Liian pitkälle venytetty
Disciplines, this suggests, are cartels that organize markets for the production and employment of students by excluding those job-seekers who are not products of the cartel. They arise under various conditions, but the main condition is that there is a market to cartelize. But disciplines are peculiar cartels: Since they are the consumers of what they produce, they are unconcerned with prices. And they have no incentive to limit internal competition, for departments benefit from competition as consumers more or less as much as they do as producers.
Tai sitten tieteenalat eivät kerta kaikkiaan muistuta kartelleja. Luimme eräässä seminaarissa Stephen Turnerin artikkelin "What are Disciplines". Turner vertaa artikkelissaan tieteenaloja kartelleihin ja venyttää taloustieteestä omaksumiaan jäsennystapoja aina artikkelin loppuun saakka – vaikka joutuukin jo kuudennella sivulla myöntämään, että vähän erikoislaatuisiahan nämä kartellit ovat. Seminaarissa todettiin, että kiltajärjestelmä olisi parempi vertailukohta.
Olen lukenut viime aikoina myös Philip Kitcherin kirjaa Abusing Science: The Case against Creationism. Hän hahmottelee siinä oman näkemyksensä hyvän tieteen kriteereistä. Hän korostaa muun muassa unifikaatiota: hyvä tiede on sellaista, jossa ei ratkaista jokaista vastaan osuvaa ongelmaa eri tavoin, vaan käytössä on yksi tai muutama monaalle sopiva ongelmanratkaisustrategia. Esimerkiksi Newtonin laeilla pystytään ratkaisemaan suunnattoman paljon monenlaisia ongelmia.
Kun tällainen monaalle soveltuva ongelmanratkaisustrategia kerran keksitään, sitä halutaan tietysti käyttää. Taloustieteen ongelmanratkaisustrategioita on viime vuosikymmeninä koetettu soveltaa myös sellaisiin tutkimuskohteisiin ja kysymyskenttiin, joita ovat yleensä tutkineet aivan muut kuin taloustieteilijät. Tällaista alarajojen yli marssimista on sitten moitittu tieteelliseksi imperialismiksi. Kuten Uskali Mäki huomauttaa, toimivan ongelmanratkaisustrategian soveltaminen uusille alueille voi olla täysin perusteltua – jos se edelleen toimii. Jos se ei toimi, muuttuu touhu äkkiä huonoksi tieteeksi.
Oletetaan, että hyvä tiede tosiaan onnistuu ratkomaan paljon ongelmia muutamalla ongelmanratkaisustrategialla. Tokihan tutkijat siis koettavat venyttää strategioitaan epätodennäköisiinkin suuntiin: onnistuminen todistaisi heidän tieteensä hyväksi. Toisaalta jos venyttäminen luontuu yhtä huonosti kuin minulta nyt tämän venyttämiskielikuvan käyttö, saatetaan päätyä tuottamaan lööperiä.
Tämä ei vielä olisi ongelma. Ideoita täytyy testata, ja välillä testaaminen johtaa havaintoon, että ei nyt oikein onnistunut. Ongelmiin päädytään vasta jos asiaan sekoittuu valtakysymyksiä eikä epäonnistumista tunnisteta. Jotkut tieteenalat ovat vaikutusvaltaisempia kuin toiset, ja vaikutusvaltaisten alojen ongelmanratkaisustrategioita koetetaan usein soveltaa suunnilleen kaikkeen, mikä mieleen juolahtaa. Esimerkiksi taloustieteen ongelmanratkaisutapoja tosiaan sovelletaan nykyään sinne sun tänne. Vaarana on, että sovellukset hyväksytään alan vaikutusvallan vuoksi eikä siksi, että strategiat toimisivat. Tuloksia väitetään aivan erityisen hyväksi tiedoksi, vaikka samasta aiheesta olisi tarjolla parempaakin tietoa. Toisin sanoen lopulta saatetaan päätyä tilanteeseen, jossa samat ongelmanratkaisustrategiat ovat aivan mainiota tiedettä tiettyjen sovelluskohteiden kohdalla, mutta toisaalla ne alkavat muistuttaa pseudotiedettä.
