11.12.07

Epäkorrekti kirjoitus

'What, madam – what could be your reasons for refusing Sir Philip?'

'At last, there is another sensible question: I shall be glad to reply to it. Sir Philip is too young for me: I regard him as a boy: all his relations – his mother especially – would be annoyed if he married me: such a step would embroil him with them: I am not his equal in the world's estimation.'

'Is that all?'

'Our dispositions are not compatible.'

'Why, a more amiable gentleman never breathed.'

'He is very amiable – very excellent – truly estimable, but not my master; not in one point. I could not trust myself with his happiness: I would not undertake the keeping of it for thousands: I will accept no hand which cannot hold me in check.'

'I thought you liked to do as you please: you are vastly inconsistent.'

'When I promise to obey, it shall be under the conviction that I can keep that promise: I could not obey a youth like Sir Philip. Besides, he would never command me: he would expect me always to rule – to guide, and I have no taste whatever for the office.'

'You no taste for swaggering, and subduing, and ordering, and ruling?'

'Not my husband: only my uncle.'

'Where is the difference?'

'There is a slight difference: that is certain. And I know full well, any man who wishes to live in decent comfort with me as a husband must be able to control me.'

'I wish you had a real tyrant.'

'A tyrant would not hold me for a day – not for an hour. I would rebel – break from him – defy him.'

'Are you not enough to bewilder one's brain with your self- contradiction?'

'It is evident I bewilder your brain.'

'You talk of Sir Philip being young: he is two-and-twenty.'

'My husband must be thirty, with the sense of forty.'

'You had better pick out some old man – some white-headed or bald-headed swain.'

'No, thank you.'

'You could lead some doting fool: you might pin him to your apron.'

'I might do that with a boy: but it is not my vocation. Did I not say I prefer a master? One in whose presence I shall feel obliged and disposed to be good. One whose control my impatient temper must acknowledge. A man whose approbation can reward – whose displeasure punish me. A man I shall feel it impossible not to love, and very possible to fear.'

Sitaatti on kovin pitkä, mutten malttanut jättää mitään pois. Luin vastikään lopulta loppuun Charlotte Brontën Shirleyn, joka parani kovasti loppua kohti. Yllä olevassa katkelmassa varakas, nuori ja kaunis Shirley kiistelee setänsä kanssa annettuaan rukkaset aateliselle kosijalle. Keskustelu on kirjoitettu 1800-luvulla, jolloin nainen avioon astuessaan todella lupautui miehensä johdettavaksi. Niinpä Shirley voi mutkitta vaatia, että hänen tuleva miehensä kykenee johtamaan häntä: koska hän ei ole tasa-arvoisessa asemassa miehen kanssa, hänellä on oikeus tulla johdetuksi.

Shirley tuntee itsensä häkellyttävän hyvin, sillä hän on hädin tuskin yli kahdenkymmenen. Brontëhan oli kirjan kirjoittaessaan kolmissakymmenissä ja ehtinyt jo kokea opettavaisia sydänsuruja – Shirley lienee päässyt hyötymään Charlotten kokemuksista. Toisaalta voi olla, että Shirleyn aikalaisen oli helpompi puhua noin kuin sellaisen nykyään elävän naisen, jonka toiveet muistuttavat Shirleyn toiveita. Toive on nykyään paljon epäkorrektimpi kuin tuolloin. Ja toisaalta parisuhteessa ei nykyään oikein voi edellyttää oikeutta tulla johdetuksi – tasa-arvosta seuraa velvollisuuksiakin.

Puhun tietoisesti oikeudesta tulla johdetuksi. Tunnen ihmisiä jotka eivät kaipaa sitä, että heitä johdettaisiin. Uumoilen kuitenkin tuntevani paljon enemmän sellaisia ihmisiä, jotka ainakin jossain määrin sitä kaipaavat. Tunnistan tuon toiveen itsessänikin. Epämääräiset toiveensa onkin paras tunnistaa, muuten niistä voi seurata hirmuisuuksia.

