Huonoa lukemista
Luen silloin tällöin maksusta proosaa. Käännettäviksi ehdotettuja kirjoja, joista tarvitaan lyhyt lausunto. Yleensä nuo kirjat ovat mitäänsanomattomia. Harmi etten voi siteerata mitäänsanomattomuutta, mutta ainahan voi mennä kirjakaupassa sen viihdepokkarihyllyn ääreen ja poimia jotain, ajanee saman asian.
Tympeiden kirjojen lukeminen on pahasta. On kaunokirjallisuutta, joka tekee tilan kuulaaksi ja janottavaksi hengittää, kirjoja jotka avaavat ajatelua ja saavat kaikki hyvät ja raikkkaat ja raivoavat säät minuun, tai lämpimän auringonpaisteen rantakalliolla. Sitten on niitä, joiden vaikutus on sama kuin television (miksi haluta sellainen kotiinsa?) sarjaohjelmien tai verkossa tuhratun illan. Sisätila käy jos se on kirjastopölyinen, piipputupakantuoksuinen tai tiiviyttään kihelmöivä, mutta tympeiden kirjojen tarjoama huoneilma haisee uusien virastorakennusten käytävien muoviliimalta ja ilmanraikastimella peitetyltä tunkalta.
Tunkka tunkeutuu minuun lukiessani ja mielestäni tulee tunkkainen. Voin kuvitella tarttuvani upoksissaoloon ja lilliväni tyynenä ja vain hieman ahdistuneena ilman, että ajan kuluminen merkitsee. Tahmasta irrottautuminen on työlästä. Jospa en viitsisikään.
Ehkä tätä voisi ajatella koitoksena? Todistan itselleni, että olen tarpeeksi vahva ravistellakseni itseni hereille aina uudestaan, tai epäonnistun, ja jään maailmaan, jossa tympeiden kirjojen auki levittämällä ajattelulla on väliä.
Tympeiden kirjojen lukeminen on pahasta. On kaunokirjallisuutta, joka tekee tilan kuulaaksi ja janottavaksi hengittää, kirjoja jotka avaavat ajatelua ja saavat kaikki hyvät ja raikkkaat ja raivoavat säät minuun, tai lämpimän auringonpaisteen rantakalliolla. Sitten on niitä, joiden vaikutus on sama kuin television (miksi haluta sellainen kotiinsa?) sarjaohjelmien tai verkossa tuhratun illan. Sisätila käy jos se on kirjastopölyinen, piipputupakantuoksuinen tai tiiviyttään kihelmöivä, mutta tympeiden kirjojen tarjoama huoneilma haisee uusien virastorakennusten käytävien muoviliimalta ja ilmanraikastimella peitetyltä tunkalta.
Tunkka tunkeutuu minuun lukiessani ja mielestäni tulee tunkkainen. Voin kuvitella tarttuvani upoksissaoloon ja lilliväni tyynenä ja vain hieman ahdistuneena ilman, että ajan kuluminen merkitsee. Tahmasta irrottautuminen on työlästä. Jospa en viitsisikään.
Ehkä tätä voisi ajatella koitoksena? Todistan itselleni, että olen tarpeeksi vahva ravistellakseni itseni hereille aina uudestaan, tai epäonnistun, ja jään maailmaan, jossa tympeiden kirjojen auki levittämällä ajattelulla on väliä.
2 Comments:
Tahmaiseksi jäävät joskus omatkin tassuni, kriitikon työstä. Silloin yleensä en kirjoita kirjasta riviäkään.
Rakas Eufemia, tahmaiset kirjat ovat usein painosten kuninkaita ja kuningattaria, niin että sinulla on mahdollisuuksia: a)pyydät palkkion korotusta (siis leipää ja viiniä varten), b) et käsittele tahmakirjoja lainkaan.
En tunne kustannusmaailmaa, joten en tiedä miten siellä suhtautuvat asioihin. Yleisesti on kuitenkin niin, että tässä yhteiskunnassa suhtauduttaan palkkioiden korottamiseen hyvin pidättyvästi.
Rakas Ripsa,
kolmaskin vaihtoehto on: tyydyn mukisematta saamaani palkkioon ja käsittelen välillä tahmakirjoja. Lausunnointi on sellaista; on ehkä hyvä, että teen sitä vain silloin tällöin. Lausuntohan tarvitaan siksikin, että tiedettäisiin kuinka tahmainen kirja on kyseessä, ja tavallaan on hauskaa kirjoittaa tympääntyneitä lausuntoja (kirjoitan yhtä paraikaa). Muutamaan otteeseen olen saanut näin luettavakseni oikein hyviäkin kirjoja (tai no, ainakin kerran).
Lähetä kommentti
<< Home