Fortunaton kohtalo

En parlant ainsi, il approchait toujours la montre, tant qu'elle touchait presque la Joue pâle de l'enfant. Celui-ci montrait bien sur sa figure le combat que se livraient en son âme la convoitise et le respect dû à l'hospitalité. Sa poitrine nue se soulevait avec force, et il semblait près d'étouffer. Cependant la montre oscillait, tournait, et quelquefois lui heurtait le bout du nez. Enfin, peu à peu, sa main droite s'éleva vers la montre; le bout de ses doigts la toucha; et elle pesait tout entière dans sa main sans que l'adjudant lâchât pourtant le bout de la chaîne... Le cadran était azuré... La boîte nouvellement fourbie... au soleil, elle paraissait toute de feu, La tentation était trop forte.
Fortunato leva aussi sa main gauche, et indiqua du pouce, par-dessus son épaule, le tas de foin auquel il était adossé. L'adjudant le comprit aussitôt. Il abandonna l'extrémité de la chaîne; Fortunato se sentit seul possesseur de la montre. Il se leva avec l'agilité d'un daim, et s'éloigna de dix pas du tas de foin, que les voltigeurs se mirent aussitôt à culbuter.
On ne tarda pas à voir le foin s'agiter; et un homme sanglant, le poignard à la main, en sortit; mais, comme il essayait de se lever en pied, sa blessure refroidie ne lui permit plus de se tenir debout. Il tomba L'adjudant se jeta sur lui et lui arracha son stylet. Aussitôt on le garrotta fortement malgré sa résistance.
Gianetto, couché par terre et lié comme un fagot, tourna la tête vers Fortunato qui s'était rapproché.
"Fils de... !" lui dit-il avec plus de mépris que de colère.

Tulin juuri Jakke Holvaksen väitöstilaisuudesta, jonka hän aloitti siteeraamalla Prosper Mériméen novellia Mateo Falcone. Novellin voi lukea englanniksi tuolta. Kävelin tilaisuuden jälkeen tänne työhuoneelleni, koska minun oli pakko päästä kirjoittamaan se vastalause, jota väitöstilaisuudessa kyllä sivuttiin, mutta johon Holvas ei vastannut. (Sivuhuomio: Metsätalon kolmannen kerroksen käytävä, erityisesti kun tällainen harmaa iltapäivän valo siilautuu ikkunarivistöstä sisään, on yksi niistä paikoista Helsingissä, jotka herättävät minussa toistuvasti elähdyttävän läsnäolon tunnun.)

En ole lukenut Holvaksen väitöskirjaa Talousmetafysiikan kritiikkiä, joten vastaväitteeni perustuu sille, mitä väitöstilaisuudessa ymmärsin. Tuli selväksi, että kirjassa tehdään vastakkainasettelu talouden ja ei-talouden välillä. Pikku Fortunaton valinnan vaikeus Mériméen novellissa käy Holvaksen mukaan esimerkiksi valinnasta ei-talouden ja talouden periaatteiden välillä: kunnia ja velvollisuusetiikka vaatii olemaan paljastamatta rosvon piilopaikkaa, upseerin tarjoama palkkio taas houkuttelee paljastamaan sen. Ja Fortunato valitsee talouden, voitontavoittelun.

Holvas on oikeassa sanoessaan, että velvollisuusetiikka eroaa kristillisestä etiikasta, ja ymmärrän kun hän sanoo, että kristillinen etiikka perustuu talousmetafysiikalle. Tässä täytyy hyväksyä Holvaksen implisiittisesti hahmottelema talouden käsite, joka eroaa monista muista talouden määritelmistä monin tavoin. Kristillinen etiikka on talousmetafysiikalle alisteista, koska siinä ihminen esitetään velallisena. Huono omatunto on kärsimystä, joka seuraa siitä, että ihminen on velassa Jumalalle. Kunnian varaan rakentuvassa velvollisuusetiikassa ei ole tällaista ikuista velkaa kellekään ulkopuoliselle. Kristillinen etiikka olisi nostanut esiin ongelmia jo siinä vaiheessa, kun rosvo pyysi Fortunatolta apua: olisi pitänyt ratkaista, onko oikein vai väärin kätkeä rosvo oikeudenpalvelijoilta. Velvollisuusetiikassa valinta on Fortunatolle tuossa vaiheessa vielä vapaa, hän jopa ottaa maksun siitä, että suostuu auttamaan, eikä se ole mitenkään moraalitonta. Mutta lupautumalla auttamaan hän sitoo itsensä: hänellä on velvollisuus pysyä sanassaan. Niinpä kun hän hetkeä myöhemmin onkin lahjottavissa, tulee hänestä auttamatta petturi.

Toinen vastaväittäjistä, Uskali Mäki, esitti väitöstilaisuudessa mielestäni hyvän kysymyksen, jonka Holvas tulkitsi mielestäni harmillisen kapeasti eikä siksi vastannut kattavasti. Mäki totesi Holvaksen käsittelevän Aristoteleen hyvää elämää oikoksessa esimerkkinä ei-taloudesta ja samalla jostain tavoiteltavasta. Aristoteleen hyvään elämään saattoi päätyä vain patriarkaalisen ja voimakkaan hierarkkisen talouden päämies: orjat, naiset ja lapset on väistämättä suljettu sen ulkopuolelle. Jos tämä on se käytäntö, jona hyvä elämä ilmenee, eikö hyvää elämää tulisi pikemminkin vastustaa kuin tavoitella?

Oma vastaväitteeni jatkaa tätä kysymyksen miltä se näyttää käytännössä? teemaa. Fortunaton isä, Mateo Falcone, todella elää erossa talousmetafysiikasta ja vahvasti velvollisuusetiikan varassa. Fortunato on suvun ensimmäinen petturi, ja tästä johdonmukaisena seurauksena Mateo käskee hänen ensin lukea rukouksensa ja sitten ampuu hänet. On tärkeää huomata, että tämä on realistista. Kaikki mitä tiedämme kunniaa ja häpeää korostavista eettisistä järjestelmistä viittaa siihen, että käytännössä niissä kunnian menettäminen ei ole yksilön vaan koko yhteisön asia, ja vain veri pesee häpeän pois. Holvas esittää ei-talousmetafyysisen velvollisuusetiikan tavoiteltavana. Kuitenkin niin kauan kun velvollisuusetiikan varaan rakentuneiden käytäntöjen eittämätöntä raakuutta ei käsitellä lainkaan, jää tällainen eettinen pohdiskelu mielestäni kesken.

Hyvä siis, että keskustelu voi jatkua – ja joka tapauksessa, harvoinpa sitä pääsee kuulemaan näin kommentoimaan innoittavaa väitöstilaisuutta. Kiitos siitä, ja onneksi olkoon väitelleelle!