Eräs minulle vieraista maailmoista
Palaan ensi viikolla Suomeen. Nyt teen kaikenlaista, mitä minun on ollut tarkoitus tehdä täällä, joten en ehdi juuri kirjoittelemaan. Haluaisin oikeastaan miettiä erästä aihetta kirjoittamalla siitä, mutta kiireen lisäksi on toinenkin syy, jonka vuoksi en voi: en tiedä siitä tarpeeksi. Sen sijaan, että kirjoittaisin, pyydänkin siis muita kirjoittamaan.
Olen usein kuullut ja lukenut kuvauksia myyttisestä maailmasta, jota en tunne lainkaan: peruskoulua käyvien poikien elämästä luonnontilassa. Tuossa linkkeinä tänään lukemani maininnat. Kuten viittaukset myyttisiin maailmoihin yleensäkin, maininnat ovat yleensä sillä tapaa yleisluontoisia, ettei initioimaton pääse perille asiasta kovinkaan hyvin.
Koulussa kärsivien tyttöjen maailmaan osaan eläytyä helpommin, ja lisäksi siitä on helppo löytää kerrontaa. En muista lukeneeni yhtään yläasteikäisen pojan tekstiä, jossa kerrottaisiin tuon minulle tuntemattoman maailman käytännöstä. Tätä blogia taitaa lukea ainakin muutama sellainen, joka muistaa millaista se oli. Kertoisitteko? Kertoisitteko vaikka jonkin yhden esimerkin, tapahtuman, joka mielestänne kuvaa sitä, mistä oli kyse?
Olen usein kuullut ja lukenut kuvauksia myyttisestä maailmasta, jota en tunne lainkaan: peruskoulua käyvien poikien elämästä luonnontilassa. Tuossa linkkeinä tänään lukemani maininnat. Kuten viittaukset myyttisiin maailmoihin yleensäkin, maininnat ovat yleensä sillä tapaa yleisluontoisia, ettei initioimaton pääse perille asiasta kovinkaan hyvin.
Koulussa kärsivien tyttöjen maailmaan osaan eläytyä helpommin, ja lisäksi siitä on helppo löytää kerrontaa. En muista lukeneeni yhtään yläasteikäisen pojan tekstiä, jossa kerrottaisiin tuon minulle tuntemattoman maailman käytännöstä. Tätä blogia taitaa lukea ainakin muutama sellainen, joka muistaa millaista se oli. Kertoisitteko? Kertoisitteko vaikka jonkin yhden esimerkin, tapahtuman, joka mielestänne kuvaa sitä, mistä oli kyse?
Tunnisteet: mieheys
17 Comments:
Kyseessä ei ole valitettavasti myyttinen maailma, sillä jouduin elämään siinä yhdeksän vuotta. ;-) On silti erittäin hankala kuvata yhteisöä, jonka toiminta poikkeaa todella paljon yhteiskunnan normeista. Toisaalta yksittäistapaukset eivät yleensä ole riittäviä. Tulisi kuvata sitä mielentilaa, joka luokassa vallitsee.
Seitsemännellä luokalla minulla oli tapana tehdä tehtäviä tunnilla, sillä hidas tahti puudutti. Luokka"toverini" painostivat sekä ruotsin- että englanninopettajat kieltämään tämän, sillä heitä häiritsi suunnattomasti se, että sain läksyt tehdyksi tunnin aikana. Huolimatta mellakoinniksikin yltyneestä painostuksesta matematiikanopettaja ei kieltänyt minua tekemästä tehtäviä tunnilla. (Ehkä tämän vuoksi olen DI enkä humanisti.)
Koska erityisesti englannintunnit olivat erittäin pitkäveteisiä, sain luvan lukea englanninkielistä romaania tunnin aikana. Seurauksena oli se, että jopa opettajan läsnäollessa kirja otettiin minulta useilla eri tunneilla pois ja se päätyi todella monipuolisiin paikkoihin. Opettaja ei kyennyt estämään tätä millään tavoin.
Toisin sanoen omatoimista opiskelemista kouluajalla yritettiin aktiivisesti estää ja opettajat sopeutuivat tilanteeseen. Outoa.
Päinvastoin! Poikakoulussa 70-luvulla kunnioitettiin ns. "tajuttomasti" neroa, joka teki kotitehtävät tunnilla juuri ennen opettajan luokkaanastumista.
Aihe on kuitenkin kiinnostava, mieleeni tulee heti Judith Rich Harrisin ryhmäsosialisaatioteoria ja toiseksi hämmästytti tämän kirjoitustehtävän sukupuolieron ennakointi.
Jää nyt vaivaamaan.
