16.6.06

Luonnostelua

S — Are you making fun of me here? Striving for that sort of framework seems feasible to me …
P — But is it desirable? See, what you are really telling me is that the actors in your description make no difference whatsoever. They have simply realized a potential —apart from minor deviations. Which means they are not actors at all: they simply carry the force that comes through them. So, my dear Student, you have been wasting your time describing people, objects, sites that are nothing, in effect, but passive intermediaries, since they do nothing on their own. Your fieldwork time has been simply wasted. You should have gone directly to the cause.
S — But that’s what a science is for! Just that: finding the hidden structure that explains the behaviour of those agents you thought were doing something but in fact are simply place-holders for something else.
P — So you are a structuralist! Out of the closet, finally. Place-holders, that’s what you call actors?! And you want to do Actor-Network Theory at the same time! That’s stretching the limits of eclecticism pretty far!
Tätä lukiessani en voinut olla ajattelematta lukuisia keskusteluja ystäväni jumalan kanssa. Olen näet taipuvainen kritisoimaan jumalan metodivalintoja kovasti samaan tapaan kuin Bruno Latour -hahmo tuossa dialogissa kritisoi oppilaansa eklektisiä yrityksiä. Tuo dialogi on hyvä muun muassa siksi, että siinä sanotaan ihailtavan selvästi se, mikä minusta strukturalismiin päin kallellaan olevassa ihmistieteessä usein (ei välttämättä aina) tuntuu eettisesti hieman häkellyttävältä ja johdonmukaisuutta kaipaavaa mieltä kiusaavalta.

Dialogin opiskelijalla on halu löytää sosiaalisen alueella toimiva luonnonlakimainen selitys; jotain, jota ihmiset tietyissä olosuhteissa toimiessaan väistämättä tai lähes väistämättä toteuttavat. Tällaisessa selityksessä ihmiset ovat vaihdettavissa ja tällaiset selitykset ovat siitä kivoja, että niiden avulla voi koettaa ennustaa. Tässähän ei ole vikaa. Sillä, että minä suhtaudun hyvin skeptisesti oletukseen, että voitaisiin löytää ainakaan muuta kuin hyödyttömän yleisluontoisia "lakeja", ei ole väliä. Voinhan olla väärässä. Enemmän minua kiusaa tämän toiminnan motiivi.

Usein näet motiivi on poliittinen. (Lisäksi tietysti ihmisiä usein motivoi tarve päteä; niin minuakin.) Niin se on dialogin opiskelijallakin: hän tahtoo, että hänen tutkimuksellaan on väliä, että ne ihmiset, joita hän on tutkinut, oivaltavat sen avulla sääntöjä, joita ovat sokeasti seuranneet, ja kenties päätyvät muuttamaan käytöstapojaan harkitummiksi.

Ensin siis ihmisiä tutkitaan funktioina ja paikantäyttäjinä: "Now you have to tell me what is so politically great about transforming those you have studied into hapless, ‘actless’ place-holders for hidden functions that you, and you only, can see and detect?" Sitten heidän puoleensa käännytään toimijoina: "After you have reduced them from actors to place-holders you want to add insult to injury and generously bring to those poor blokes the reflexivity they had before and that you have taken off by treating them in a structuralist way!"

Minusta tämä on ristiriitaista. Jos tahdotaan tutkia ihmisiä sokeina säännönseuraajina ja oletetaan tuollaisten sääntöjen olevan todellisia, omaksutussa ihmiskuvassa pitäisi pitäytyä.

Sana todellisia on olennainen. On yksi asia todeta, että tähän mennessä on tämänkaltaisissa tilanteissa usein toimittu noin ja arvata, että niin voi käydä jatkossakin. On aivan toinen asia sanoa, että toimien taustalla on näkymätön struktuuri, jota toimijat seuraavat ja tulevat jatkossakin seuraamaan. Jälkimmäinen väite sisältää oletuksen rakenteesta, joka ei ole kuvaus (tai kuvausyritys) vaan tutkimuksen varsinainen kohde, hyvin todellinen asia. Yleensä tuo todellinen asia oletetaan historiattomaksi, esimerkiksi homo sapiensia koskevaksi säännöksi. Edelleen näkee paljon yhteiskuntatiedettä, jossa tällaisia todellisia rakenteita oletetaan pohtimatta asiaa sen kummemmin.

