17.1.14

Kymmenen vuotta

Ryhdyin Eufemiaksi päivälleen kymmenen vuotta sitten. Kirjoitustahti ei ole enää sitä mitä joskus, mutta viihdyn Eufemiana edelleen. Olen viime päivinä harhaillut blogin arkistossa lukemassa millainen Eufemia olen milloinkin ollut ja huomaan olevani kiitollinen näiden kirjoitusten olemassaolosta. Tapaan unohtaa. En muista tapahtumien järjestystä, en osaa välttämättä sanoa mitä tein jonain tiettynä vuonna, vintille kasautuu sekalaista kamaa, josta olen vain vaivoin tietoinen. Sekin unohtuu, millainen olen itse aiemmin ollut ja miten käyttäytynyt.

Panen merkille, että joskus kommenteissa tylyilen tarpeettomasti. Väliin emotionaalinen vilu, nyt onneksi jo mennyt, näkyy askeettisena ehdottomuutena. Ajoittain kirjoitan hyvää suomea. Tietyt teemat toistuvat vuodesta toiseen.

Mainitsin Tommille, että blogi täyttää vuosia, ja hän kertoi lukeneensa sitä vastikään. kysyin listaisiko hän suosikkikirjoituksensa, ja hän lupasi. Kas tässä:
Kymmenen vuotta = kymmenen kirjoitusta. Tässä ne, kronologisessa järjestyksessä kun en kyennyt muuhunkaan:

Tyttökirjoja, aina
Päädyin puhumaan isäni kanssa nihilismistä
Aarre
Etuoikeutettu
Katson
Kyky lukea
Ihmisystävällisyys, että-lauseet ja elementtitalot
Kalpain kalskeessa tuumittua
"Täydelleen mitätön kirja"
Israelin kadonneet heimot, Atlantis ja autioituvat kaupungit

Parhaan avausvirkkeen palkinnosta kilpailevat tasaväkisesti nämä kaksi:
"Päädyin puhumaan isäni kanssa nihilismistä."
"Istuin tänään hallissa maan alla seuraamassa kalpajoukkueiden SM-kisoja ja monaina odottelun hetkinä luin Richard Rortyn teosta Contingency, irony and solidarity."
Kiitos tästä. Hauska huomata, että listalle päätyi muutamia omiakin suosikkejani, kuten "Aarre" ja "Päädyin puhumaan isäni kanssa nihilismistä".

Mainittakoon myös blogini tähän mennessä suosituimmat jutut - ne, joihin hakukoneet tuovat edelleen väkeä aika ajoin, ja joiden myötä olen vahingossa tullut oppineeksi jotain hakukoneoptimoinnista ja siitä, mitä ihmiset internetistä etsivät:

Uimassa
Kiireettömän suklaakakku
Olen vampyyri

Ainoa uudistus, jota olen harkinnut, on blogin leiskan päivittäminen. En ole moiseen tainnut ryhtyä sitten blogin perustamisen, joten blogista puuttuu muutama toiminto, joista voisi olla iloa. Erityisesti pitäisin siitä, että sivun alalaitaan ilmestyisi teksti "vanhemmat kirjoitukset". Valkoisesta pohjasta ja Garamondista pidän kiinni, mutta luultavasti en osaa tehdä ulkoasupäivitystä ilman, että se näkyisi pieninä muutoksina siellä täällä. Mitä sanotte, kannattaako?

Tunnisteet: , ,

12 Comments:

Anonymous Punainen Nörtti said...

Blogisi ulkoasussa ei ole mitään vikaa, mutta navigointi on ongelma. Tagipilvi siinä sivupalkissa helpottaisi asiaa.

17.1.14  
Blogger Eufemia said...

Navigointi tosiaan on ongelma. Pelkän tagipilven lisääminen tähän leiskaan ei kuitenkaan onnistu (ainakaan minulta), vaan joudun vaihtamaan koko leiskan, mikä kuulostaa vaivalloiselta, joten asian hoitaminen on jäänyt. Täytyy se kuitenkin lähiaikoina tehdä.

18.1.14  
Blogger Eufemia said...

Ei muuten ole mitenkään helppo homma. Saa nähdä miten tässä käy.

18.1.14  
Anonymous tommi said...

Alastomat naiset ovat kiinnostavampia kuin yksikään koskaan ajateltu ajatus. Lukijaluvut kertovat, että maailma etenee terveellä pohjalla. Luin listan jutuista kommenttejani, ja niiden kökköys nauratti, kuten odotinkin.

19.1.14  
Blogger Tommi Uschanov said...

Entä jos mitään alastomia naisia ei ole olemassakaan – on vain sense-dataa? Mielestäni esim. tämä ajatus on jo heti kiinnostavampi kuin esim. alastomat naiset ovat (siis jos niitä nyt ylipäänsä on).

(Tunnisteet: filosofia, kummalliset uskomukset, tieto.)

Tageissa on mielenkiintoista se, että osaa niistä on käytetty vain kerran. Esimerkiksi "lelut", "perustuslaki" tai "yllättävää". Tagipilvi voisi ehkä tuoda mukanaan uuden näkökulman myös tähän.

