Maan hiljaiset

Camminiamo una sera sul fianco di un colle,
In silenzio. Nell'ombra del tardo crepuscolo
Mio cugino è un gigante vestito di bianco
Che si muove pacato, abbronzato nel volto,
Taciturno. Tacere è la nostra virtù.
Qualche nostro antenato dev'essere stato ben solo
– un grand'uomo tra idioti o un povero folle –
per insegnare ai suoi tanto silenzio.

Tuo on Cesare Pavesea, "I mari del Sud". Mietin aivan muuta, ja se näkyy siinä mitä lukemastani tuli mieleen.

Per insegnare ai suoi tanto silenzio: opettaakseen omilleen niin paljon hiljaisuutta. Ajatus suvusta, joka on perinyt hiljaisuuden joltain etäiseltä esi-isältään. Suvun luonne on muotoutunut tuon esi-isän satunnaisesta syystä johtuneen hiljaisuuden mukaan. Suku kytkeytyy muihin sukuihin, ja niin maa on eräänä päivänä täynnä vaitonaisia. Vaitonaiset ovat kotonaan vaitonaisten seurassa, heidän ajattelunsa kulkee samoja ratoja, he ymmärtävät toistensa harvoja sanoja, ja ennen muuta hiljaisuutta.

Ajattelen Rousseauta ja Herderiä.

Eräänä päivänä, juuri oikealla hetkellä, vaitonaisten keskuuteen saapui juuri oikeanlainen lainsäätäjä. Hän herätti vaitonaiset huomaamaan itsensä vaitonaisina, ja sääsi näille lait, jotka ilmensivät vaitonaisten omimpia ajattelutapoja. Vaitonaisista oli tullut kansakunta. Sulkeutuivatko vaitonaiset omiin oloihinsa jotteivat joutuisi vertaamaan omaansa toisten omaan, itselleen vieraaseen, ja hyödyttömästi, hedelmättömästi kärsimään tästä vertailusta? Osaisivatko he pitää arvossa omaa historiaansa, tapojaan ja vaiteliaita kansantanssejaan?

Nyt ajattelen romantiikkaa, saksalaista idealismia ja nationalismin kehitystä.

Eksyisivätkö vaitonaiset muita kohdatessaan hylkäämään oman elämäntapansa, koettaen kömpelösti matkia vieraiden puheen vuolautta? Vai osaisivatko he antaa omalleen arvon ja kohottaa vaitonaista ajatteluaan yhä ylemmäs, kaikkien ihmisten hyväksi, paljonkin puhuvien? Jakavatko vaitonaiset omaa viisauttaan muillekin?

Nyt mietin jo Heideggeria.

Jakaessaan vaitonaista viisauttaan toisille, eivätkö vaitonaiset eksy loputtomaan puheeseen? Miten vaitonainen on se, joka puhuu vaitiolon hyveestä? Avaa vuosien saatossa omaksutun viisauden kommunikaation jokapäiväisyydelle, joka mittaa kaiken samalla mitalla, joka näkee kaiken kaikille ymmärrettävänä, niin ettei mikään enää ole omaa, ja muille omituista, koska kaikki voivat omaksua kaiken? Eivätkö vaitonaiset näin tekemällä hylkää omansa, viisauden joka ei perustu sanomiseen?

Mutta.

Tarinassa maasta täynnä hiljaisia unohdetaan, että ajatus omasta viisaudesta, joka olisi eri kansoilla eri, pohjautuu käsitykseen, joka on puhuttavissa ja sanottavissa. Ajatus vaitonaisten oman viisauden erityisluonteesta ja ainutlaatuisuudesta perustuu olettamukselle, että jokaisella kansalla on ainutlaatuista ja muille välittymätöntä viisautta, kullakin omansalaista. Tässä suhteessa kansat siis olisivat toistensa kaltaisia, tämä samankaltaisuus on kommunikoitavissa ja tämä sääntö pätee kaikkien kansojen kohdalla. Ajatus vaitonaisten viisauden ainutlaatuisuudesta perustuu siis oletukselle kansojen yli kulkevasta kommunikaatiosta ja yleispätevistä kuvauksista.

(Tosiaan: sain viime kirjoituksessani manaamani justify-komennon toimimaan.)