Metodit ja moraali

Etnografinen tutkimus käyttää aineistonaan ihmisten kokemuksia, eikä se ole koskaan vaikutuksiltaan neutraalia. Etnografisen tutkimuksen tekijän pitää sekä kunnioittaa tutkittavien oikeuksia että varmistaa, ettei tutkimuksesta ole haittaa. Ei kuitenkaan riitä, että tutkimus pelkästään välttää tutkittavien vahingoittamista tai haitan tuottamista, vaan ihmisten osallistumisesta riippuvan tutkimuksen pitäisi olla myös hyödyllistä tutkittaville tai tutkittavalle ryhmälle sen sijaan, että tutkimusta tehtäisiin vain tutkimuksen itsensä vuoksi. Tutkimukseen osallistuvien arvoja ja päätöksiä on kunnioitettava, ja heille on taattava oikeus päättää siitä, millä tasolla he osallistuvat tutkimukseen.

Biseksuaalitohtori Kangasvuon väitöskirja valmistui. Lämpimät onnitteluni. Luemme kirjaa paraikaa eräässä lukupiirissä. Teos on monin tavoin pätevä, ja arvostan erityisesti aineiston pikkutarkkaa esittelyä. Yllä olevasta metodisen ratkaisun puolustuksesta olen kuitenkin eri mieltä. Kaskaste kommentoi sitä osuvasti: tietty metodinen ratkaisu esitetään ainoana eettisesti kestävänä. Tutkittavien tulee hyötyä tutkimuksesta, koska muu on moraalitonta: "pitää varmistaa", "on kunnioitettava", "on taattava".

Tämä moraalisen vaatimuksen esittävä katkelma ei ala mitenkään sattumalta sanalla "etnografinen". On itse asiassa outoa, että Kangasvuo puhuu etnografiasta, sillä hänen aineistonsa koostuu julkaisuista ja haastatteluista. Hän on kuitenkin kulttuuriantropologi, joten kaipa metodikuvauksissa on puhuttava etnografiastakin, vaikka työ ei perustuisikaan perinteiselle etnografiselle tutkimukselle. Ja kulttuuriantropologiassa yllä olevan katkelman kaltaiset näkemykset ovat tätä nykyä yleisiä.

Edes etnografisen tutkimuksen tekijän ei aina tarvitse kunnioittaa tutkimukseen osallistuvien päätöksiä. Kuten Kaskaste mielestäni oikein huomautti, voi olla vallan perusteltua toimia toisin. Kun kyseessä on haastattelututkimus, olisi aivan kohtuutonta, jos tutkijan olisi pakko taata tutkittaville niin paljon oikeuksia kuin yllä luetellaan. Esimerkiksi Anu Kantolan Markkinakuri ja managerivalta olisi luultavasti heikentynyt huomattavan paljon, jos Kantola olisi päästänyt aineistossaan esiintyvät haastateltavat mestaroimaan työtään – tai jos hän olisi kokenut velvollisuudekseeen varmistaa, ettei työstä koidu tutkittaville haittaa.

En ole lukenut Kangasvuon kirjaa vielä loppuun, mutta minusta näyttää siltä, ettei hän itsekään seuraa esittämiään moraalisia vaatimuksia kovin tiukasti, ja hyvä niin. Hän analysoi diskursseja, joita hän löytää paitsi tutkimistaan julkaisuista, myös tekemistään haastatteluista – eikä siis heittäydy mihinkään osallistavan etnografian hyökyihin. Kulttuuriantropologisessa diskurssissa vain taitaa nykyään kuulua asiaan julistaa tiettyjen metodien moraalista ylemmyyttä.