Koulukiusaaminen myös aikanaan saattoi olla osa valtion poikakoulun (piilo)opetussuunnitelmaa; jos selviät keskikoulun, niin pääset työnjohtajaksi yksityiselle ja jos kirjoitat kuus ällää niin kouluttudut ilman muuta virkamieheksi.
Sukupuolieron ennakointi johtuu siitä, että niissä lähteissä, joihin kirjoituksessani viittaan, tehdään tuo ero aika selvästi. Vrt. "luonnontilaa kuten ala-asteen miestenvessaa". Myös (sukupuolierotelluista) liikuntatunneista on ollut aika rajua puhetta.
Jotenkin hämmästyttävältä tuntuu ajatus, että tytöt eivät vertautuisi toisiinsa silloin kuin pojat vertautuvat.
..."luonnontilaa kuten ala-asteen miestenvessaa".
Ala-asteella ei ole miesten vessaa.
ÄH!
Naisetko ne kertovat yläasteen poikien vessoista vai miehet yläasteen tyttöjen vessoista?
Tjaa, ymmärränköhän Jack nyt mitä puhut?
Koululaitos järjestää kouluikäiselle hyvin selväksi tulevan sukupuolieron. Kouluissa on tiloja, jotka erotellaan vain yhdelle sukupuolelle sallituiksi, ja näitä tiloja on enemmän ja erottelu on tarkemmin valvottua kuin muistan Suomessa mualla nähneeni. Tilojen lisäksi on aikoja, jolloin koululaiset jaetaan ryhmiin sukupuolen perusteella, esimerkiksi keväisellä liikuntatunnilla tytöt ja pojat juoksevat samaa pururataa, mutteivät suinkaan yhdessä.
Tämä erottelu osaltaan luo ainakin minun kokemusteni mukaan yllättävänkin erilliset poikien ja tyttöjen sosiaaliset ympäristöt. Ne kiteytyvät esim. tyttöjen pukuhuoneessa ennen liikuntatuntia tai koulun tyttöjenvessan peilin ääressä. Luen ja kuulen mainintoja vastaavasta (?) peruskoulua käyvien poikien maailmasta, ja maininnat ovat hyvin erilaisia kuin kuvaukset, joita antaisin näkemästäni ja kokemastani tyttöjen maailmasta.
Minä kirjoitin ala-asteen miestenvessasta luonnontilana. Olisiko pitänyt kirjoittaa "poikien vessa"? Sorrilan koulussa Valkeakoskella sinne mentiin koulurakennuksen ulkopuolelta, laskeutumalla kapeaa rappua kellarikerrokseen. Nuoremmat pojat eivät oikein uskaltaneet vessassa käydä, koska sinne ei yltänyt välituntivalvojien silmä. Isommat pojat käyttivät sitä sitten kidutuskammiona, koska poikajoukon geeneissä on määräys rääkätä heikompia.
Kiinnostava orgaaninen joukkosubjekti. Mutta niin, jotain tuollaista kärpästenherramaista olen ollut ymmärtävinäni. Oikeastaan minua kai kiehtoo ja kummastuttaa se, kuinka paljon enemmän sekä suullisia että etenkin kirjallisia omakohtaisia kuvauksia olen kohdannut siitä, kuinka tyttöjä kiusataan koulussa kuin siitä, kuinka poikia kiusataan. Asiasta pikemminkin mainitaan kuin kerrotaan. Kuvausten puuttuminen jättää koulujen sukupuolierotellut tilat hyvin hämäräksi alueeksi.
En aivan suoraan vastaa kysymykseesi, mutta mieleeni juolahti mainita parista seikasta.
Poikien "luonnontilaisesta" kiusaamiskulttuurista ei tavata turinoida, koska kyseinen kulttuuri luonnollistuu osaksi sukupuolisuutta yhä vahvemmin pojan kasvaessa ja tullessa määritellyksi mieheksi. Poikienkeskinen (sekä kehollinen että kielellinen) väkivalta on alku turpiinvetämis- ja turpiinsaamisoikeuden sekä etenkin asevelvollisuuden legitimoitumiselle.
Toisin sanoen kunnon normaali mies ainakin osittain oikeuttaa lapsuudessa koetut kamppailut ja kärsimykset osaksi miehen luonnollista roolia. Niin kauan kuin pojat on poikia, mies on mies.
Tähän liittyy myös pojille tyypillinen suhtautuminen tyttöjen liikunnanopetukseen. Pojat näkevät tyttöjen liikunnan usein harmittomana pelleilynä. Poikien liikuntaa sen sijaan arvostetaan hikisenä, sotilaallisena ja kilpailuhenkisenä.
