Salainen nimi

De même, notre "nom secret" n'est autre que notre "nom propre", mais épelé et lu différemmenr, résonnant différemment. Le "vrai nom" est un nom, un nom "commun", mais (re)crée, (re)naissant, comme si, mort ou endormi, il attendait de vivre, de vivre d'une deuxième mais première vie. Et l'amour qui me fait naître à moi-même en me rélévent mon vrai nom est chose divine, et mon nom secret est le seul nom divin.

Siivoan luolani kaaosta, mattoa näkyy jo paperipinojen alta enemmän kuin jonkin aikaa sitten. Löysin monistenipun, jota muistelin täällä joskus aiemminkin. Françoise Proust kirjoittaa kirjansa L'Histoire à contretemps viidennessä luvussa "Les noms secrets" Benjaminista, kielestä ja salaisista nimistä. Olen nyt aika tyhjä. Viime aikoina en ole jaksanut kirjoittaa tänne kuin sutaisuja. En melkein luota siihen, että salaisista nimistä voisi puhua ilman, että palaan muuallekin ja avaan ajatuksia kielestä sinä, missä maailma paljastuu aina jonkinlaisena. En enää tiedä mitä useimmat tietävät tai pitävät itsestäänselvänä. Se on vieraannuttavaa. Koetan silti.

Olen antanut itselleni nimen, olen Eufemia. Yleensä nimet saadaan. Nimi näyttää nimetyn aina jonkinlaisena, ja arkinen nimemme, jota kuulemma lausuttavan tavan takaa, näyttää meidät osana ympäristöä, erilaisissa rooleissa, joita muut ja itse itsellemme annamme. Antamalla itselleni nimen kuvaan itseni tietynlaisena; olen valinnut kuvaukseni röyhkeästi itse.

Salainen nimi on sellainen, joka ihmisellä on, mutta jota hän ei tunne, ja silti tuntee omakseen kun kuulee sen lausuttavan. Se voi olla muka sama kuin arkinen nimemme. Silti se on aivan toinen, sillä se näyttää ihmisen rakastettuna ja kaivattuna. Salaisen nimensä voi kuulla vain kaivatun ihmisen suusta, ja se näyttää nimetyn kauniina, itselleen uutena.

Onko ketään, jonka nimeä et mieluusti lausu tämän ihmisen kuullen ääneen? Voiko varovaisuus johtua siitä, että saatat tietää hänen salaisen nimensä, mutta pelkäät?