Jos oletetaan tällaisia todellisia rakenteita, omaksutaan asiaan sopiva ihmiskuva. Ja sitten hämmästyksekseni oletetaan, että nuo ihmiset ovat poliittisia toimijoita, jotka heittävät kahleensa syrjään kun ne paljastetaan heille. Miten niin? Jos rakenne on historiaton, homo sapiensia säätävä luonnonlaki, ihmisten toimintahan seuraa sitä aivan riippumatta tutkijan horinoista.

Minusta on kiinnostavampaa lähteä liikkeelle oletuksesta, että ihmiset ovat poliittisia toimijoita. Se ei mitenkään estä yleistysten tekemistä, se ei kiellä tilastoja, se ei merkitse oletusta, että ihmiset olisivat yleensä kovin harkitsevia poliittisia toimijoita. Mutta se estää olettamasta todellisia ja historiattomia rakenteita, joiden mukaan ihmisten teot ohjautuisivat. Samalla tietysti olen sellaisen ikävän pikkuseikan edessä, etten voi päätellä nykyihmisen sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta toiminnasta mitään sellaisen materiaalin avulla, joka on kerätty vaikkapa sata vuotta sitten, enkä voi sovittaa jotain nyky-yhteiskuntaa kuvattaessa luotua mallia toisen ajan tai paikan aineistoon. Käsitän näet mallin, oli se kuinka kiinnostava hyvänsä, kuvaukseksi jostain, joka on paikallista ja historiallista, en kuvaukseksi mistään todellisesta historiattomasta rakenteesta.

20 Comments:

Blogger theokratie said...

Jumala vastaa kirjoitukseesi omalta kannaltaan:

Vastustan perusteettomia essentialisointeja. Toisin sanoen en usko mainitsemiisi "todellisiin rakenteisiin", joita voitaisiin sinällään tutkia. Sosiaalisten prosessien säännönmukaisuuksien havainnoiminen on aina eräässä mielessä leikkiä.

En etsi "lakeja", vaan toistuvuuksia, joita en aseta toiminnan edelle. Toisin sanoen en esitä väitettä, että havaittu (ja teoreettisesti mallinnettu) toistuvuus määrittelee yksilöiden toimintaa. Olen taipuvaisempi käsittämään toistuvuuden emergenttinä ilmiönä. Tietynlaiset tapahtumasarjat ja sosiaalisen jäsentymisen tavat ovat todennäköisempiä muodostumaan ihmisten välisessä kanssakäymisessä kuin toiset. Ihmiset ovat minulle poliittisia toimijoita ja meidän poliittinen toimijuutemme usein tuottaa säännönmukaisilta näyttäviä muodostelmia.

Arvelisin emergenttien sosiaalisten säännönmukaisuuksien perustuvan lähinnä kahdelle hyvin päteväksi katsomalleni essentialistiselle oletukselle.

1. Ihminen tulee olevaksi geneettisesti ja on fyysinen. Ihminen toimii ainoastaan orgaanisessa kehossa. Ajattelu, politiikka ja subjektina oleminen ovat myös ihmisen toimintaa. Toisin sanoen ajattelu, politiikka ja subjektina oleminen sitoutuvat erottamattomasti ihmisen biologisuuteen. Ihmiset ovat fysiologisista syistä taipuvaisia jäsentämään tietoa ja kokemusta tietyllä tapaa.

Vaikka geneettis-kognitiivinen taipumus ei determinoi yksittäistä toimijaa, se tekee tietynlaisesta toiminnasta kognitiivisesti edullisempaa ja siksi laajan populaation organisoitumista ohjaavaa.