Sen sijaan tyttöjen vessakulttuuri vaikuttaa huolestuttavan monia poikia. Pojilla ei ole sosiaalista vessakulttuuria. Vessaan mennään seisomaan ja losottamaan -- tai enintään tekemään fyysistä väkivaltaa. Mitä ihmettä tytöt saattaisivat tehdä yhdessä vessassa ollessaan? Se on aivan käsittämätöntä. Jos liikuntatunneissa piilee sotilaallisen ja sovinistisen mieskulttuurin siemen, vessoissa on miesten naispelon ja sosiaalisen inkompetenssintunteen juuri.
Hmh. Esittelemäni poikien luonnontilainen toiminta ja heidän tulkintansa tyttöjen vastaavasta toiminnasta muuten vaikuttaisi tuottavan naisiin kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa: Miehet ovat vahvempia ja naiset kätkevät vessaan jotain uhkaavaa.
Armeijakokemuksia kuvataan pikkutarkasti, kouluikäisten poikien luonnontilaa ei. Joku sellainen ero tässä on, joka ei aivan mahdu kuvaukseesi, theokratie.
Armeijakokemukset ovat sosiaalisesti hyväksyttäviä. Armeijassa mies harjoittelee käyttämään laillista väkivaltaa kasvotonta epäihmistä, vihollista, kohtaan. Tämä on hyväksyttävää ja kunniakasta. Tosiseikka, että samaa väkivaltaa voisi käyttää kanssaihmisiä kohtaan, luo itsetuntoa ja ylpeyttä omasta hillitystä voimasta. (Enemmistö miehistä ei koskaan käytä oppimiaan taitoja ketään vastaan.)
Koulun väkivalta kohdistuu toisiin lapsiin ja useimmat miehet lopettavat sen harrastamisen murrosikäisinä. Turpiinantaminen ja -ottaminen ovat pohjimmiltaan lapsellisia eikä niissä ole mitään ylpeiltävää, kun vaiheesta on kasvettu ohi.
Väkivalta on olennainen osa miehistä identiteettiä. Se ei kuitenkaan ole aktuaalista vaan potentiaalista väkivaltaa. Vain syrjäytyneet, jotka eivät kykene saamaan itsetunnolleen täytettä muualta, käyttävät väkivaltaa. Suurin osa miehistä on tyytyväisiä siihen tietoon, että on sitä lapsena (ja armeijassa) käyttänyt ja kykenee tarvittaessa puolustautumaan uhkaa vastaan. Tätä edustaa erinomaisesti suomalainen puukko: loistavasti puutyöhön soveltuva yleistyökalu, joka on yhtä erinomainen tappoase. Suurin osa puukoista ei leikkaa kuin eläinten lihaa ja puuta.
'Miesten vessa' kuvaa tätä ala-asteelaisille todellista tilaa mielestäni hyvin. Se on tila, jossa mies asuu ja josta se tulee poikiin väkivaltana ja yksinäisyytenä. Siitä tilasta tullutta miestä pojat ruokkivat toistamalla sitä kaikissa tiloissa ja heidän annetaan tehdä sitä aika vapaasti. Esimerkiksi siinä ympäristössä, johon itse lapsena sosiaalistuin, vain kuolemaan johtanut tai naisiin kohdistunut väkivalta tuomittiin.
Tämä yksinäisyys, jota erastotenes mielestäni ansiokkaasti kuvasi naispelkona ja tunteena inkompetenssista, saa miehen aktiivisesti repimään sukupuolia irti toisistaan. Monet miehet kohtaavat naisen vain parisuhteen tai seksuaalisen piirissä ja kokevat silloinkin olevansa tekemisissä jonkin täysin vieraan ja myyttisen kanssa. Poikina kasvaneet tuntuvat myös esimerkiksi tekevän kohdallaan paljon useammin vahvan eron homo / hetero, heijastaen sukupuolieron kokemukseen seksuaalisuudestaan.
Onko sukupuolieron ylläpitäminen jotenkin lähtökohtaisesti miehistä tai patriarkaalista toimintaa, jota naiset heijastaisivat? Sukupuoliroolit sinänsä ovat tietysti miehisen vallan määräämiä, mutta tuleeko tunteeni siitä, että tyttökulttuuri kasvattaisi jäsenensä jotenkin elastisempaan tai liikkuvampaan sukupuoleen todellisuudesta vai poikana kasvaneen etäisyydestäni?
Yritetän vielä vastata blogimerkinnässä pyydettyyn, vaikka se on vaikeaa.
Ala-aste. On sota. Kaikkialla on väkivaltaa ja kaikilla on tarkka asema väkivallan määräämässä hierarkiassa. On omia ja toisia, omien keskuudessa väkivaltaa harjoitellaan ja sillä kisaillaan, toisia pelätään ja vihataan. Taanoisessa rehdissä taistelussa kunnostautuneena olen omien arvossa ja toisten tiedossa.
