Luonnostelua

S — Are you making fun of me here? Striving for that sort of framework seems feasible to me …
P — But is it desirable? See, what you are really telling me is that the actors in your description make no difference whatsoever. They have simply realized a potential —apart from minor deviations. Which means they are not actors at all: they simply carry the force that comes through them. So, my dear Student, you have been wasting your time describing people, objects, sites that are nothing, in effect, but passive intermediaries, since they do nothing on their own. Your fieldwork time has been simply wasted. You should have gone directly to the cause.
S — But that’s what a science is for! Just that: finding the hidden structure that explains the behaviour of those agents you thought were doing something but in fact are simply place-holders for something else.
P — So you are a structuralist! Out of the closet, finally. Place-holders, that’s what you call actors?! And you want to do Actor-Network Theory at the same time! That’s stretching the limits of eclecticism pretty far!

Tätä lukiessani en voinut olla ajattelematta lukuisia keskusteluja ystäväni jumalan kanssa. Olen näet taipuvainen kritisoimaan jumalan metodivalintoja kovasti samaan tapaan kuin Bruno Latour -hahmo tuossa dialogissa kritisoi oppilaansa eklektisiä yrityksiä. Tuo dialogi on hyvä muun muassa siksi, että siinä sanotaan ihailtavan selvästi se, mikä minusta strukturalismiin päin kallellaan olevassa ihmistieteessä usein (ei välttämättä aina) tuntuu eettisesti hieman häkellyttävältä ja johdonmukaisuutta kaipaavaa mieltä kiusaavalta.

Dialogin opiskelijalla on halu löytää sosiaalisen alueella toimiva luonnonlakimainen selitys; jotain, jota ihmiset tietyissä olosuhteissa toimiessaan väistämättä tai lähes väistämättä toteuttavat. Tällaisessa selityksessä ihmiset ovat vaihdettavissa ja tällaiset selitykset ovat siitä kivoja, että niiden avulla voi koettaa ennustaa. Tässähän ei ole vikaa. Sillä, että minä suhtaudun hyvin skeptisesti oletukseen, että voitaisiin löytää ainakaan muuta kuin hyödyttömän yleisluontoisia "lakeja", ei ole väliä. Voinhan olla väärässä. Enemmän minua kiusaa tämän toiminnan motiivi.

Usein näet motiivi on poliittinen. (Lisäksi tietysti ihmisiä usein motivoi tarve päteä; niin minuakin.) Niin se on dialogin opiskelijallakin: hän tahtoo, että hänen tutkimuksellaan on väliä, että ne ihmiset, joita hän on tutkinut, oivaltavat sen avulla sääntöjä, joita ovat sokeasti seuranneet, ja kenties päätyvät muuttamaan käytöstapojaan harkitummiksi.

Ensin siis ihmisiä tutkitaan funktioina ja paikantäyttäjinä: "Now you have to tell me what is so politically great about transforming those you have studied into hapless, ‘actless’ place-holders for hidden functions that you, and you only, can see and detect?" Sitten heidän puoleensa käännytään toimijoina: "After you have reduced them from actors to place-holders you want to add insult to injury and generously bring to those poor blokes the reflexivity they had before and that you have taken off by treating them in a structuralist way!"

Minusta tämä on ristiriitaista. Jos tahdotaan tutkia ihmisiä sokeina säännönseuraajina ja oletetaan tuollaisten sääntöjen olevan todellisia, omaksutussa ihmiskuvassa pitäisi pitäytyä.

Sana todellisia on olennainen. On yksi asia todeta, että tähän mennessä on tämänkaltaisissa tilanteissa usein toimittu noin ja arvata, että niin voi käydä jatkossakin. On aivan toinen asia sanoa, että toimien taustalla on näkymätön struktuuri, jota toimijat seuraavat ja tulevat jatkossakin seuraamaan. Jälkimmäinen väite sisältää oletuksen rakenteesta, joka ei ole kuvaus (tai kuvausyritys) vaan tutkimuksen varsinainen kohde, hyvin todellinen asia. Yleensä tuo todellinen asia oletetaan historiattomaksi, esimerkiksi homo sapiensia koskevaksi säännöksi. Edelleen näkee paljon yhteiskuntatiedettä, jossa tällaisia todellisia rakenteita oletetaan pohtimatta asiaa sen kummemmin.

Jos oletetaan tällaisia todellisia rakenteita, omaksutaan asiaan sopiva ihmiskuva. Ja sitten hämmästyksekseni oletetaan, että nuo ihmiset ovat poliittisia toimijoita, jotka heittävät kahleensa syrjään kun ne paljastetaan heille. Miten niin? Jos rakenne on historiaton, homo sapiensia säätävä luonnonlaki, ihmisten toimintahan seuraa sitä aivan riippumatta tutkijan horinoista.

Minusta on kiinnostavampaa lähteä liikkeelle oletuksesta, että ihmiset ovat poliittisia toimijoita. Se ei mitenkään estä yleistysten tekemistä, se ei kiellä tilastoja, se ei merkitse oletusta, että ihmiset olisivat yleensä kovin harkitsevia poliittisia toimijoita. Mutta se estää olettamasta todellisia ja historiattomia rakenteita, joiden mukaan ihmisten teot ohjautuisivat. Samalla tietysti olen sellaisen ikävän pikkuseikan edessä, etten voi päätellä nykyihmisen sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta toiminnasta mitään sellaisen materiaalin avulla, joka on kerätty vaikkapa sata vuotta sitten, enkä voi sovittaa jotain nyky-yhteiskuntaa kuvattaessa luotua mallia toisen ajan tai paikan aineistoon. Käsitän näet mallin, oli se kuinka kiinnostava hyvänsä, kuvaukseksi jostain, joka on paikallista ja historiallista, en kuvaukseksi mistään todellisesta historiattomasta rakenteesta.