2. Logiikka ei ole näennäisilmiö. Osa organisoitumisen tavoista on evolutiivisesti (sanan laajassa merkityksessä) tehokkaampia kuin toiset. Ihmistieteilijälle lienee selvää, että ihmisjoukot ovat taipuvaisia itseorganisoitumaan yhteisöiksi. Ne yhteisöt, jotka omassa (kulttuurisessa ja ekologisessa) elinympäristössään ovat organisoituneet tehokkaimmalla mahdollisella tavalla vakiintuvat sosiaaliksi muodostelmiksi todennäköisemmin kuin ne, jotka ovat organisoituneet vähemmän tehokkailla tavoilla.

Katson näiden kahden essentialisoinnin limittyvän. Yksilöt ovat siis todennäköisesti geneettis-kognitiivisesti taipuvaisempia jäsentämään sosiaalisen todellisuutensa tehokkaamman kuin tehottomamman organisoitumistavan mukaisesti.

Tässä ei ole kyse minkäänlaisesta kapitalistisen aatteen inspiroimasta rationaalisen valinnan teoriasta eikä myöskään marxilais-leniniläisestä deterministisestä materialismista. Ihminen on epäinsinöörimäinen sotku, eivätkä olettamani essentiat määrää mielen toimintaa. Geneettinen fyysisyys ja looginen laskennallisuus ovat kuitenkin aina läsnä ihmisen toiminnassa -- tavalla tai toisella.

Ei ole lainkaan selvää, mitä johtopäätöksiä tästä pitäisi tehdä ihmistieteissä. Pidän esittämiäni kahta seikkaa kuitenkin niin painavina, että niiden ohittaminen olisi suorastaan typerää. Totuttua syvempi paneutuminen niihin ihmistieteellisestä näkökulmasta vaikuttaa hyödylliseltä, jopa tarpeelliselta projektilta.

Tiivistääkseni vastaukseni kritiikinpoikaseesi: Hyväksyn kaksi esittämääni ontologista reduktiota työhypoteeseikseni empiirisistä syistä. En hyväksy geneettisen tai laskennallisen tason pohjalta tehtäviä sosiaalisen struktuurin essentialisointeja. Ne ovat näkökulmastani katsoen virheellisiä.

Kuten toisinaan aiemminkin, katson sinun tulkitsevan ajatteluani jonkin sosiobiologi-strukturalisti-stereotypian kautta. Kritiikkisi on pätevää sinällään, muttei vastaa minun väitteisiini eikä kyseenalaista niitä. Puhut ohitseni.

Puhunko minäkin sinun ohitsesi?

16.6.06  
Blogger Eufemia said...

Sikäli kyllä puhut, ettei suurin osa kirjoituksestani ollut sinua vastaan suunnattua vaan laajemmalle ulottuvaa luonnostelua. Sinä tulit mieleeni enen kaikkea lukemani dialogin eklektismikommenteista, enkä sitten malttanut olla mainitsematta. Mielestäni en tulkitse tekstejäsi minkäänlaisen sosiobiologikehikon kautta (vaikka tämä kirjoitukseni toimii toki kommenttina muun muassa monenlaisiin sosiobiologisiin viritelmiin), mutta kieltämättä jonkinlaisen strukturalismikehikon kautta kyllä. Se kehikko on tehnyt tekstisi ja eräät valintasi minulle ymmärrettävämmiksi, siksi niin.

Julkinen inttäminen on muuten kivaa.

17.6.06  
Blogger सारी said...

Oma pohdelmani kirjoituksesi pohjalta on jotain seuraavanlaista (voipi olla ja onkin vähän asian vierestä):
Empiirisen tieteen synty loi ajatuksen jonkinlaisesta kellopelimaailmasta, jonka säännöt opittuaan tutkija oppii hallitsemaan todellisuutta.Mielestäni tästä ajatustavasta ollaan vasta viimeaikoina irtautumassa; nykytieteessä (siis muussakin kuin ihmistieteissä) pyritään sääntöjen kirjaamisen sijaan yksinkertaisesti kirjaamaan havainnot ja toteamaan säännönmukaisuuksia, joista voi olla apua totuuden tulkitsemisessa ja sen soveltamisessa. Siis jonkinlaista mahdollisuuksien tiedettä.
En tiedä, osasinko selittää mitä tarkoitan, mutta otan esimerkiksi oman tieteenalani, kielitieteen:

Aikaisemmin etsittiin latinan kieliopin, "täydellisen kieliopin", kaltaista mallia kielestä kuin kielestä ja sitten tuota mallia sovellettiin ja poikkeamiin suhtauduttiin kielteisesti. Puhuttiin "kielioppivirheistä"
Nyt kielitieteilijät pyrkivät observoimaan kieltä sellaisena kuin se on, ja ilmiöitä ei arvoteta. Puhutaan "käytännöstä" ei "säännöistä ja niiden rikkomisesta".

