20.4.06

Kevät

'It is a poor conclusion, is it not?' he observed, having brooded awhile on the scene he had just witnessed: 'an absurd termination to my violent exertions? I get levers and mattocks to demolish the two houses, and train myself to be capable of working like Hercules, and when everything is ready and in my power, I find the will to lift a slate off either roof has vanished! My old enemies have not beaten me; now would be the precise time to revenge myself on their representatives: I could do it; and none could hinder me. But where is the use? I don't care for striking: I can't take the trouble to raise my hand! That sounds as if I had been labouring the whole time only to exhibit a fine trait of magnanimity. It is far from being the case: I have lost the faculty of enjoying their destruction, and I am too idle to destroy for nothing.

Juuri kun olin saanut vuorokausirytmini säälliseen tilaan, sain toissailtamyöhällä päähäni ryhtyä lueskelemaan antikvariaatista löytämääni Wuthering Heightsiä, jonka olen lukenut toki aiemminkin, mutta aika kauan aiemmin ja silloin suomeksi. Sitten kello oli neljä.

Viime yönä luin monet kohdat vielä uudestaan. Samalla kun olen sotkenut vuorokausirytmini, tänne on tullut kevät. Jos puissa olisi lehdet eikä lähes lehdet, sanoisin kesä, lämpötila kun kohosi yllättäen yli kymmenen astetta. Katupöly, alushameen valkea pitsi ja hämmennys. Kevät ravisti minusta irti innon työhön, voisin harhailla hetken, pian säät sallivat keveät yökävelyt.

Tiedän kuitenkin päätyväni istumaan edelleen tässä koneen äärellä avonaisen oven vierellä, pölyn lisäksi kahvilaan leijuu lehteen puhkeavien lehmusten tuoksu. En malta olla tekemättä kun saan eteeni jatkuvasti uusia tekstejä ja tiedän, että voin pienellä rutistuksella auttaa tekemään niistä parempia. Saan siitä rahaakin, mutta oikeastaan se tuntuu huijaukselta, nautin tästä työstä siksi paljon. Ei, en tiedä miksi, se vain on kivaa.

Jos pitäisi valita, varmaan luopuisin aika monesta muusta ennen kuin tekemisen ilosta. Siitä, että tahdon jotain, tahdon saada aikaan, ponnistan voimiani ja onnistun. En ole huolissani, en osaa kuvitella ilon katoavan, vaikka usein harhaudunkin haaveilemaan ja hämmentymään vaikkapa keväästä. Luulen jopa, että kyky keveyteen auttaa pitämään ilon tallessa. Joskus katson häkeltyneenä ilmiöitä, jotka kertovat kokemusmaailmoista vailla tekemisen iloa. Näyttää siltä, että haluttomuus ponnistella, halu välttää kaikki vähänkin vaikealta tuntuva, on itsestäänselvä ennakko-oletus. Unohdan sen silloin tällöin ja ällistyn esimerkiksi lukiessani, että kun Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisee nuorille miehille suunnatun elämänhallintaoppaan, niin: "Lehtisestä on yritetty tehdä mahdollisimman hyvin nuorten miesten käsiin sopiva. Se vastaa kooltaan Aku Ankkaa ja oppaan teksti on tehty nopeasti luettavaan kysymys–vastaus -muotoon." Eikö ihmisessä herää ärtymys tällaisen edessä? Ei kai sitten.

6 Comments:

Blogger Timo said...

Tekemisen ilon on syrjäyttänyt työn ilo, työn ilon tehokkuuden ilo ja tehokkuuden ilon tuottavuuden ilo, jos sellaista enää on. Työvoima on edelleen valtiovallan erityissuojelussa, eikä orjilta ole koskaan odotettu omaehtoista ponnistelua.

21.4.06  
Blogger Eufemia said...

Ehkä niin. Se tekee asiat helpoiksi heathcliffmaisille tekemisestä nauttiville.

