Jatkoa edelliseen

Or, it would not be quite natural to use ollaan for a solitary mode of being. Therefore the proper understanding of these expressions requires that there exists a mode of being wich is preindividually human and collective, and that the speaker has experiential access to that mode of being. The preindividual collectivity is experiential, that is, it is an experience of being together, such that the one (sic) who experiences the togetherness is neither an individual nor a set of individuals.

No, the situation is even more radically competitive, not sportive but belligerent: There seems to be no ontology at all! When we enter the landscape of originally Finnish thinking we also leave the western ontology behind us without replacing it with a new one. This is ontological nihilism, not relativism.

Sitaatit ovat Pauli Pylkön artikkelista “Ontological nihilism, or, the meaning of the so-called Finnish passive construction”. Myös Timo Aika ja Minä -blogissaan yhdisti Tommin haaveen pronominien poistamisesta Pauli Pylkön ajatuksiin suomen passiivirakenteista. Pylkön tekstejä olin tietysti juuri lukenut kun aikanaan haaveilin subjektivapaasta novellista.

Pylkkö jättää nähdäkseni pahasti kesken universaaliajattelun kritiikkinsä. Hän kritisoi länsimaista subjektikäsitystä sen useilta eri puolilta, mutta pitäytyy kuitenkin vain yksilösubjektin käsitteen kritiikissä: kun yhdistetään transsendentaalin subjektin idea, jonka varassa maailman ajatellaan lepäävän, ja länsimaiseen tyyliin tuottunut empiirinen yksilösubjekti, saadaan tehokas, omaa ajattomuuttaan ja universaaliuttaan uhkuva kaikkialle levittäytyvä ja muut ihmisenäolon tavat jyräävä kolonialisoiva subjekti. Pylkkö koettaa etsiä kaikuja kokemisen tavoista, jotka olisivat vieraita tälle kaikennielevälle käsitykselle siitä, mitä minänäolo väistämättä on.

Minusta näyttää kuitenkin siltä, että hän jättää huomiotta erään toisen subjektin. Hän ottaa annettuna suomalaisuuden, kuvaa varsin rousseaulaisia metsäläisiä, joiden kokemus yhteenkuuluvuudesta synnyttää kansan. On syytä muistaa, että useissa 1800-luvun ajatusvirtauksissa subjekti oli muutakin kuin vain yksilösubjekti. Se oli myös absoluuttinen subjekti, siis eräänlainen äärimmilleen abstrahoitu jumala, jolla on näkökulma kokonaisuuteen kun ihminen on aina historiallinen ja paikallinen olento. Toisaalta myös kansa oli subjekti.

Pylkön kuvaus yksilöiden liudentumisesta kansaan on esimerkki länsimaisen ajattelun itsekritiikistä, 1800-luvullakin yleisestä ihmisyksilön kaikkivoipaisuuden epäilemisestä ja valistuksen maailmankansalaisen mollauksesta. Pylkkö väittää etsivänsä aidosti paikallista ajattelua ja kritisoivansa länsimaista universalismia, mutta hän tekee tämän nojautuen herderiläiseen universaaliin ajatukseen: kaikki kansat ovat sikäli samanlaisia, että kukin kehittää oman paikallisen, omaleimaisen ajattelutapansa. Tämä väite kansasubjektien kaikkialla ja aina samanlaisesta rakentumisen tavasta esiintyy täysin universaalina.