Luulen että kaikenkaikkiaan tämä "moniarvoisuuden ideologia"(sillä siitä nähdäkseni on kyse) läpäisee myös muut ihmistieteet, tai sitten olen vain itse tieteen havainnoijana harvinaisen "epäinsinöörimäinen sotku". (heh)

Ihminen on oman näkemykseni mukaan myös AINA poliittinen TOIMIJA, mutta se onkin sitten vielä pitempi juttu.

17.6.06  
Blogger Eufemia said...

Lisään vielä, jumala. Emergoitumisesta ja mahdollisista historiattomista säännönmukaisuuksista puhuminen edellyttäisi sitä, että kun kuvataan niin hyvin kuin osataan aineistoja eri ajoilta ja paikoista, kuvauksista "emergoituisi" malleja, jotka muistuttaisivat merkittävästi toisiaan. Tämä ei onnistu jos lähtökohtana on yhden etukäteen valitun mallin sovittaminen eri aineistoihin - tai siis aineistojen sovittaminen siihen malliin.

Sari, en ole niin varma siitä, että tässä kannattaisi puhua moniarvoisuudesta. Pikemminkin kyse on yrityksestä jatkaa tutkimista sen jälkeen, kun luottamus vakaisiin perustoihin ja universaaleihin rakenteisiin on kärsinyt kolhuja. Kielitieteessä se tosiaan näkyy kauniisti.

17.6.06  
Blogger theokratie said...

Jatkan omasta näkökulmastani.

Eufemia: Mitä tulee kuvaukseesi emergoitumisen toteamisesta, niin olet pääsääntöisesti oikeassa. On mahdollista tehdä erilaisia (ja mieluusti myös keskenään ristiriitaisia) hypoteeseja, jotka ohjaavat emergentin/emergenssin tutkimista, mutta varsinaisena tutkimuskohteena pitää todellakin olla lähteeksi ajateltu ilmiö (ihminen). Kumpuavan ilmiön muodon saa todeta vain empiirisen perusteella.

Sari: Tykkään ilmauksesta "mahdollisuuksien tiede". Omilla tieteenaloillani ei ole pääsääntöisesti ohitettu haavetta vakaasta ilmiömaailmasta. Erityisesti törmään tähän ongelmaan uskontotieteen parissa, jossa valtaosa yrityksistä määritellä "uskonto" joustavasti päätyvät kuin vahingossa nylkyttämään samoja essentialismeja, joista uskontofenomenologinen perinne koostuu -- ja vakiintuneiden käsitevalintojen ohittamista niiden kontekstuaalisen käyttökelvottomuuden havaitsemisen jälkeen nimitetään avantgardismiksi (ei tosin sillä, että avantgardismissa olisi mitään vikaa).

Hyvä hyvä, kielitieteilijät.

17.6.06  
Blogger सारी said...

Pikemminkin kyse on yrityksestä jatkaa tutkimista sen jälkeen, kun luottamus vakaisiin perustoihin ja universaaleihin rakenteisiin on kärsinyt kolhuja.

Hienosti kiteytetty; Olet oikeassa siinä, että ehkä arvot tai niiden moninaisuus ei ole olennaista.Itse katselen kaikkea arvolasien läpi, ehkä koska viimemaikoina olen törmännyt niin usein tuohon "moniarvoisuuteen"; lainausmerkkeihin laitan sen siksi, että en oikein vielä ole ymmärtänyt mitä kaikkea sillä tarkoitetaan.

