Yhyy
This is where dad buried the little raccoon.
I didn't even know he existed a few days ago and now he's gone forever. It's like I found him for no reason. I had to say good-bye as soon as I said hello.
Still ... in a sad, awful, terrible way, I'm happy I met him.
*Sniff*
What a stupid world.
Mikä on mieliala kun Calvin & Hobbes tuntuu haikealta luettavalta?
Aamulla kuitenkin heräsin torkunnasta nauruuni. Joululauluaseman juontaja kuvitteli ääneen kuinka kaikki jouluostoksilla yrmeinä käyvät alkaisivatkin äkkiä marssia yhteen tahtiin hoosiannaa laulaen. (Harva ystävänikään ymmärtää musiikkimakuani.)
Tunnisteet: kärsiminen
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home