Kiirastorstain polku

After not quite half an hour, the camino begins a short and slightly exposed traverse to the left. Just after, past a few beige/red-coloured steps cut into the rock and a shallow, sheltering cave, a traverse leads to the right over a narrow, precipitous but soon sufficiently wide rock ledge that opens lovely downwards views to the valley. Afterwards continue ascending, mostly steeply.

Joitain päiviä sitten Suomessa kyyhötin kirjahyllyn alalaatikon äärellä penkomassa. En löytänyt patikkareittiopaskirjaa, jonka kuitenkin tiesin omistavani, ja kasvavaan ärtymykseeni sekoittui jo huoli. Olin varmaan lainannut sen jollekulle, ja nyt joutuisin ostamaan uuden. Siis saisin ostaa uuden, jos löytäisin. Aina ei ole sanottua, että paikka, jossa on hyviä polkuja, tarjoaisi myös poluille opastavia kirjoja. Opin tämän muutama vuosi sitten jätettyäni opaskirjan ostamatta etukäteen. Silloin vaelluspolut ja päiväretkiksi sopivat patikkareitit toki kulkivat kehitysmaan rinteillä, toisin kuin nyt, mutta silti huolestuin. Reittiohjeita on ikävä etsiä ja kopioida tai kirjoittaa käsin. Minulla oli se kirja jo. Löytäisinkö uuden niteen? Lopulta onneksi löysin; tämä tosiaan ei ole kehitysmaa, joten rantakujan rihkamakauppa myy opaskirjoja kolmella kielellä.

Olen kiivennyt joitain vuosia sitten yksin ylös sen polun, jota yllä kuvataan. Tällä kertaa otimme taksin ylös kilometrin korkeuteen ja lähdimme kulkemaan poikki viiniviljelmien ja perhosista värisevien niittyjen. Tiheikköiset rinteet suojasivat ylätasankoa tuulilta. Polku nousi pensaiden ja matalien puiden katveessa harjanteelle, laskeutui taas ja toi meidät kylään lähelle tasangon reunaa ja jyrkkinä putoavia rinteitä. Tällä kertaa laskeutuisimme alas.

Vaellus- ja patikointioppaat eivät ole kielellisesti lainkaan yhtä kiinnostavia kuin esimerkiksi sienikirjat. Syy on tietysti selvä. Poluille opastavaa kirjaa joudutaan uudistamaan tavan takaa, koska ihmiset rakentavat taloja ja teitä, rinteitä sortuu ja metsäpalot muuttavat maisemaa. Sienten kuvauksiin sen sijaan on kerrostunut ilmauksia ajoilta, jolloin painettua tekstiä pääsivät kirjoittamaan vain valitut. Aikaa sitten hioutuneet ja vakiintuneet, ylettömän tarkat ilmaukset toistuvat kirjasta toiseen ja muodostavat yhdistelmiä, josta tarkkaavainen tunnistaa eri vuosikymmenten kieltä. Niissä on samaa hurmaa kuin boforiasteikon kuvauksissa.

Polku vei kylästä kedon halki ja nousi sitten harjanteelle. Saavuimme paikkaan, jota opaskirja kutsuu "splendid viewpointiksi". Tuuli tuntui iholla, pensaat kahisivat ja jos pudotuksen reunalla olisi ollut tuuliviiri, se olisi kääntynyt kohti ylänköä takanamme. Kaukana laakson suulla kuviot meren pinnalla vaihtelivat, mutta aallonharjat tuskin murtuivat. Kasvojamme viilensi siis kahden boforin tuuli. Vasemmalla rinne putosi kuruun. Edessä polku jatkui pitkin kapenevaa harjannetta ja alkoi sitten laskeutua kivisinä, rinteen muotoja seuraavina portaina alas laaksoon. Lintu huusi, yksinäisten palmujen alimmat, kuivat lehdet kahahtivat, ja rinteeseen takertuneiden pensaiden kukat tuoksuivat kuumalta keväältä. Kulkijan on näissä paikoissa valittava. Voi seisahtua ja katsoa avaruutta edessään. Tai voi laskeutua, askel kerrallaan, katse hartaasti polun kuluneissa kivissä.