Kuvasin kerran, vuosia sitten, vasta eroon päättynyttä parisuhdetta eräälle hyvälle ystävälleni. Kuvaukseni vastasi Shirleyn toteamusta he would expect me always to rule - to guide, and I have no taste whatever for the office. Valitus oli tietysti yksipuolinen ja epäreilu, mutta ystäväni vastasi siihen niin vahvasti mieleeni jääneellä kommentilla, että keskustelu kannattaa kuvata: heteroseksuaalisilta miehiltä odotetaan tuota jatkuvasti. Huomautus järkytti minua, sillä tajusin välittömästi kuinka totta se oli. Samalla tajusin, ettei mieheltä voi edellyttää yhtään sen suurempaa intoa ryhtyä dominoivaksi isähahmoksi kuin naiselta ryhtyä dominoivaksi äitihahmoksi. Totesin, että vaikka varoisin vastedes visusti joutumasta johtamaan ketään jatkuvasti, niin varoisin myöskin asettumasta kenenkään johdettavaksi, niin mukavalta kuin sellainen sopivasti annosteltuna tuntuukin.

Shirley muuten menee tietysti lopuksi naimisiin, niinhän tuonlaatuiset kirjat loppuvat. Hänen puolisonsa on tyyni ja vähäeleinen mies vailla yhteiskunnallista asemaa tai omaisuutta; Shirleyn entinen opettaja.

Tunnisteet: , ,

7 Comments:

Blogger Mikko said...

Mielenkiintoinen lainaus. Tässä ollaan nyt olennaisten asioiden äärellä.

Kun ihmiseltä kysyy, haluaako hän johtaa vai tulla johdetuksi, vastaus on yleensä aina: haluan johtaa. Tosiasiassa johtaminen on vastuullinen ja raskas tehtävä. On otettava vastuu johdettavista. Siksi meillä kaikilla on myös jossain määrin halua myös heittäytyä jonkun muun johdettavaksi. Tätä toista puolta itsessään on vaikeaa tunnistaa ja tunnustaa.

Kaikkein olennaisin tuossa lainauksessa kiteytyykin minusta tähän lauseeseen, jossa kuvataan tuota ristiriitaa:

When I promise to obey, it shall be under the conviction that I can keep that promise: I could not obey a youth like Sir Philip.

Ihmisen halu johtaa ajaa ihmisen johtamaan, jos se vain on mahdollista. Jos toinen joustaa, ihminen ei voi olla johdettavana. On valittava kumppani, joka on vahvempi johtaja, jos haluan tulla johdetuksi.

Toisaalta nykyaikainen ihminen ei voi haluta kumppanikseen vahvempaa johtajaa. Halu johtaa on myötäsyntyinen ja vahvempi tai ainakin tiedostetumpi kuin halu tulla johdettavaksi. Johtamishaluun vaikuttaa myös sosiaalinen paine: yhteiskunnassamme halua olla johdettavana pidetään negatiivisena piirteenä.

Henkilökohtaisesti en usko, että täydellinen tasa-arvoisuus parisuhteen joka tilanteessa olisi tavoiteltava tilanne tai edes mahdollinen. Oma parisuhdeideaalini on sellainen, jossa molemmat osaavat antaa ja ottaa tilaa tarpeen mukaan.

12.12.07  
Anonymous Anonyymi said...

Luin sitaatin kahteen kertaan. Toisella kerralla siitä katosi moraalisisältö.

En usko, että kysymyksessä on mikään oikeus tai alistuminen vaan että tämä Shirley haluaa naida ylöspäin, kuten naisille on tavallista.

Hän haluaa alfauroksen, joka nousisi spontaanisti hänen silmissään auktoriteettihahmoksi. Niin, että hän tottelisi tätä vapaaehtoisesti.