Teo,olen kuullut sanottavan, että sääntöjen ja yleistysten tehtävä on auttaa ymmärtämään, ei estämään ymmärtämästä (kuulostaa kököltä, mutta en nyt saa ajatusta parempaa muotoon); sitä toivottaisi juuri tutkijoille, joiden työtä ymmärtäminen on!
Uskontotieteisiin olen tutustunut kovin vähän; ehkä siksi että minulla on sellainen vaikutelma että se on täynnä piilopropagandaa, vähän niinkuin kulttuuriantropologia. Tai oikeastaan propaganda ei ole tarpeeksi piilossa! Propaganda on OK jos sitä ei huomaa..

17.6.06  
Blogger सारी said...

P.s.
jos ihmettelette, miksi kielitieteen opiskelija kirjoittaa niin tautisen huonosti, johtuu se siitä, että en ole vielä edistynyt opinnoissa käytännön sovellutuksiin!:D

17.6.06  
Blogger theokratie said...

Olen itse ollut jokseenkin tyytyväisempi suomalaisen antron kuin uskontotieteen peruslinjoihin. Mitä tarkoitat antropologian piilopropagandisuudella? Ilmauksesi ei oikein loksahda mihinkään.

Toinen juttu: Mielestäni propagandan tulisi aina pyrkiä avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Vain silloin se on oikein ok. Muulloin se on aina jossain määrin epäilyttävää.

17.6.06  
Blogger सारी said...

Eikös antropologia ole tunnetusti ollut länsipropagandan lähde? Miten minulla on sellainen käsitys, että esim. II maailmansodan aikaan antropologeja käytettiin tiedustelussa ja propagandan suunnittelussa. On tietysti pöhköä laukoa lausuntoja, kun tiedot perustuu johonkin iänikuisiin mielikuviin eikä todelliseen tietoon nykytilanteesta.
Antropologia oli kuitenkin mielestäni jo lähtökohdiltaan propagandistista: tutkittiin vieraita kulttuureja aivan kuin ne olisivat jostain kumman syystä ilmeisempi ja yksinkertaisempi luonnontieteellinen, melkein biologinen tutkimuksen kohde , luokitellen kulttuureja "alkukantaisiin" jne. Siinä jos missä voi käydä niin, että tutkimuksen onnistumiseksi pitää luoda vakioita.
Mutta tämä on, kuten sanoin, täysin mielikuviin perustuvaa. Antropologian nykytila on kai ihan eri asia.

Heittoni propagandasta oli tyhmää huulenheittoa. Tottakai propaganda on OK nimenomaan vain silloin kun se läpinäkyvää. Tarpeeksi piilossa propaganda kuitenkin menettää täysin merkityksensä, sitä kutsutaan silloin "näkökulmaksi".

17.6.06  
Blogger theokratie said...

Juu, ihan kohdallaan vaikuttaa olevan käsityksesi antropologian perinnöstä. Vakioita on toden totta luotu läjäpäin. Toisen maailmansodan jälkeen antron traditio on kuitenkin moneen kertaan kyseenalaistettu. Nykyään tieteenalan isoin pulma ei ole nähdäkseni niinkään tämä 'länsi contra primitiivit' -ideologia ja siihen liittyvät kankeat kategorisoinnit, vaan jatkuva apologia siitä, että tuollainen asetelma tieteenalan historiasta löytyy. Antropologia kollektiivisena projektina vaikuttaa tuossa suhteessa melkeinpä hysteeriseltä.

Se on väsyttävää.

18.6.06  
Blogger Mikko said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

19.6.06  
Blogger Erastotenes Aleksandrialainen said...

Eikö sen, että antropologiaa olisi käytetty propagandan kehittämiseen, pitäisi olla ylpeyden aihe koko tieteenhaaralle. Jos antropologia tosiaan kykenisi antamaan perusteet sen tasoiselle propagandalle kuin Yhdysvaltain menestyksellisesti harjoittama, sehän osoittaisi loistavalla tavalla antropologian teoriakonstruktioiden yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa.

