Hengetär vailla menneisyyttä

1800-luvun alkuvuosina Suomen kansalla ei määritelmän mukaan ollut historiaa eikä kieltä. Hyvin tunnetussa esitelmässään vuodelta 1843 Topelius kysyi onko Suomella historiaa ja vastasi samaan hengenvetoon kansallisen ajattelun elähdyttämien ystäviensä kauhuksi, ettei ole. Seurasi vuosia kestänyt keskustelu. Kysymys oli tietenkin määrityksestä. Alueilla, joilla ei ollut itsenäistä poliittista historiaa, kuten Suomessa tai Norjassa, esitettiin historia mielellään kulttuuri- eikä polittiis-valtiollisena historiana. Topelius jäi käsityksineen karvaasti tappiolle ja muutti itsekin myöhemin kantaansa. Hän kuitenkin aloitti kiistan, jota vieläkin tietyissä muodoissa historioitsijat käyvät Suomessa.

Luen Ilkka Herlinin artikkelia "Tiede ja kansallinen tiede 1800-luvun Suomessa". Valitsemani sitaatin alku voi yllättää jos ei kiinnitä tarpeeksi huomiota ilmaukseen "määritelmän mukaan". Suomen kieltä tieteelle kelpaavana kohteena ei ollut, oli vain erilaisia murteita, kömpelöä pipliasuomea ja muita säännöttömyyksiä. Historiaakaan ei ollut, oli vain tietyllä alueella sattuneita tapauksia. Alueen asukeilla ei ollut koskaan ollut omaa valtiota.

Topeliuksen kansallisen ajattelun elähdyttämät ystävät herättelivät kansanhenkeä, jonka ääni olisi kieli ja joka olisi ihmisen lailla oman historiansa muistava ja sen muovaama olento. Topelius meni väittämään hengetärtä muistivammaiseksi ja horisevaksi. Miten sellainen saattaisi kasvaa itselliseksi aikuiseksi muiden kansojen joukkoon? Suomi-neito vaivaistalossa.

Olen nähnyt monta kertaa kuvan, jossa Euroopan kansakunnat esitetään ihmishahmoina (paitsi ehkä Italia, joka on saapas). Jos nuo hahmot oikeasti näyttäisivät ihmisten tapaan oman menneisyytensä muokkaamilta, millaisia ilmeitä kartalla näkyisi? Mitä tarkoittaa kansallinen trauma? Vaikka kansallisista traumoista puhutaan, miksei esimerkiksi Suomineidon kuvaan tunnu istuvan suomalaisuuteen liitetty jurous tai itsen vähättely?

Kirjoitamme suomea koska on ollut intohimoisesti Suomi-neitoa palvelleita aatteen miehiä. Tuolla hassulla hahmolla on siis muutakin käytännön merkitystä kuin että se on ruususmaisen tuttu suomalaisille lapsesta pitäen. Muistaakseni sen esikuvana oli jonkun 1800-luvun suomalaisuusaatteilijan morsian, joka sai sulholtaan huuruisia lemmenkirjeitä, jossa hänet rinnastettiin siveään ja urhoolliseen mutta hauraaseen kansakuntaan.