(Tunnisteet: kummastelu, omien käsitysten korjaaminen, tulkitseminen, verkko, yllättävää.)

19.1.14  
Anonymous tommi (se tyhmempi) said...

Toissa vuosikymmenellä hengasin jonkin aikaa filosofianopiskelijoiden kanssa. Silloin kaikki tunsimme ilmiön, että urokset istuvat sovussa juttelemassa kirjoista ja joukoista, jotka eivät mahdu itseensä. Kun paikalle tuli naaras, alkoi kauhea päteminen, esittäminen, möykkä ja toisten jallittaminen pois häiritsemästä seuraavaa vaihetta eli vonkausta. Kun naaraat poistuivat, sopu palasi. Empiirisesti ottaen siis uskon, että alaston nainen on ontologisia pohdiskeluja vahvempi ärsyke koska näköjään vaatetettukin oli. Se oli tietenkin silloin viime vuosituhannella. Resignoituneena vanhuksena en tiedä mutta uskon, että nykyään ollaan valistuneita ja tasa-arvoisia eikä mitään kiimaisia apinoita. Näin olen lukenut aikakauslehdistä ja mainosten nuorisokin näyttää siistimmältä kuin mitä me olimme.

19.1.14  
Anonymous Anonyymi said...

Eufemia, sulle on postia tuossa meiliosoitteessasi.

29.1.14  
Blogger Eufemia said...

Tommit, niistä hakutuloksista, joilla tänne sitkeimmin päädytään, voi tosiaan päätellä, että melko monet pitävät alastomia naisia, suklaakakkuja ja vampyyreitä varsin kiinnostavina.

Anonyymi, kiitos huomautuksesta! Siellä oli näemmä lukematonta postia aika pitkältä ajalta... öh. Kas. Pitäisi näemmä tarkistaa useammin. Vastasin. (Ja jos tätä lukee joku, joka ei ole saanut minulta vastausta sähköpostiinsa, niin syy taisi jo tulla selväksi. Koetan terästäytyä lähipäivinä.)

30.1.14  
Anonymous tommi (lupaan lopettaa nämä kommentoimiset jossain vaiheessa) said...

Onkohan Käymälä-Sven saanut tästä jutusta inspiraatiota uimahallikirjoitukseensa?

31.1.14  
Blogger Eufemia said...

Olisi harmi jos lopettaisit kommentoimiset. Ja kiitos linkistä, oli jäänyt tuo krijoitus huomaamatta.

Nyt alkoi tehdä mieli uimaan.

4.2.14  
Anonymous tommi said...

Pitää nyt painottaa, etten aio lopettaa siksi, että minulle oltaisiin ilkeitä vaan siksi, että koen roikkuneeni netissä tarpeeksi yhdelle elämälle. Olisi hienoa lopettaa netinkäyttö kokonaan kuten Sampo Teikari on tehnyt, mutta aina välillä on hauska sanoa sanottavansa kun sellainen paikka osuu kohdalle. Päätin olla kommentoimatta uudempaan kirjoitukseesi koska se saattaisi johtaa pitkään debattiin, ja nyt olisi vähän muita kiireitä.

Sen kuitenkin sanon, että sekä sinä että käymälöitsijä olette parhaimmillanne kun kirjoitatte yksinkertaista kertovaa tekstiä jostain koetusta kummemmin mielikuvittelematta tai kantaaottamatta. Ei ole sattumaa, että aiheenvalintana seksuaalisuus toimii paremmin kuin jokin hygieenisempi ja turvallisempi aihe.

Älykkäämmät ihmiset tietenkin arvostavat filosofointeja, mutta koska olen joka tapauksessa mennyttä miestä, ilmaisen että siinä kun käymälöitsijä sortuu jatkuvasti teiniuhoon ja horjuvaan yksityisajatteluun, sinä sorrut epämääräisyyteen ja moniselitteisyyteen, jonka koen hieman pelokkaaksi. Jos olisin sielujenne tyranni, kannustaisin teitä kirjoituksissanne arkirealisteiksi koska koen teidän tuhlaavan lahjojanne tyhjiin maneereihin. Onneksi en tietenkään ole. Unohtakaa kaikki äskeinen, koska lopulta olen kuitenkin täysin varma, että parasta tulosta tulee kun antaa tulla mitä tulee itsestään ja toisista ja omastaan välittämättä.

6.2.14  
Blogger Eufemia said...

Tarkkasilmäinen palaute. Yleensä tänne kirjoittaessani huomaan, että ajatus on kesken. Lisäksi monestakin syystä arastelen kirjoittaa tänne kovin ehdottomia kannanottoja. Jotkut syistä ovat hyviä, jotkut taas huonoja. Joskus olen koettanut helpottaa avoimesti kirjoittamista sulkemalla kommentointimahdollisuuden, mutta se on epätyydyttävä ratkaisu, sillä pidän kommenteista.

10.2.14  

Lähetä kommentti

<< Home