Olen fyysikko ja nähdäkseni paras todistus ammattialani teorioiden todellisuudesta nähtiin Hirošimassa. 80&nsbp;000 ruumista ei voi selittää kulttuurirelativismilla. Samalla tiedostan, että tieteenalani voima asettaa sen harjoittajille velvoitteen toimia omantuntonsa mukaisesti. Jos antropologia olisi sovellettavissa propagandaan, tämä asettaisi antropologeille saman moraalisen velvoitteen, mutta toisaalta todistaisi tieteenalan voimaa.

19.6.06  
Blogger Mikko said...

Minusta ympäristön ja olosuhteiden vaikutus käyttäytymiseen on ilmiselvä. Roskaisessa puistossa ihmiset viskaavat roskat paljon herkemmin maahan sen kummemmin asiaa pohtimatta. Roskaus tapahtuu luultavasti tiedostamatta.

En siis Eufemia näe ristiriitaasi. Ihminen kykenee reflektioon, tutkimaan ympäristön vaikutusta käyttäytymiseen. Tullessaan siitä tietoiseksi, ihminen voi muuttaa käyttäytymistään manipuloimalla ympäristöään. Ihmiset voivat palkata jonkun pitämään puiston puhtaana. Silti linkki ympäristön ja käyttäytymisen välillä säilyy.

Jos huono koulu saa lapset ajautumaan pahoille teille, kansalaiset voivat muuttaa maaseudulle kyläkouluun ja äänestää koulujärjestelmän uudistamisen puolesta. Kun tarpeeksi monet tekevät niin, myös isommat rakenteet alkavat muuttua.

Reflektion avulla voi myös tietoisesti muuttaa käyttäytymistään. Se vaatii kuitenkin uuden käyttäytymismallin toistamista aktiivisella ajattelulla. Uutta käyttäytymismallia on toistettava kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia kertoja ennenkuin se on sisäistetty ja toimii automaattisesti ja tiedostamatta.

Kuulemma lapset osaavat kaatua oikein. Aikuiset satuttavat itsensä kaatuessaan. Paitsi tietysti humalassa. Siksi budolajeissa opetellaan uudelleen kaatumaan. Se tapahtuu kaatumalla tuhansia kertoja oikein ja kontrolloidusti.

Vaikka uusien käytösmallien omaksuminen olisikin joskus mahdollista kohtuullisin ponnistuksin, on virheellistä päätellä, että se tarkoittaisi että se olisi mahdollista kaikille ihmisille ja kaikissa tilanteissa. Joskus käyttäytymistämme ohjaa niin vahva hetken mielihyvän kaipuu, ettemme kykene sitä taltuttamaan vaikka olisimme etukäteen päättäneet.

Perityn ja opitun dikotomia vaikuttaa muutenkin harhaanjohtavalta. Jotkut opitutkin asiat (esim. kieli) perustuvat geneettiseen kykyyn oppia. Niitä ei pystyisi oppimaan eri tavalla vaikka haluaisi. Lähinnä pystyy välttämään oppimista. Perityn ja opitun ero on kai jatkumo.

19.6.06  
Blogger Eufemia said...

Mikko, ristiriita onkin niissä tutkimuksissa, joissa kiistetään se, että ihmiset kykenisivät reflektion myötä muuttamaan käytöstään. Esimerkiksi sosiobiologiaan kallellaan olevasta tutkimuksesta löytyy tästä esimerkkejä.

Perityn ja opitun dikotomia on kai pitkälti jonkinlainen päivitetty versio vanhasta luonto/kulttuuri -dikotomiasta, eli siinä elää nykypäivässä ajatus kadotetusta paratiisista ja muuta vastaavaa hassua. Selvennykseksi: tosiaan, se dikotomia on minusta hyvin hataralla pohjalla.

20.6.06  
Anonymous Anonyymi said...

Muurahaiset ovat esimerkki emergenssistä, eli siitä miten:

- määrä (tuhannet muurahaiset) muuttuu laaduksi (muurahaispesän kokonaistoiminta)

- yksinkertainen paikallinen toiminta (yksittäisen muurahaisen pieni äly) muuttuu muurahaispesän älykkäämmäksi globaaliksi toiminnaksi (kompleksisemmaksi älyksi)

- yksittäiset asiat verkottuessaan muuttuvat kompleksisimmiksi kokonaisuuksiksi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Muurahainen#Muurahaiset_ja_emergenssi

20.6.06  
Blogger Mikko said...

Mikko, ristiriita onkin niissä tutkimuksissa, joissa kiistetään se, että ihmiset kykenisivät reflektion myötä muuttamaan käytöstään. Esimerkiksi sosiobiologiaan kallellaan olevasta tutkimuksesta löytyy tästä esimerkkejä.

