4.6.05

Vuoden 1701 virsikirjasta

Jo joutuu armas aika,
ja suvi suloinen,
joll' kauniist' kauniin paikan
kaunistaa kukkainen;
Nyt armas aurink' meitä
taas lähtee lähemmäks',
hän kuolleet hautoo, heitä
jäll' tekee eläväks'.

Luen oikeastaan paraikaa Juhani Salokanteleen kirjaa Linnasta Saarikoskeen, mutta pöydällä lojunut tuloste innoitti kirjoittamaan. Joku oli kaipaillut vanhaa versiota suvivirren ensimmäisestä säkeistöstä. Millaisiakohan kevätjuhlat olisivat, jos niissä laulettaisiin auringon lähestyvän ja hautovan kuolleet jälleen eläviksi? Kesä tuo tuomiopäivän ja punaisen jättiläisen.

Näin painajaisia. Pilvisen päivän tuoksu ja työpaikkani pölyinen autius rauhoittavat. Painajaisistani pahimpia ovat ne, joissa kammo ei tunnu suoraan, vaan odottaa mieltä hiertävänä vaiettuna tietona, että olen sopeutunut johonkin, johon ei enää koskaan pitänyt sopeutua. Painajaisissani en yleensä joudu uusiin tilanteisiin vaan palaan vanhoihin; alistuminen vain tuntuu vahvemmin kuin valveessa, se painaa ilmaa unen deterministisessä maailmassa. Unessa olen jo valinnut ajattelematta enkä voi muuttaa mieltäni.

1 Comments:

Anonymous Nimetön said...

Tutustuessani sinun ja Veloenan kirjoituksiin ihmettelen yhä uudestaan kuinka löydän sanattomia ajatuksiani teksteistänne yhä uudelleen.

Se herättää pelottavan epäilyksen siitä että en osaa mennä sinne minne koen kaipausta. En edes osaa kunnolla paikantaa niitä kytköksiä jotka saavat minut luulemaan että ymmärrän, että olen ollut siellä myös.

Voi kiitos sanat ja kontekstit, kiitos yhteneväisyydetemme, kiitos internet ja kiitos teille jotka kirjoitatte.

27.11.07  

Lähetä kommentti

<< Home