Täky

Lähdin alunperinkin liikkeelle ilman täsmällistä suunnitelmaa. Halusin poimia esiin lauseita, jotka tavalla tai toisella pysäyttävät minut, lukijansa. En etsi ajatuksia. En suosi mielipiteitä. En kerää aforistiikkaa. Riittää kun lauseessa on se jokin. Blogin luonne, siis se että teksti kulkee ikään kuin väärässä tai ainakin lineaarisesta poikkeavassa järjestyksessä, kuului jutun juoneen. Halusin nähdä mitä tapahtuu kun toisistaan tietämättömät lauseet joutuvat lukijan toimesta tekemisiin toistensa kanssa, mutta myös sen, mitä tämä päinvastainen kirjoitustapa saa aikaan.

Karri Kokko kirjoittaa kommenttilaatikossaan Uusista lauseista, jota ei kohta enää voi kutsua lempilapseksi. Tällä seudulla ollaan nopeasti aikuisia ja pian pikkuisia instituutioita. Jos verkkoloki ei kätkytkuole, sitä pidetään täysikasvuisena, Nestorit ovat sitten erikseen.

Olen hieman kateellinen mahdollisuudesta upota virkkeiden kuunteluun. Vielä viikon verran viilaan viiteapparaattiani ja alaotsikoitani kohdalleen, vasta sitten saan muuta. Muka näin, oikeasti karkailen tavan takaa. Onko suomessa vastinetta sanalle "escapade"? Sanakirjani tarjoavat karkaamista, livistämistä ja pinnaamista, mutta olen eri mieltä. Kyseessä on pieni pakoretki ilkikurisella ilmeellä ja riettauden pilkahduksella, joka ei kuitenkaan aidosti uhkaa projektinhallintaa.

Eilisen työvuoron aikana karkasin metriikkaan. Sain työtoverini sekä ystävän, jonka kanssa keskustelin verkossa, kiinnostumaan kanssani spondeen ja trokeen välisestä erosta; tai ainakin puhumaan. Unto Kupiainen määrittelee spondeen kahden pitkän tavun muodostamaksi laskevaksi runojalaksi. Määritelmä ei riitä täysin erottamaan sitä trokeesta. Wikipediassa puhutaan tavujen pituudesta muttei laskevuudesta, pikemminkin vihjataan, että spondeen tavut olisivat yhtä painokkaat. Pitkä tavu on sitä paitsi suomessa eri juttu kuin englannissa. Määritelmien outoudet liittynevät siihen, että kreikan- ja latinankielisessä runoudessa tavujen pituudella oli ratkaiseva merkitys, nykyään painotetaan painoa.

Vieraan kielen virkkeitä jää joskus maistelemaan eri tavalla kuin omiaan. Olen ennenkin kai siteerannut täällä tämän, Melvilleä: "Within are shabby shelves, ranged round with old decanters, bottles, flasks; and in those jaws of swift destruction, like another cursed Jonah (by which name indeed they called him), bustles a little withered old man, who, for their money, dearly sells the sailors deliriums and death."