21.7.14

Huono havainnollistus

The scientific knowledge of human behavior that results from these multiple types of investigation will remain piecemeal, kaleidoscopic. The completeness we see through a kaleidoscope is an illusion acheived through mirrors and the obscuring of alernative configurations. There are actual relations among the elements, but the structure of the kaleidoscope prevents their being fully perceivable, suggesting only, as we turn the instrument, that there are multiple ways of perceiving them. Understanding the image produced requires appreciating its partiality. Genuine understanding of human behavior requires not a new comprehensive paradigm so much as an understanding of the scope and limitations of the various approaches employed in its investigation.

Luin tieteenfilosofi Helen Longinon teoksen Studying Human Behavior: How Scientists Investigate Aggression & Sexuality. Longino puolustaa siinä pluralistista kantaansa, jonka mukaan meidän ei pitäisi ajatella, että erilaisten samaa aihetta käsittelevien tieteellisten lähestymistapojen integroiminen välttämättä koskaan onnistuisi. Maailma on monimutkainen ja mittaamiskykymme rajalliset. Kyetäksemme mittaamaan yhtä asiaa meidän on vakioitava monta muuta, emmekä välttämättä koskaan saa monimutkaista järjestelmää kuvattua yhden lähestymistavan puitteissa. Tieteen ykseys ei siis välttämättä olisi mahdollista, eikä meidän siksi välttämättä tulisi pitää tieteen keskeneräisyyden merkkinä sitä, että tarjolla on useita perusteltuja mutta keskenään yhteensopimattomia tieteellisiä teorioita, selityksiä tai representaatioita samasta kohteesta. Pidän Longinoa arvossa sosiaalisena epistemologina ja olisin halunnut lukea häneltä myös hyviä argumentteja pluralistisen kannan puolesta. Harmikseni kirja ei tässä suhteessa tyydyttänyt.

Harmi ei johdu ensisijaisesti siitä, etten vakuuttunut Longinon argumenteista, vaan siitä, millä tavalla hän epäonnistuu vakuuttamisessani. Longino näet tekee metodisesti juuri sellaista tutkimusta, jollaista tieteenfilosofiassa mielestäni pitäisi tehdä. Hän lähtee liikkeelle aidosta, ajankohtaisesta tutkimuksesta ja uhraa huomattavasti vaivaa sen läpikäymiseen. Sitten hän käyttää huomioitaan havainnollistaessaan filosofista argumenttiaan. Mielestäni juuri näin pitää tehdä, koska silloin voi toivoa, että filosofinen argumentti on prosessin myötä jalostunut sellaiseksi, ettei se ole kiinnostava vain tieteenfilosofisesta näkökulmasta, vaan siitä voi olla hyötyä myös tarkasteltujen alojen teoreettisissa keskusteluissa. Paha kyllä näin ei nyt tässä kirjassa käynyt, sillä Longino onnistui mielestäni osoittamaan jotain sellaista, joka pikemminkin saa epäilemään hänen filosofista kantaansa kuin tukee sitä.

Longino esittelee erilaisia tutkimussuuntauksia, jotka pyrkivät selittämään ihmisen käyttäytymistä. Esimerkit ovat tutkimuksista, joissa tarkastellaan joko aggressiivista käyttäytymistä tai homoseksuaalista käyttäytymistä, ja vaikka lähestymistapojen kirjo on laaja (Quantitative Behavioral Genetics, Social-Environmental Approaches, Molecular Behavioral Genetics, Neurobiological Approaches, Integrative Approaches), suhteutuvat kaikki jotenkin vastakkainasetteluun luonnon ja kasvatuksen välillä. Longino esittää arvokkaita huomioita tästä vastakkainasettelusta ja osoittaa sen vaikuttavan tutkimukseen epätoivottavilla tavoilla. Hän myös sai ainakin minut vakuuttumaan siitä, että kaikissa tarkastelluista tutkimussuuntauksista on merkittäviä ongelmia, joista selkeimmät liittyvät tutkimuskohteen operationalisointiin ja tutkimuksista tehtyihin villeihin johtopäätöksiin. Epäilen vahvasti, ettei esimerkiksi banaanikärpästen homoseksuaalisesta käyttäytymisestä voi päätellä mitään sellaista, jolla olisi merkitystä kun etsitään selityksiä ihmisten homoseksuaaliselle käyttäytymiselle. Kuten Longino toteaa, käytössä on kaksi eri käyttäytymisen käsitettä. Banaanikärpästutkimuksessa tarkastellaan banaanikärpäsurosten keskinäisiä kopulaatioeleitä (ihan jännä tutkittava, mikäs siinä). Ihmisten kohdalla ollaan kiinnostuneita seksuaalisen preferenssin pitkäaikaisesta kohdistumisesta samaan sukupuoleen, mikä on aivan eri asia kuin kärpästen sijaistoimintomaiset eleet. Joku huomiota tavoitteleva tutkija oli kuitenkin loikannut banaanikärpäsiä koskevista havainnoistaan ihmisten seksuaalisuutta koskeviin spekulaatioihin. Operationalisointiongelmat taas liittyvät esimerkiksi siihen, että "aggressiivisuus" on epämääräinen käsite. Joissain tutkimuksissa aggressiivisiksi luokiteltiin vain joko väkivaltarikostuomion tai tietyn diagnoosin saaneet ihmiset, toisissa aggressiivisuutta taas mitattiin laboratorio-oloissa psykologisin testein tai jopa opettajille ja vanhemmille tehdyin kyselyhaastatteluin. Käytännössä operationalisointi tapahtuu näemmä usein niin epäilyttävin tavoin tai niin hurjin rajauksin, että on vaikea ymmärtää, millä perustein tulosten väitetään olevan yleistettävissä kaikkea aggressiivista käytöstä koskevaksi. Lisäksi operationalisointi tapahtuu eri suuntauksissa niin eri tavoin, ettei ole mitään takeita, että niissä tarkasteltaisiin lainkaan samaa ilmiötä. Kirjan luettuani minun on vaikea uskoa, että yllämainittu "genuine understanding of human behavior" lisääntyisi kovin kummoisesti näiden tutkimussuuntausten avulla.

Longino siis halusi kirjassa havainnollistaa sitä, että meillä voi olla useita hyvin perusteltuja tieteellisiä lähestymistapoja samaan ilmiöön, ja että vaikka kaikilla niillä voi tuottaa varsin luotettavaa tietoa ilmiön jostain puolesta, niiden integroiminen ei silti välttämättä onnistu. Tätä hän havainnollistaa osoittamalla, että aggressiivisen ja seksuaalisen käyttäytymisen tutkimuksessa tehdään pöyristyttäviä päätelmiä ja turvaudutaan kyseenalaisiin operationalisointeihin ja että se on monin muinkin tavoin epäilyttävää, eli se on huonosti perusteltua ja sen tuloksiin on syytä suhtautua varauksellisesti – ja etteivät eri tutkimussuuntaukset välttämättä ollenkaan tarkastele samaa ilmiötä. Ei nyt oikein havainnollistunut. Jos tämä oli paras esimerkki, jonka Longino kykeni löytämään, niin mielestäni se tukee pikemminkin hänen vastustajiensa kantaa kuin hänen omaansa.

Tunnisteet: ,