaannuttavalta.

Karri, juuri tuon minäkin olen tajunnut vasta myöhemmin: se oli kaikesta pönötyksestä huolimatta ihmeen salliva ja kannustava ympäristö.

12.3.06  
Anonymous Ams said...

Jee sykkiläisblogaajat!
Täytyy tässä laittaa pari sanaa yhteisen koulumme ominaisuuksista (oletteko muuten huomanneet 120-veejuhlat?).

Minulle Sykin jälkeiset pari vuotta avasivat silmiä todella tehokkaasti ympäröivään maailmaan ja huomasin itsessäni sekä hyviä, että huonoja koulun vaikutuksia.

Jonkinlainen automaattisen pärjäämisen ajattelu tuntui syöpyneen minäkuvaani kouluaikoina. Se, etten heti ekalla kerralla päässyt haluamaani opiskelupaikkaan oli kova kolaus. Tunnuin ajattelevan todella itserakkaasti ja kauhistelevan sitä, että jotkut Keravan lukiolaiset ovat saattaneet ohittaa minut. Uskon, että "minä pärjään"-asenteesta ja perusturvallisuudentunteesta on ihmisenalulle hyötyä, mutta itserakkauteen asti ei kuuluisi mennä. Olen sittemmin kasvanut ja oppinut... :)

Huomasin vähitellen miten kovasti tykkäämäni koulun perusarvot oikeastaan ovat aika konservatiiviset omiini (aivopesun jälkeisiin?) verrattuna. Samalla ihmettelin miten konservativismi ei suuremmin vaikuttanut arkisiin koulupäiviin, jotka olivat pikemminkin vaihtoehtoisia ja rentoja.

Väittely oli enemmän kuin sallittua ja kaikkea opetettua opetettiin kyseenalaistamaan. Opettajat pyrkivät keskustelemaan tasavertaisina oppilaiden kanssa. tehtiin todella PALJON kaikkea varsinaisen opetussuunnitelman ulkopuolista! Samalla kuitenkin konservatiivinen jähmeys ilmeni muun muassa juhlapäivien sini-valko-airueissa, pönötyspuheissa ja studia generalia-luennoissa. Perinteisiin ja koulun historiaan viitattiin usein ja velvoittavaan sävyyn.

PS."Suomalaisuudesta"... Tajusin vasta myöhemmin, ettei Lucian päivää vietetty lainkaan ilmeisesti liian ruotsalaisena juhlana (mistä syystä en edelleenkään muista koko juhlan olemassaoloa..hih!)

13.3.06  
Anonymous Anonyymi said...

Minulle joskus internet toimi suodattimena pois tavallisuudesta, mutta olen tunnistanut monenlaisuuden tavallisuuden myös arjessa. Tai ehkä omakin maalainen kouluni oli samaa juurta, vai päädyinkö vain muuten väistämättä samaan. Nyt en enää ehdi käyttää internettiä viihteenä ja käyn täällä vain joskus kääntymässä.

14.3.06  
Blogger Eufemia said...

Kas, lisää sykkiläisiä. Ams, kommentti automaattisen pärjäämisen ajattelusta nauratti, se oli niin tuttua. Se meni tosiaan joskus liiallisuuksiin, mutta oikeastaan pidän sitä liiallisuuksista huolimattakin hyvänä. Olen nähnyt aivan liian monen jättävän yrittämättä koska kuvittelevat, etteivät kuitenkaan onnistu - meidät on ainakin aivopesty koettamaan. Siihen kai tähdättiinkin.

Enpä ollut muuten tullut ajatelleeksi tuota Lucian päivä -asiaa. Tosiaan.

Anonyymi, verkossa on se miellyttävä puoli, että silloin kun on sosiaalisesti uupunut, siellä/täällä voi säädellä suhdetta toisten puhetulvaan aika vapaasti.

14.3.06  
Blogger Eufemia said...

Höh, joku linkittää Facebookissa tähän vanhaan kirjoitukseen! Kylläpä kutkuttaisi tietää kuka ja miksi.

17.6.09  

Lähetä kommentti

<< Home