Setä ei ymmärrä, koska hän ei tarkalleen tiedä mitkä kriteerit Shirleyllä on miesten suhteen. Hänestä aatelismies vaikuttaa aivan hyvältä kaupalta, ja selvästi hän on vielä lisää hämmentynyt siitä, että joku haluaisi tulla käskytetyksi.

Voisi kuvitella, että tässä mielessä tottelemisella olisi kaksi tulkintaa:

1. Määräysvallan luovuttaminen toiselle oman laiskuuden tai pelkuruuden vuoksi.

2. Toisen seuraaminen siksi, että tällä vain koko ajan näyttäisi olevan parhaat vastaukset.

Kohta 2. ei tule useimmille mieleen, koska se näyttää tässäkin yhteydessä niin epärealistiselta. Luulen kuitenkin, että Shirley ymmärtää asian juuri niin.

12.12.07  
Blogger Pinkki Baretti said...

Opettavaista.

12.12.07  
Blogger Eufemia said...

Mikko, siksi juuri kannattaa tarkkailla epämääräisiä halujaan, että osaa vaikkapa antaa ja ottaa tilaa tarpeen mukaan; muuten epämääräiset halut saattavat ohjata toimimaan toistuvasti jotenkin tyhmästi.

Tommi, aivan, Shirley halusi miehen, joka nousisi spontaanisti hänen silmissään auktoriteettihahmoksi, ja jolla tuntuisi olevan parhaat vastaukset, tai ainakin sellaiset, jotka eivät tuntuisi hänen omia vastauksiaan huonommilta. Toisin sanoen Shirley halusi kehittymisen mahdollisuuden.

Luen tuon sitaatin näin: Shirley tajusi, että Sir Philipin kanssa hänestä itsestään kehittyisi tyranni. Tyrannina hän ei lopulta osaisi arvostaa niitäkään hyviä puolia Sir Philipissä, joita alkujaan osasi. Shirleysta kehittyisi siis Sir Philipin seurassa entistä huonompi, ei parempi ihminen. Hän ei halunnut sitä, ja osasi välttää joutumista ympäristöön, jossa niin kävisi.

Shirley on minusta hieman itsekäs, sillä on kuin hän ei yrittäisikään tarjota tulevalle miehelleen vastaavaa mahdollisuutta kehitykseen. Vaikka sanoohan hän, ettei hyväksyisi tyrannia.

Pinkki baretti, hauskaa jos.

12.12.07  
Anonymous Anonyymi said...

Minä en ole ihan vakuuttunut siitä, että haluavatko ihmiset tulla johdetuiksi. Useissa tapauksissa saattaisi ehkä ennemmin olla kyse siitä, että ihminen haluaa joka tapauksessa asettaa itse tavoitteita ja vaatimuksia, ja ne jotka haluavat tulla johdetuiksi tahtovat lähinnä, että se näennäinen johtaja löytäisi tai keksisi keinot heidän omien tavoitteidensa toteuttamiseksi. Eli kyseessä olisi lähinnä eräänlainen keittiön kautta salakuljetettu "management by objectives".

Mieleeni muistuu tapaus, jossa pari vuotta sitten eräs yläasteikäinen poika pyysi minulta opetusta go-pelissa. Tilanne oli minulle tietyssä mielessä kiusallinen, koska halusin vältellä auktoriteetiksi asettumista. Ajattelin nimittäin, että auktoriteeteilta kuullut ja puolittain omaksutut nyrkkisäännöt, joihin luotetaan sokeasti ovat haitallisia, samoin kuin se, että että pelin aikana pitää vastustajaa auktoriteettina (tämä on ihan käsittämättömän yleinen virhe aloittelijoiden keskuudessa.) Loppujen lopuksi kielsin oppilaaltani strategiaoppaiden lukemisen toistaiseksi (nämä voi ymmärtää väärin, ja sitten itselle jää mieleen kummittelemaan mitä kummalisimpia harhakuvitelmia), käskin pelaamaan kokeellisia pelejä verkossa aggressiivisella tyylillä (oppii luottamaan itseensä ja oppii mitä tapahtuu kun ei tottele nyrkkisääntöjä) ja tutkimaan ammattilaisten pelaamia pelejä (lähinnä eräänlainen kielikylpy, sekä jonkunlainen yleiskuva kaikista niistä suunnista, joihin peli voi päätyä). Puolessa vuodessa tyyppi alkoi voittaa minut konsistentisti, eli en varmaan aivan kaikkea tehnyt väärin.