En ole lukenut sosiobiologiaa mitenkään systemaattisesti. Siinä vähässä mitä olen lukenut, en ole koskaan törmännyt tuohon. Onko sulla jotain konkreettisia käytännön esimerkkejä?

Olen aina kuvitellut, että tuo on vain olkinukke, jolla perinteisemmät ihmistieteet yrittävät suojata hataria teorioitaan sosiobiologian tuloksilta. Perustan käsitykseni siihen, että lukemani sosiobiologian popularisoinneissa ylikorostetaan, ettei kirjoittaja missään nimessä ajattele tuolla tavalla.

21.6.06  
Blogger Eufemia said...

Hmm, lienenköhän pahasti olkinuken pauloissa? En minäkään ole lukenut sosiobiologiaa mitenkään systemaattisesti, mutta juuri niissä popularisoinneissa harrastettu kuvaamasikaltainen ylikorostus ei aivan vakuuta: kun katsoo itse tutkimusta, siinä lähdetään nimen omaan siitä, että yksilöt ovat funktiontäyttäjiä tms. Vakuutus, ettei oikeasti näin tietenkään ole, tuntuu hankalalta. Jos ei ole, miksi pitää lähteä siitä, että on? Ja toistan: minulla ei ole mitään tilastoja vastaan, päinvastoin.

21.6.06  
Blogger theokratie said...

Heitetään nyt tätä anonymiteettikavalkadia koristamaan joku havainnollistava nimikin.

Luulenpa, että Marvin Harris voidaan nimetä sosiobiologiksi olematta aivan epäreiluja. Hänellä kuvatunkaltainen kuvio esiintyy oikein malliikkaana etenkin teoksessa Cannibals and Kings, jossa hän esittää projektikseen ihmiskunnan ekologisen determinismin paljastamisen ja ihmisen vapauttamisen sen kahleista. Käytännössä hän esittää ihmisyhteisöllisyyden suht' karkeana kulttuurievolutionistisena heijastumana sitä ympäröivästä luonnosta. Yksilöt ja itsenäiset valinnat, jotka kuuluvat Harrisin ideologiseen projektiin, on kirjoitettu kokonaan pois.

Esimerkkeinä aika pätevästi toisella tapaa operoivista, sosiobiologista tutkimusta edistäneistä ajattelijoista toimikoon Richard Dawkins ja Frans de Waal, molemmat luonnontieteilijöitä.

Luonnontieteiden suunnalta tulevat sosiobiologisia vaikutteita omaksuneet tutkijat tuntuvat olevan usein selväjärkisempiä kuin yhteiskuntatieteilijät, jotka ovat usein omaksuneet luonnontieteellisen ajattelun vain jonkinlaisena karkeana tulkinnallisena kehyksenä.

21.6.06  
Blogger Eufemia said...

Kiitti tiedoista, jumala.

22.6.06  
Blogger Mikko said...

Käsite sosiobiologi on kai vähän epäselvä. Jossain (tyyliin Frans de Waalin kirjassa) käytettiin jaoittelua
evoluutiobiologia ja evoluutiopsykologia. Siinä esitettiin jälkimmäisten tekevän aika rankkoja oletuksia esimerkiksi kulttuurievoluution suhteen.

Evoluutiopsykologeilta löytyisi myös "metsästäjämiehet sitä keräilijäpoimijanaiset tätä" tyyppistä diskurssia johon en itse kovin paljoa usko. Itse en ole lukenut lainkaan evoluutiopsykologiaa. Tarkoitin itse sosiobiologialla oikeastaan juuri evoluutiobiologiaa: Dawkinsia, Pinkeriä, de Waalia jne.

22.6.06  

Lähetä kommentti

<< Home