Ote väännöstä

Persoonaton kieli saattaa olla omiaan ilmaisemaan kokemusta, jossa empiirisen subjektiuden valta-asema on horjunut tai jo alun pitäen heikko. Tässä suomi on monipuolinen kieli ainakin verrattuna eurooppalaisiin kieliin, jotka yleisesti ottaen johdattelevat ja pakottavat subjektikeskeiseen ajatteluun. Mutta onko persoonattomien kielimuotojen ja asubjektiivisten kokemisen tapojen yhteys niin suoraviivainen kuin Vadén antaa ymmärtää? Kertooko persoonaton kieli todella suomalaisen kokemuksen menneestä tai nykyisestä taipumuksesta asubjektiivisiin muotoihin ja muodottomuuksiin? Astutaanko tässä sen rajan yli, joka erottaa perusteltavissa olevat väitteet ajattelijan tendenssimäisistä pyrkimyksistä? Näihin kysymyksiin vastaaminen on vaikeaa ja ehkä mahdotonta.

Arto Tukiainen vastaa uusimmassa Niin&Näinissä lehden edellisessä numerossa ilmestyneeseen Tere Vadénin artikkeliin, jossa puhuttiin suomalaisen paikallisen ajattelun mahdollisuudesta. Kritisoin kyseistä (kyseenalaista?) Vadénin artikkelia täällä 25. maaliskuuta, mutta nyt tekee mieleni kritisoida Tukiaisen tapaa kritisoida Vadénia. 

Tukiaisen kritiikki toki osuukin usein, etenkin jos käsitetään Vadénin projekti yritykseksi luoda suomalaista filosofiaa, jossa olennainen piirre olisi "empiirisen subjektiuden valta-aseman" horjuttaminen. Näen tuon projektin kuitenkin toisin: Vadénin oma kuvaus siitä, mitä paikallinen ajattelu on tai saattaisi olla, pysyy ymmärtääkseni vakaasti universaalina esittäytyvän ajattelun alueella. Hän tarkkailee tarkkailevan subjektin valta-aseman ja tietyn etäisyyden säilyttäen ajatusta tämän etäisyyden katoamisesta. En tiedä huomaako hän tekevänsä näin, ja vielä vähemmän tiedän onko mahdollista kadottaa tuo etäisyys käyttäen kieltä tuolle etäisyydelle perustuvan "länsimaisen" tieteen tai filosofian tai ajattelun keinoin. Ehkä tuo mahdollisuus on vain runoudella?

Oletan suomen persoonattomien kielimuotojen ("Ollaan erällä", "Ajatellaan asioita") kiinnostavuuden ajattelun paikallisuuden ajatuksesta kiinnostuneen silmissä piilevän siinä, että tuo ajatus ajattelun paikallisuudesta kytkeytyy sitä tällä hetkellä pohtivassa filosofiassa erilaisiin subjektin (metafyysistä) asemaa horjuttaviin ajatuksiin. (Kyllä, tuon virkkeen olisi voinut pilkkoa.) On kovin houkuttelevaa lähteä etsimään sellaisia paikallisia ajattelun piirteitä, jotka tuntuvat tukevan omaa käsitystä paikallisen ajattelun (yleismaailmallisesta? universaalista??) luonteesta.

Tukiainen siis tarttuu mielestäni kritiikissään kritisoitavan yhteen syrjään huomaamatta kokonaisuutta. Jos Vadén esittää yleispäteviksi oletettuja väitteitä paikallisesta ajattelusta, hänen sanomansa ei voine olla mitenkään puhdasta tai epäpuhdastakaan paikallista ajattelua? Tulisiko siis paikalliseen ajatteluun noustaessa tai laskeuduttaessa ehkä unohtaa kokonaan sellaiset käsitteeet kuin subjekti tai asubjektiivinen?

En ole viime aikoina kirjoitellut tänne liiemmin, koska tällainen kitkaisa vääntö, josta nyt tarjoaan otteen, ei avautune kovin hyvin ilman hyvin pitkiä selityksiä, joihin minulla ei ole aikaa. Vaan kaipa lukupäiväkirjaa edes joskus täytyy päivittää vaikka luettu ei kirvoittaisikaan sanomaan mitään tiiviisti ja lyhyesti aiheeseen (mihin milloinkin) perehtymättömille sanottavissa olevaa.