Kissa maton kasvoilla ja pitkä ohut vaha

For a more exotic example, we can look at Mixtec, a language of Mexico. Mixtec does not have any prepositions or other morphemes for spatial categories. Speakers of Mixtec locate things by analogizing the objects on which they are situated to anatomical parts of humans or other animals. For describing a cat lying on a mat, for instance, Mixtec speakers say something like 'the cat is-located the mat's face'. A man on a tree limb is something like 'the man is-located the tree's arm'.
(...)
For English speakers, it is hard to imagine how classifier languages work. In our language, some nouns have a unit already built in as part of their meaning, like 'comb', 'book', or 'desk', and some do not, like 'water' and 'mud'. In Yucatec Maya, all nouns are like the English 'water' or 'mud'. There is nothing about Yucatec Maya nouns that break up their referent into units or items. Even terms for 'book', 'cat', and 'table' require a classifier that specifies the unit. This suggests that Yucatec Maya nouns are like stuff names. The classifiers specify how different kinds of stuff get put into units. For instance, to say 'two candles' in Yucatec Maya you have to say something like 'two long thin wax' where 'long thin' is the classifier.

Sitaatit ovat Maria Francisca Reinesin ja Jesse Prinzin artikkelista "Reviving Whorf: The Return of Linguistic Relativity" – kiitos Matti linkistä. Artikkelissa pyritään puolustamaan melko maltillista, järkevää ja empiirisesti tuettavissa olevaa versiota väitteestä, että äidinkieli muovaa ihmisen ajattelua merkittävin tavoin. Esimerkiksi jälkimmäisessä katkelmassa kuvattua mayakieltä puhuvat ihmiset eivät huomaa lukumäärävaihdoksia yhtä helposti kuin englanninpuhujat, joihin heitä verrattiin: "Count nouns seem to encourage counting, and counting influences what we notice and recall." Artikkelissa kerrotaan muutamista muistakin varsin viehättävistä, kohtalaisen uskottavasti todetuista selvistä eroista eri kielten puhujien ajattelutavoissa; kannattaa lukea.

En ole vielä tavannut kielenkääntäjää, jolle ainakin jokin maltillinen versio humboldtilaisesta tai herderiläisestä kieli- ja ajattelukäsityksestä tai Sapirin–Whorfin hypoteesista ei olisi itsestäänselvyys. Eri kielissä nyt vain ajatellaan jossain määrin eri tavoin, joten totta kai yhden kielen puhujat ajattelevat usein tavoilla, jotka ovat paljon harvinaisempia jonkun toisen kielen puhujien joukossa. Sen huomaa kyllä kun joutuu vääntämään yhdellä kielellä ajateltua asiaa toiselle kielelle.

Reinesin ja Prinzin artikkelissa kuvatuissa kokeissa käsitellään tietysti melko helposti testattavia eroja. Toiset erot ovat hankalammin hahmotettavissa; en esimerkiksi osaa arvailla, miten eräs havaitsemani ero suomen ja ranskan välillä voisi näkyä näiden kielten puhujien ajattelutavoissa. Suomessa on näet niukasti keinoja virkkeen tai kappaleen sisäisten viittaussuhteiden ilmaisemiseen. Käytännössä käytössä ovat muutamat demonstratiivi- ja relatiivipronominimme. Ranskassa vaihtoehtoisia keinoja viitata aiemmin mainittuun on huomattavasti enemmän (kts. esim. ranskan demonstratiivipronominit). Saksassa niitä on käsittääkseni vielä enemmän jo pelkästään kieliopillisten sukujen määränkin ansiosta, mutta en osaa saksaa riittävän hyvin suomentaakseni siitä, joten minulla ei ole asiasta niin kirveleviä kokemuksia kuin ranskan kanssa kamppailusta. Ranskaksi voi joka tapauksessa rakentaa kauniin ja selkeän virkkeen, jossa viittaillaan virkkeen sisäisesti monta kertaa, joka kerta täysin ymmärrettävästi, vailla sitä erehtymisen vaaraa, mikä suomen sanan "se" kanssa tulee hyvin nopeasti vastaan. Olen melko vakuuttunut siitä, että tämä ero näkyy jotenkin myös eroissa suomalaisten ja ranskalaisten tyypillisten ajattelun tapojen välillä, mutten osaa lainkaan sanoa miten.