21.4.06  
Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

On tosian mielenkiintoista nähdä, miten yhteiskunnassa tavallisen kansalaisen ei oikeastaan oleteta huolehtivan itsestään. Oikeistohan kutsuisi tätä ilmiötä holhousyhteiskunnaksi ja panisi sen demareitten piikkiin. Kyse on kuitenkin laajemmasta kentästä: Holhottavan kansalaisen paikan ottaa markkinatalousyhteiskunnassa kädestä pitäen ohjattava kuluttaja. Ei täällä Yhdysvalloissakaan oleteta tavalliselta kuluttajalta itsenäisyyttä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa sata vuotta sitten vallitsi melkoisen vapaa markkinatalous, jossa kansalaista ei holhottu. Sopimusvapauden vallitessa köyhä sai myydä nahkansa juuri siihen hintaan, jonka rikas antoi. Tuomioistuimet panivat täytäntöön kaikkein epäoikeudenmukaisimmatkin järjestelyt, jos ne vain olivat muodollisesti päteviä. Lakia luettiin kirjaimellisesti ja jokaiselta kansalaiselta todellakin odotettiin kaikkein hankalimpienkin mutkien tuntemista.

Seurauksena oli vastareaktio: työväenliike, kansalaissota ja, mutkan kautta, yhteiskunta, joka pitää jäsenestään huolta. Nykyisessä muodossaan se samalla tekee jäsenyytensä helpoksi. Ongelmaksi jää passivoituminen.

Aktiivinen kansalainen on aina parempi kuin nukkuva: hyvä kansalainen samastuu kansaansa ja työskentelee tietoisesti isänmaan ja ihmiskunnan puolesta. Toisaalta kansalaisten suuren joukon aktivoiminen tällaiseen ponnisteluun edes lyhytaikaisesti vaatii sietämättömiä elinoloja. Onko tosiaan niin, että hyvinvoivassa yhteiskunnassa kansaa ei voi saada käyttämään valtaansa? Ehkä ideaalinen ihmiskunnan olotila on nykyinen, jossa hyvää tarkoittavat "asiantuntijat" kertovat hyvinvoiville kansalaisille, mitä heidän pitäisi elämällään tehdä.

22.4.06  
Blogger सारी said...

Ihanneyhteiskunnassa kansalaisen ei tarvitse tuntea kiitollisuutta siitä, että hänen ihmisoikeuksiaan kunnioitetaan ja ylläpidetään;
nuorten miesten holhoaminen on jo sitten aivan toinen asia.

Yksinkertainen ja selkeä kommunikointi ei sinänsä ole mikään negatiivinen asia.
Älykäs ihminen osaa olla loukkaantumatta siitä, että asiat väännetään rautalangasta.

22.4.06  
Blogger Eufemia said...

Erastotenes, kyseessä on tosiaan jotain paljon laajempaa kuin mistä mikään holhousyhteiskuntapuhe saa kiinni. Enkä toisaalta osaa uskoa, että passiivisuus olisi hyvinvoinnistakaan kiinni; kuten Timo sanoo, orjilta ei ole koskaan odotettu omaehtoista ponnistelua.

Turvallisuutta ja hyvinvointia ei tässä kannata mitata verraten eri aikoja toisiinsa vaan verraten eri aikoina tarjolla olleita mahdollisuuksia toisiinsa. Maaorjan elämä ei ollut nykynäkökulmasta katsottuna kovin turvallista tai hyvinvoivaa, mutta hänenkin odotettiin ponnistelevan vain määrättyjen, muiden määräämien asioiden hyväksi. Uumoilen, että aika moni tekikin niin. Niin oli turvallisinta.

Sari, toki älykäs ihminen osaa olla loukkaantumatta siitä, että asiat väännetään rautalangasta. Ärsyyntyminen on hieman eri asia, tai ehkä voisi puhua sisuuntumisesta; halusta olla toteuttamatta sitä oletusarvoa, jonka vuoksi asioita helpotetaan.

22.4.06  
Blogger Veloena said...

Pitsihelmasää, loistavaa. Me vielä odotamme vaikka otinkin kirjanjulkkareissa varaslähdön kevääseen.

22.4.06  

Lähetä kommentti

<< Home