Kuvitelma helppoudesta

Rakenteen/universaalin vakuuteltiin olevan epäpersoonallista, ikuista tai ainakin pitkäkestoista ja ihmisen kontrolloimattomissa (ei kuitenkaan aivan kaikkien ihmisten). Väitettiin, että rakenteet olivat rationaalisten tieteellistä asiantuntemusta edustavien ihmisten – mutta ei tavallisten ihmisten tai valta-asemia vailla olevien ihmisten – manipuloitavissa. Sanottiin väitteillä, joiden mukaan yhteiskunnallisten ilmiöiden analyysi osoittaa rakenteilla olevan pysyvää vaikutusta, haluttavan levittää käsitystä, että yhteiskunnalliset liikkeet ja sitä myötä myös huono-osaisten yritykset muuttaa sosiaalista tilannetta olivat vailla merkitystä.

Olin eilen kuuntelemassa Immanuel Wallersteinin luentoa Vanhalla ylioppilastalolla. Maanantaina puhuimme eräässä lukupiirissä hänen johtamansa Gulbenkianin komission raportista Avoimiin yhteiskuntatieteisiin. Oli hupaisaa huomata, kuinka luentonsa aikana hän oikeastaan itse esitti sen kritiikin tuossa yllä sitaatissa esitettyä ajatusta kohtaan, jonka eräs lukupiiriimme osallistuvista esitti maanantaina. Koska hänellä – lukupiiriläisellä siis – ei huomautuksistani huolimatta liene edelleenkään blogia, ryövään ajatuksensa tänne (kuten olen tehnyt muutamaan otteeseen aiemminkin).

Wallerstein väitti luennollaan, että vuosi 1968 hävitti luottamuksen tulevaisuuden hyvyyteen. Ennen tuota vuotta oli hänen mukaansa länsimaissa tavanomaista ajatella, että jos sopeudutaan johonkin tiettyyn politiikkaan ja kestetään sen ikävätkin seuraukset, tulevat sukupolvet tulevat vääjäämättä elämään onnellisessa maailmassa. Tahdollaan, työllään, sinnikkyydellään ja valittuun ohjelmaan luottamalla ihmiset siis voisivat tehdä maailmasta paremman paikan. Opiskelijoiden mielenosoituksissa huomautettiin, että näin oli uskottu jo useita kymmeniä vuosia, eikä erityistä edistystä ollut huomattavissa – ihana tulevaisuus oli edelleen aivan yhtä kaukana tulevaisuudessa kuin ennenkin. Tietynlainen usko vaikutusmahdollisuuksiin oli tehnyt ihmisistä poliittisesti passiivisia, totesi Wallerstein, ja havainto olemassaolleiden poliittisten liikkeiden tehottomuudesta vapautti (ja hajaannutti) poliittista keskustelua niin oikealla kuin vasemmallakin.

Yllä olevan sitaattin ajatusrakennelmaan liittyy tuttu väite, että usko vaikutusmahdollisuuksien vähäisyyteen tai olemattomuuteen passivoisi ihmisiä. Lukupiirissämme koin valaistuksen kuullessani huomautuksen, että eikö pikemminkin usko vaikutusmahdollisuuksiin passivoi ihmisiä. Ei kai ihminen näe paljoa vaivaa muuttaakseen asioita jos hän uskoo, että muuttaminen on helppoa? Jos pienen ja suuren mittaluokan muutokset hoituvat yksinkertaisilla päätöksillä, niin silloinhan se päätös riittää, eikä muuta tarvitse tehdä. Usko rakenteiden jähmeyteen ja muutosten vaikeuteen voi nimen omaan herättää passivoivasta helppouden kuvitelmasta.