Kitcher pyrkii kriteereillään kuvaamaan, mikä erottaa tieteen pseudotieteestä. Unifikaation korostamisessa on kuitenkin omat vaaransa.
Tunnisteet: tiede, tiedepolitiikka, tieteenfilosofia
1 Comments:
Taloustieteellinen näkökohta voi olla tietenkin sopivan "tieteellisen" hämärä peruste manageroinnille, jota kohde ei oikein haluaisi hyväksyä, mutta on sillä puolustettavatkin piirteensä.
Keksin taannoin mielestäni eron vuosikymmenen takaisen blogimaailman "hesalaisten" ja "tamperelaisten" välillä. Koska kuulun jälkimmäisiin, esitän sen puolueellisesti.
"Hesalaiset" selittivät erilaiset sosiaaliset ilmiöt johtuviksi 1. yksilöiden (lahjakkuus)eroista 2. syvemmin eksplikoimattomista yksilöllisistä vakaumuksista ja tunnesisällöistä 3. yhteiskunnan normeista, jotka ovat täysin arbitraarisia.
"Tamperelaiset" taas ottivat jossain latteassa mielessä taloustieteelliseksi kutsuttavan asenteen, että yhteiskunta koostuu yksilöistä, eikä yksilöilläkään ole yleensä merkittäviä sisäisiä eroja. Toisin sanoen "kaikki" seuraa yksilöiden valinnoista, ja näillä sinänsä melko samankaltaisilla yksilöillä on kullakin erilaisia kannusteita. Selitys ilmiöille saadaan hahmottamalla nämä kannusteet.
Täytyy sanoa, että ainakin itse en ole kertaakaan kokenut ihmisiä ja ilmiöitä pohtiessani, että ihmiset olisivat mitään muuta kuin rationaalisia valintoja tekeviä agentteja. Tämä asenne tuottaa melkoista intellektuaalista mielihyvää, koska se kaivaa helposti tavoitteita ja kannusteita, jotka selvästikin haluttaisiin vaieta, mutta joiden olemassaoloa on kerran tajuttuna vaikea kieltääkään.
Filosofisesti tätä voidaan tietenkin kritisoida, mutten ainakaan tiedä mitään muuta tapaa ymmärtää ihmistä kuin rationaalisena valitsijana. Tietenkin suuri tai suurin osa elämästä ja kokemuksesta on sellaista, joka ei tällaiseen muottiin sovi, mutta sitä ei mielestäni sitten myöskään sovi pitää selitysmallina vaan pikemminkin maalailuna tai haaveiluna.
Demarkaation tarpeesta tulee mieleeni eräs psykiatrian alalla työskentelevä tuttuni, joka sanoi, ettei ole välttämättä hyväksi saada valaistumiskokemuksia, joissa ymmärtää elämän tarkoituksen ja ongelmiensa syyn. Nämä ovat usein epätarkkuudessaan ja analogisuudessaan epätieteellisiä, ja niiden voimakas vapauttava tunnesisältö ohjaa siihen, että potilas jotenkin saastuttaa kokemusmaailmansa ja muistonsa soveltamalla sitä koneellisesti kaikkeen kokemaansa ja muistamaansa ja patenttiselitys ohittaa normaalin arkijärjen. Esimerkiksi jos keksii syyttää vanhempiaan, kaikki koettu voidaan pian hahmottaa todisteeksi koetusta sorrosta ja siitä saaduista traumoista.
Rationaalisen valitsijan oletus tuottaa selityksiä, joita on helppo kritisoida. Käytännössä jokaisessa tällaisessa selityksessä on nopeasti huomattava lapsellinen virhe. Juuri siksi väitän, että humanistisempi katsomus vallitsee sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka haluavat suojella kasvojaan ja arvovaltaansa. Etenkin kun se tuntuu tarjoavan niin vähän verrattuna "taloustieteellisempään."
Lähetä kommentti
<< Home