12.12.07  
Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

ad mikko et punainen nörtti

Johtamisen ja johdettavana olemisen dikotomia ei ole niin selkeä kuin esim. punainen nörtti ajattelee. Usein on niin, että ihminen antautuu tietoisesti johdettavaksi joissain asioissa, mutta toisaalta johtaa itse. Tämähän on minkä hyvänsä linjaorganisaation peruspiirre: tottelen esimiestäni, ja alaiseni tottelevat minua. Kun kullakin tasolla on riittävän laajat valtuudet toteuttaa esimieheltään saamansa tehtävä parhaalla mahdollisella tavalla (ns. Auftragstaktik) ja tehtävänannot ovat realistisia, on totteleminen kivaa.

Johdettavana oleminen on äärimmäisen rentouttavaa, sillä tällöin välttyy ajattelemisen ja vastuunkantamisen vaivalta. Kun joku muu määrittelee oikean ja väärän, voi itse keskittyä varsinaiseen tekemiseen. Ei tarvitse miettiä niitä asian osa-alueita, jotka eivät itselle kuulu. Ihmiselle syntyy varsin nopeasti irrationaalinen luottamus johtajaan, joka osoittaa kykynsä. Tällöin se, mikä on mahdollisesti alkanut punaisen nörtin kuvaamana päämäärätietoisena alistumisena, muuttuu nopeasti aidoksi alistumiseksi ylemmän tahtoon. Tiedän tämän itse omalta varusmiesajaltani, jolloin itse muistan kunnioittaneeni muun joukkueen tavoin omaa RUK:n kouluttajakokelastani todella paljon, ja toisaalta saaneeni miehistöltä luottamusta, jota ei olisi oikeastaan järkisyin voinut perustella.

Syy, miksi en ole armeijassa töissä oli se, että halusin loppujen lopuksi ajatella itse. Armeijan upseerimoraali on ihanan yksinkertaista, mutta toisaalta se jättää soveltajansa helposti lapsen tasolle. Minä en halunnut olla sillä tasolla loppuikääni.

12.12.07  
Blogger Ironmistress said...

Todettakoon näin, että ruukinmatruuna ei halua johtaaa eikä tulla johdetuksi, vaan kulkea omaa tietään. Hän kyllä ottaa johtamisvastuun silloin kun se pitää ottaa, mutta hän osaa näytellä myös Cincinnatuksen osan.

Mutta on aivan oikeasti ihmisiä, jotka ovat todella auktoriteettihakuisia - samanlaisia kuin tarinan Shirley. Sellaisia, jotka kaipaavat vahvaa tai pikemminkin dominoivaa persoonaa johon tukeutua.

On myös muistettava, että kyseessä on anglosaksinen kulttuuri eikä skandinaavinen. Suomi - ja skandinaavinen kulttuuripiiri yleensäkin - on jo keskiajalta lähtien ollut paljon tasa-arvoisempi sekä yhteiskunnallisesti että sukupuolisesti kuin anglosaksinen tai varsinkin roomaaninen (Ranska ja/tai Välimeren maat) - nainen saavutti juridisesti saman aseman Ranskassa vuonna 1910 joka Ruotsi-Suomessa naisella oli ollut 1280. Siksi skandinaavisesta lukijasta tuo Shirleyn käytös on vähintäänkin omituista.

13.12.07  

Lähetä kommentti

<< Home