Koulussa kävelen huolimattomasti, unohdan tarkkailla elävää sosiaalista maantiedettä, joudun nurkan taa väärien kanssa. Kymmenen piirittää, arvossa korkein haastaa taisteluun. Lyönti, potku, kuristus. Saan etäisyyttä, joku potkaisee takaa ristiselkään. Kaadun, veri maistuu, huimaa. En osaa pelätä tai inhota tilannetta, näin kuuluukin olla. Pääsen ylös, torjun lyönnin, näen sivusilmällä jonkun, kai potkaisijan, juoksevan kohti varomattomasti, väärin. Kaadan juoksijan maahan ja potkaisen ohimoon. Se on tyttö! Tyttö, joka ei osannut lukea tilannetta, ei ymmärtänyt mitä tapahtuu, oli juoksemassa kohti tai ohi muuten vaan. Rehtorin puhuttelussa en osaa kuin itkeä. Kotona ei auta tehdä edes sitä, naista lyönyt saa selkäänsä. Luonnollisesti, kuten kuuluukin olla.
Erittäin kiinnostavia kuvauksia, kiitos. Jtm, jäin miettimään sitä, kasvattaako tyttökulttuuri jäsenensä jotenkin elastisempaan tai liikkuvampaan sukupuoleen. Luultavasti vastaaminen on ainakin minulle mahdotonta, luultavasti paikoin ollaan paljon jäykempiä kuin toisin paikoin. En osaa arvioida miten on keskimäärin. Fyysinen koskemattomuus on varmasti ainakin huomattavasti useammalle tytölle kuin pojalle itsestäänselvyys. Se on iso asia, veikkaan.
Kiireesti,
Itse peruskoulun 12 vuotta sitten lopettaneena voin satunnaisesti kiusattuna ja vielä satunnaisemmin kiusanneena sanoa, että ainakin meillä poikien välinen kiusaaminen tapahtui täysin julkisesti, keskellä pihaa, välitunneilla - itse en vessoissa tms. muista mitään vastaavaa tapahtuneen. Varsin näkyvää toimintaa, jonka olemassaoloa ei kyseenalaistettu, harvemmin oikeutustakaan. Muistaakseni; en ole aktiivisesti viitsinyt vielä, näin nuorena, kaikkien traumojen alkuperiä perinpohjaisesti itselleni selvittää.
Heikomman nälviminen on helppoa, ja osoittaa nokkeluutta. Itse olin ylipainoinen luokan priimusoppilas, joka teki minusta "luontaisen" kohteen tietyn tyyppisten (l. tyhmien ja ylpeiden parempien perheiden kakaroiden) poikien turhautumiselle eli kiusausvietille. Mutta annoinko takaisin, lyömällä tai uhkailemalla, vaikka olin kooltani paksuuden lisäksi myös lähes kaikkia pitempi? Enpä tietenkään, koska isä ei ollut opettanut tappelemaan (naapurin vuotta nuorempaa poikaa löin tosin kerran taloyhtiön parkkipaikalla jääpallomailalla päähän kesken pelin, kun tämä oli minua kutsunut läskiksi. Vieläkin on huono omatunto, mikä osoittaa sen, että oli vain hyvä etten useammin takaisin lyönyt). Kiusaamista piti vähentää mieluummin osoittamalla oma kyky heikompien sortamiseen - vieläkin nolottaa se kerta, kun yläasteella älysin jallittaa erästä hieman hitaampaa luokkatoveria pesäpallopelin aikana kärkkymään kolmospesältä kotiin silloin, kun pallo oli lukkarilla. Palohan siitä tuli, ja häpeä toisen niskaan. Myöhemmin Teemu (nimi muutettu) siirtyi erityisluokalle.
Mutta ainakin meillä kiusaaminen ja henkinen kilvoittelu kulki myös sukupuolirajojen ylitse - kun kerran eräs luokan tytöistä (yläastetta oli tämä) sattui saamaan paremman numeron kuin minä jostain kokeesta, oli hehkutus niin voimallista, että kyllä harmitti. Mistä kertoo sekin, että yhä tämän tapauksen muistan.
Jos pika-analyysiä haluaisi lähteä tekemään, voisi sanoa kyseen olevan hierarkian muodostumisesta ja muodostamisesta. Ja jos on totta se, että hierarkia on patriarkaatin paskajuonia, voitaneen ehkä löytää tai ainakin yrittää etsiä syitä siihen, miksi poikien joukossa tämmöinen kinailu on avoimempaa ja hyväksytympää kuin tyttöjen.
Tai sitten ei. Helpot vastaukset ovat joskus liian helppoja.
Ja sitten jotkut intoa puhkuen perustavat uuden. Aina.
Lähetä kommentti
<< Home